Heinäkuu lähestyy nopeammin kuin huomaankaan ja lasten synttäreitä on jo pyöritelty ajatuksissa useampi kuukausi. Elpun ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat vietettiin meidän silloin ihan uutukaisessa kodissa (65m2). Tarjoiltavina oli kana-makaronisalaatti, minun tekemä pieni täytekakku, puoliskoni tekemä rahkajuustokakku ja puoliskoni mummo toi valtavan mansikkakakun. Vieraita oli lähemmäs kolmekymmentä ja sen kyllä huomasi lämpimänä kesäpäivänä.
Niinpä Elpun kaksivuotissyntymäpäivät juhlittiin mummin ja papan pihalla. Joskin kutsutuista paikalle saapui ehkä yksi neljäsosa, varsinkin jos jätetään mummit ja papat ja tädit ja setä laskematta. Onneksi sisaruksia löytyy ja oli meitä silti parisenkymmentä. Ainoa paikalle päässyt leikkikaveri oli puoliskoni veljenpoika. Ja suurin yllätys oli, kun serkkuni pääsi miehensä ja vauvansa kanssa. Lapsia oli juhlissa yhteensä kolme.
Viime kesänä anoppi huolehti niin ilmapallot, muoviastiat kuin suolaiset tarjottavatkin, kun taas Elpun kummitäti teki HelloKitty täytekakun. Minun äiti toi suklaakakun joka sopi Elpun allergiadiettiin. Juhlat vietetiin kuusi päivää ennen virallista syntymäpäivää, koska sama päivä oli Jekun laskettu aika. Joten viimeisilläni (tai siis kun luultiin että olen viimeisilläni) raskauden kanssa, minun ei tarvinnut laittaa tikkua ristiin 2v juhlien eteen.
Nämä ilmapallot koristivat vappuna synttärisankarin kotia. |
Meidän lasten syntymäpäivien välissä on 12 päivää, sen verran Jekku meni yli lasketun ajan. Ja nyt olen pähkäillyt juhlitaanko me kolmesti vai kahdesti vai sittenkin vain yhdesti. Eli molemmille omat kaverisynttärit sekä yhteiset juhlat sukulaisille, vai yhdet juhlat sukulaisille ja toiset kavereille? Vai viimevuoden vieraskatoon peilaten, pitäisikö sittenkin pitää vain yhdet isot juhlat jonne kutsutaan sekä sukulaiset että kaverit.
Toistaiseksihan Jekulla ei niin sanotusti ole omia kavereita, vaan hänen kaverit ovat Elpun kavereiden pikkusisaruksia tai minun äitikavereiden lapsia - eli yhteisiä kavereita. Joten kaverisynttäreille kutsuttaisiin sitten samat ihmiset kahteen kertaan. Sukulaisille synttärit juhlitaan jokatapauksess 1v + 3v juhlina, koska en tahdo sukulaisten tulevan vain jomman kumman lapsen juhliin. En oleta kenenkään tulevan pitkän matkan päästä kahteen kertaan saman kuun aikana.
Toki Elpun syntymäpäivä sattuu lauantaille, ja koska hän varmasti tajuaa jo syntymäpäiväjuhlien päälle voisi kai hänelle pitää oikeana päivänä pienet synttärikahvit, jonne kutsutaan kummitädit ja samassa kaupungissa asuvat lähisukulaiset. Tai ehkä keksiä jotakin arjesta poikkeavaa tekemistä sarjassamme perheen Hoplop tai kylpyläpäivä. Ja juhlat sitten syntymäpäivien välissä.
Sitten kun mukaan tulee päiväkoti- tai koulukaverit, pidetään varmasti molemmille lapsille omat kaverisynttärijuhlat. Mutta ainakin vielä tänä kesänä yhteiset synttärit olisivat mahdolliset.
Miten te olette ratkaisseet synttärijuhlinnat, kun lapsilla on syntymäpäivät lähekkäin?
Meillä tää toinen tyyppi on vielä mahassa, mutta synttärit osuu luultavasti max kuukauden päähän toisistaan, mahdollisesti lähemmäksikin. Oon jo ajatellut, että ihanaa, kun tulevaisuudessa voi järjestää vaan yhdet synttärit :D :D Tietenkin eri asia sitten, kun tyypit on vaikka kouluikäisiä, ja haluaa omia kaverisynttäreitä juhlia :)
VastaaPoistatätä oon kyllä kuullut monilta joilla on lähekkäin synttärit, et ihanaa kun voi pitää vaan yhdet juhlat :D
PoistaMeillä kutsutaan sukulaiset ja kaverit yksiin ja samoihin juhliin. Viisivuotias sai alkuvuodesta ensimmäiset kaverisynttärinsä, niille osallistu päiväkotikavereita ja lähistön lapsia, joiden kanssa leikkii usein. Mutta muuten ollaan menty yksillä juhlilla, ja mennään vastakin. Sukulaisten seuraksi on kutsuttu "vain" kummit ja läheisimmät äitikaverit lapsineen. Silti väkeä riittää... Isommalle järjestäisin siis kaverisynttärit erikseen, muuten pitäisin sisaruksille yhdet yhteiset juhlat :)
VastaaPoistataidetaan mekin kallistua ihan vaan yksien isojen juhlien puoleen. Kun kaverit ja sukulaiset on samat, muuten pitäisi kutsua samat vieraat kahteen kertaan :D
PoistaMeillä lapsien syntymäpäivien välissä on 9 päivää ja yhteissynttäreillä mennään. En jaksaisi näin lähekkäin järkätä kaksia juhlia.
VastaaPoistaihan ymmärrettävää, kun yksienkin juhlien järjestäminen ja siivoaminen on pieni stressi niin sama homma peräkkäisinä viikonloppuina vois olla aika stressaavaa. (tähän se miettivä leukaa rapsuttava hymiö :D)
PoistaItse varmaan tuossa tilanteessa järkkäisin vain yhdet hieman isommat juhlat. :)
VastaaPoistaAinakin se olisi kaikista helpointa :)
Poista