Poskipusuja

Tämä otsikko jäi ilman tekstiä jo talvella. Katsottiin puoliskoni kanssa kuvia pikku Tuhinasta ja huomattiin poskien ihottuman ilmestyvän kuviin lokakuussa. Silloin Tuhina oli kolmekuinen. Itkuhan niistä kuvista tuli. En edes ollut muistanut aikaa kun posket olivat vielä ehjät, terveet.

Talvella kirjoitin kuinka posket saivat huomiota niin äideiltä ympärillä, kerhotädeiltä kuin muilta lapsiltakin. Ja tämän otsikon varasin sille riemulle kun posket olisivat taas ehjät!


Neuvolassa epäiltiin maitorupea, niinpä maidotonta diettiä noudatin kuukauden, tuloksetta.

Joulukuussa käytiin Kotkassa lastenpoliklinikalla, Tuhinalla ikää suunnilleen 4,5 kuukautta. Siellä mahdolliseen allergiaan ei vielä puututtu, mutta luvattiin että soittamalla päästään uudelleen jos tarve vaatii.

Hoidin poskia lääkärin ohjeen mukaan, liotin rupia ja käytin lääkevoiteta. Tuloksetta. Kaikki mitä kokeiltiin auttoi, mutta mikään ei parantanut. Hetkittäin näytti hyvältä ja seuraavaksi taas jo tosi kipeltä. Ja voidekuureja tehtiin useamman kerran.

Sitten sattui mannapuurovelli ja Tuhinan iho reagoi selvästi vehnään. Aloitin saman tien vehnättömän dietin, mikä ei ole ihan helppoa tässä makaronitaloudessa. Soitin myös kotkaan jotta saatiin aika allergialääkärille. Ja viimeviikon maanantaina saatiin tuloksetkin.


Lääkäri oli aluksi ihan mukava, mutta jossain vaiheessa äänensävy muuttui ja tuntui kuin hän olisi vain todennut mun tehneen kaiken väärin ja olevan huono äiti. Atooppisen ihon kannalla hän selvästi oli. Itse vähän suutuin takaisin, vastareaktiona sille että olisin purskahtanut itkuun, mikä ei ollut kaukana. Sain tiukasti sanottua että me ollaan, puoliskoni ja minä, molemmat jonkin verran atooppisia ja me ollaan molemmat myös allergisia joten kyllä haluan ne allergiatestit, olkoonkin sitten viitteellisiä.

Koska käynnille ei ollut mitään tiettyä tarkoitusta, ei meitä myöskään oltu ohjeistettu allergiakokeisiin. Omista prik-testeitä on jo niin kauan etten muistanut miten valmistautua, niinpä tottakai olin rasvannut Tuhinan kauttaaltaan aamulla ennen lähtöä. Ehkä jopa huolellisemmin kuin normaalisti, juuri lääkärin takia. Tuhinasta otettiin kuitenkin verikokeet ja se riittää, ainakin toistaiseksi. Enempää rasvoja ja voiteita meille ei kirjoitettu kun niitä on jo ihan kiitettävästi. Kortisonin käyttöä vielä varmisteltiin.


Lääkäri soitti meille veriseulan tulokset jotka oli yllättävät. Tai tuo ensimmäinen oli, kaksi muuta jo arvattiin ja yllätys oli sekin että vain kolme ruoka-ainetta oli reagoinut kokeessa. Kananmunan valkuainen 19, eli kananmunaa maistellaan vasta puolitoista vuotiaana. Maito 5 ja vehnä 3,5. Lääkäri suositteli että palautan vehnän ruokavaliooni. 5 ja 3,5 ovat viitteellisiä raja-arvoja eli vasta kokeilemalla tietää onko allergia todella haitta. Toistaiseksi ei olla annettu Tuhinalle maitoa, vehnää on muutaman kerran maistatettu leivän muodossa. 

Ainiin! Ja puhelimessa lääkäri oli taas oikein mukava.


Poskiin ollaan käytetty Aloe Propolis Cremeä, Aloevera Gellyä, ApoBasen Oily Cremeä, antibioottisalvaa ja vartalolle oily creme, Aqualan ja Aqualan L. Tällä hetkellä meillä on poskiin ja taipeiden ihottumiin käytössä Locobase Repair voide, jonka sain enoni vaimolta. Se ja vehnättömyys tuntuu todella auttavan, joskin nyt taas en ole huomannut ihottuman pahentuneen vaikka olen jo pariviikkoa syönyt taas vehnää.

Vaikka ihottumat eivät olekaan vielä täysin parantuneet, on suunta selvästi jo parempi, siispä tällaisia punaposkia meillä pussaillaan tällä hetkellä!

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !