Ei ole ensimmäinen, eikä varmastikaan viimeinen kerta, kun mun puhelimeni hälyttää muistin loppumista. Eniten tilaa vie yllätys yllätys kuvat ja perässä tulee videot, erityisesti nyt tuli otettua jos minkälaista pikku pätkää kun Jekku opetteli kävelemään.
Viime vuoden kuvat olen saanut siirrettyä talteen, mutta tammikuultakin löytyy edelleen kuvia jotka eivät syystä tai toisesta ole päässeet mihinkään. Nyt muistia tyhjentäessä tallennan joitakin näistä unohdetuista kuvista tänne blogiin. Tässä siis osa yksi:
Tammikuun unohdetut kuvat
Ensimmäiset kuvat on otettu Jyväskylässä, kun vaaka näytti vielä ihan ok lukemia ja synnytyksestä oli vähän alle puolivuotta. Näiden kuvien piti päästä "puolivuotta synnytyksestä" postaukseen, mutta sen kirjoittaminen ja julkaisu vehnähti 8kk synnytyksen jälkeen postaukseksi. Voi kunpa tuo vaa'an lukema olisikin jäänyt tuohon pyörimään.
Tammikuussa tehtiin Elpun ensimmäinen suklaakakku. Tästä piti tehdä ihan oma postauksensa, koska Elpu on syönyt vehnää nyt puolisen vuotta ja Elpu sai itse osallistua kakun tekemiseen täysillä. Oli muuten joku maailman helpoin kuivakakku ohje, kun googletin vain munaton ja maidoton suklaakakku. Tässähän ei ole kuin vehnäjauhoja, kaakaojauhoja, leivinjauhetta, vaniliinisokeria ja rasvaa. Jos nyt en aivan väärin muista.
Tammikuulta ei nyt tämän enempää ollut kuvia, mutta mun puhelimen muistissa on yli tuhat kuvaa, joten helmi, maalis, ja huhtikuuhun mahtuu rutkasti unohdettuja kuvia. Lisäksi pääsiäisestä olen tekemässä ihan omaa postausta. Saa nähdä löydänkö kaikki pääsiäisen kuvat ennen kuin ollaan jo huhtikuun unohdetuissa kuvissa.
Tarkoituksena mulla on tyhjentää kokonaan puhelimen muisti kuvista, että olisi vain viikon tai yhden kuukauden kuvat kerrallaan muistissa, saas nähdä onnistuuko se koskaan. :D

Mulla ihan sama homma, tuntuu että jatkuvasti saisi olla tyhjentämässä muistia! Mutta kun ei kaikkia raaski poistaa puhelimesta vaikka olisikin jo tallessa muualla... :P
VastaaPoistahaha :D mulla tuppaa olemaan sekin ongelmana, ettei ne ole missään muualla..
Poista