Kevät myrskyä

Viime viikolla oli tosi tuulisia päiviä. Oma mieliala on ollut harmaiden päivien mukana harmaa melkein kaiken sosiaalisuuden osalta. Onneksi aurinko lämmittää jo kivasti, parvekkeella on melkein tpaita lämmin. Vihdoin tuli myös ne kevät sateet jotka vie noi loputkin hiekat mennessään. Sateita olen odottanut puhdistamaan asfalttia, seuraavaksi puhdistan rullat ja sitten avataan rullaluistelukausi! Muutaman luistelijan olen jo bongannut, kiitos puoliskoni. Pyöräilijöiden määrä katukuvassa on myös viimeviikon aikana lisääntynyt ihan selvästi.


Maanantain tehtävälistalla oli hakea prismasta tekstiiliraikastetta ja ruokasoodaa, tietysti viimetipassa 15min ennen kaupan sulkeutumista. Samalla reissulla haettiin pitkästä aika mäkkäristä ruokaa. Puoliskoni on jo pitkään hinkunut kesärenkaita alle, joten poikettiin kotimatkalla hakemaan tunkki hänen veljeltään. Ja ihan itse puoliskoni sai kaikki renkaat vaihdettua! Meidän romuauto oli niin laho että sen kanssa tarvittiin apua jo pelkästään tunkille paikan löytämisessä.

Tiistaina otettiin aamu rauhallisesti kun puoliskoni meni kouluun vasta kahdeksitoista. Päivän tehtävinä oli sohvan ja olohuoneen maton raikastus. Levittelin ruokasoodaa koko matolle Tuhinan päikkäreiden aikana ja puoliskoni suihkutti sohvan ja loput raikasteet vielä mattoon. En tiedä onko tää vain mun korvien välissä vai todellisia soodan vaikutuksia, mutta imuroinnin jälkeen musta tuntui ihan kuin matto olisi pehmentynyt. Siirsin myös jörön oksan toiseen ruukkuun multaan.


Puoliskoni veli soitti meidät hakemaan kukkalaatikon jonka hän teki mulle porkkanoita varten. Vielä pitäisi googlettaa vähän tietoa porkkanoiden, tomaattien ja kurkkujen istutuksesta. Samalla reissulla käytiin autopesussa ja hakemassa lisää öljyä, auton kevät siivous tehty! Ainakin siis moottorille ja ulkopuolelle, jonkun pitäisi vielä imuroida se sisältä.

Tiistaiaamu sujui niin verkkaiseen että luulin meidän pääsevän keskiviikkona kerhoon, ihan vaan jos en jumittaisi pähkinöitä syöden ihan noin paljon, niin oltaisi hyvissä ajoin valmiita pukemaan ulkovaatteet! 

Keskiviikko tuli mutta aamu ei ollut alkuunkaan samanlainen. Heräsin Tuhinan kanssa kuudelta ja yritettiin jatkaa unia, syödä aamupalaa, ja selvitä sekä äidin että vauvan liian aikasen aamun herätysangstista, lopputuloksella että kahdeksan jälkeen nukahdettiin jej! Ja herättiin varttia vailla 10 kun kerho alkoi puolelta. Ekaa kertaa pitkästä aikaa mua ihan todella harmitti ettei päästy kerhoon. Illalla poikettiin vielä anoppilaan.



Torstaina puistoiltiin koko perheen voimin. Tuhina otti ensikosketukset hiekkaan. Vähän hankalaa oli liikkuminen ja tutkiminen haalarissa ja rukkasissa, lämpimiä kelejä odotellessa!

Perjantaina ei ehditty muskariin kun käytiin aamusta jo kavereilla kylässä. Iltapäivällä Anni tuli meille. Parhautta on kun voi samalla vaihtaa kuulumiset ja saada kotitöitä tehtyä. Tuhina nukkui parvekkeella ja me siivottiin keittiö ja viikattiin kaikki puhtaat pyykit ja vaihdettiin lakanatkin. Kaikki Tuhinan vaatteet oli hoitopöydälllä kasassa, kun mun on ollut tarkoitus käydä ne läpi ja järjestää lipasto uudelleen. En ehkä olisi itsekseni saanut aikaiseksi mutta onneksi on Anni.

Lauantaista jo kerroinkin. Ehdoton lempparini oli syödä yhdessä keittiössä.

Sunnuntaina meillä oli seurakuntakonffrenssi, tarkoittaa että oli paljon vierailijoita vaarnan muista seurakunnista. Oli mukava jutella ystävien kanssa joita harvemmin näkee. Meidän seurakunnalla on kiva tapa että seurakuntakonfferenssin jälkeen on tarjolla ruokaa koko porukalle.


Kotiin tultiin vähän ennen kahta ja pienen kiukuttelun jälkeen sain Tuhinan nukahtamaan parvekkeelle. Tuhina nukkui jo kirkossa hyvän tovin mun sylissä, en edes ajatellut että hän voisi nukahtaa mutta nukkui kuitenkin koko sen ajan kun söin. Kotiin tullessa tuttu päikkäriaika oli ohitettu joten siitä tuo kiukuttelu. Nukuin itsekin pienet päikkärit, mulla alkoi särkeä pää jo kirkossa. Pitäisiköhän alkaa käyttää säännöllisesti noita silmälaseja, tai mennä hierojalle.... tai sekä että.

Kauhean nopeasti kuluu aika! Tällä viikolla meillä on 9kk neuvola ja lauantaina mennään moikkaamaan mun entistä työkaveria. Jos jotain muutakin sovittua oli niin pitää tarkistaa kalenterista.

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !