Viikko 16 aloitettiin Jyväskylässä. Sunnuntai venyi vähän myöhäiseksi ja kun kuulin mummon ja papan olevan tulossa alkuviikosta, päätin jäädä vielä pariksi päiväksi. Maanantaina oltiin mummon ja papan kanssa ja tiistaina suunnattiin kotiin päiväuniaikaan. Näin vältettiin myös yötävasten ajaminen ja kiireelliset pakkaamiset. Kotona ihmettelin mun hiuksia niin pitihän niistä nyt kuva ottaa, viimeksi värjätty hmmm muistaakseni juuri ennen Elpun 1v synttärijuhlia eli pian 3v sitten ja viimeksi leikattu heinäkuussa 2017. Jyväskylässä Jekku ihmetteli, kun pappa korjasi jääkaapin alalevyä.
Keskiviikkona palattiin arkeen pyykkeineen ja päiväkotineen. Päätettiin kesän saavan tulla myös meidän pihapiiriin ja ripustettiin keinut meidän pihametsään ja minä haravoin neulasia alueelta. Mäntyjen alla haravointi ei taida loppua koko kesänä. Haravointi on pihapuuhien parhaimistoa, koska työnjäljen näkee heti.
Perajantaina päästiin Elpun kaverin 4v synttäreille ja voitte uskoa kuinka ihmeissään neiti oli, kun hän sai samanlaista lusikoitavaa jäätelöä kuin kaikki muutkin lapset. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun Elpu sai herkutella samanlaisilla eväillä. Lisäksi lapsille oli järjestetty ongintaa ja söpöistä pupupussukoista paljastui kaikille saippuakuplia. Nehän piti avata heti kotiin päästyämme.
Lauantaina vietettiin perheen kesken päivä Lapsimessuilla. Meidän ostoslistalla oli metrilakut ja Jekulle CrazySafetyn kypärä, jos vain löytyisi. Ei löytynyt kypärää ja lopulta säästettiin myös lakurahat. Lapsille oli taas aivan valtavasti tekemistä ja nyt ensimmäistä kertaa meidän messuhistoriassa ei käyty katsomassa pienoismalleja. Sen sijaan metsästettiin vihreitä ilmapalloja, käytiin useammalla temppuradalla, onginnassa ja Jekku sai täyttää molemmille siniset ilmapallot Uskalla auttaa messuosastolla. Vauhdikkaan viikonlopun päätteeksi teki hyvää ottaa sunnuntai rennosti mummilassa grillaillen.
Viikko 16 16.-22.4.2018
Lähetä kommentti
Ihana yllätys, kiitos kommentista !