Juhannus kuumeessa


Tänä vuonna me jäätiin viettämään juhannusta kotiin, perinteisen Keski-Suomalaisen mökkijuhannuksen sijaan. Alunperin muutettiin suunnitelmaa, koska juhannuksen jälkeinen viikko on viimeinen kokonainen viikko nelihenkisen perheen arkea ja puoliskoni toivoi että oltaisiin se kokonaan kotona.

Keskiviikkona vielä mietittiin mitähän mummi ja pappa ja muut mahtavat tehdä, josko liityttäisiin heidän seuraansa. Mutta torstai toi tullessaan meille hyvinkin rauhalliset juhannussuunnitelmat. Elpulla oli jo aamulla lämpöä ja päiväunien jälkeen mittari näytti jo 39. Perjantaiaamuna myös Jekku alkoi yskimään ja vaikka iltapäivästä hänellä oli lämpöä reilusti alle 38 asteen, tuli hänestäkin yöllä potilas.


Meidän rauhalliseen juhannukseen kuuluu siis netflixin lastenohjelmat, vähän lisää Pikku Kakkosta Yle Areenasta, New Girl:n uudet jaksot niin ikään netflixistä lasten nukahdettu, sekä huonosti nukuttuja öitä. Jääkaapita löytyy minulle ja lapsille vähän herkkuja ja arkiruokaa. Puoliskoni taas aloitti elämäntaparemontin, antamaan hyvän startin uuteen elämänvaiheeseen. Tämän C9 ja koko Forever FIT ohjelman miekin vielä teen, sitten imetyksen loputtua. 

Meidän perhe toivottelee sohvan pohjalta rentoa juhannuspäivää kaikille muillekin, tosin toivottavasti kuumevapaata. 

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !