Monetko vaunut on tarpeeksi? - Osa 3

Nyt eletään jo marraskuuta ja kahdeksankuinen Kirppu on ehtinyt oppia jo kaikenlaista. Meille ei tule minkään näköisiä ja muotoisia tai kätevillä ominaisuuksilla varusteltuja matkarattaita. Totesin, että pesun ja renkaiden täytön jälkeen Scootit voi muuttaa autoon. Ne mahtuvat myös tarvittaessa vauvan jalkatilaan, vaikka renkaat sitten pitäisikin irrottaa. Jos esimerkiksi tarvitaan kaikki viisi takapenkkiä käyttöön ja takakonttikin on täynnä.

Enkä edes ole enää haaveillut mistään pikkurattaista. Toki on meillä myös vähän muuta käyttöä tuollaisille kolmenumeroisille summille. Esimerkiksi nyt vaikka autohuolto tai uusi kamera ja ihan kohta se turvaistuin.

Ensimmäisen osan kommenttikentässä kysyttiin missä näitä kaikkia kärryjä säilytetään. Vastasinkin, että yhdet on kotona ja kahdet on taloyhtiön säilytystiloissa. Säilytystila ei siis ole ollut ongelma - paitsi autossa, miksi alun perin haaveilin autorattaista.

Menopelejä on edelleen kolmet, omat Etrot ja omat Scootit sekä puoliskoni sisaruksilta periytyneet Tutekit, jotka palautetaan, kun ei enää itse tarvita.

Joten tämän hetken käyttö ja sijoituis näille menopeleille on..... 

Etrojen runko asuu takakontissa adaptereiden kanssa. Pidetään niitä nyt siellä sen aikaa, kun Kirppu mahtuu turvakaukaloon.

Scootit ovat yläkerrassa, odottamassa pesua ja kuomun ompelua. Joten tässä odotellessaan toimittavat oikein sopivasti parvekevaunujen virkaa. 

  • Nämä vaihtavat keskenään paikkoja sitten jossain kohtaa, kun turvakaukalokin poistuu käytöstä tai sitten siinä vaiheessa, kun lunta alkaa sataa kunnolla. Scootteihin ei ole enää sadesuojaa, en tajua mihin hukkasin sen, ja Etroihin on. 

Tutekit ovat sitten edelleen vaunukopalla päivittäisessä käytössä päiväkotimatkoilla ja jos nyt mennään bussilla jonnekin niin ihan sujuvasti sekin sujuu. Ratasosa on edelleen puoliskoni siskon luona, se ei silloin mahtunut autoon, kun vaunut meille hain. :D

Mutta luulen että aika pitkään mennään myös talvella vaunukopan kanssa, oletus ainakin vielä on nimittäin se, että Kirppu nukkuu suurimman osan ajasta vaunuissa ollessaan. Ja vaunukopasta saa tarvittaessa nostettua selkänojan ylös. Näissä on myös varmaan parhaat renkaat talvikeleillä.

Näin minä tykkään vaunujen kanssa vuorotella ja vauva-arki on oikein sujuvaa. 

Onnen kiteet

Kello on jo yli yhdeksän.
Olohuoneesta kuuluu vielä lastenohjelmien ääni. 
Ei välitetä niistä tänään. 

Arkena hyvin säntillinen uniaika saa leffaillan jälkeen vähän venähtää.
Kunhan kaikki ovat sovussa ja rauhassa ja antavat unirauhan minulle ja vauvalle.
Kolmevuotias on jo nukahtanut vauvan sänkyyn. 


Vauvalla on iltainen unitankkaus kesken, ihan kohta nukahdetaan kokonaan.

Nojaan vauvan päähän ja nenäni uppoaa silkkisiin hiuksiin.
Vastasyntyneen tuoksu on kadonnut jo kuukausia sitten, mutta vauva tuoksuu silti vauvalta.
Puhdas ja pehmoinen, rauhallinen, uninen. 

Mieleeni vilisee erilaisia sanoja, joilla maalata tämä täydellinen hetki ikuisesti mieleeni.
Kehoni ei ole menossa minnekään.
Vauvan tankatessa maitoa, minä tankkaan jokaisella hengityksellä tätä hetkeä.

Hellästi rutistaen vedän vauvan pikkuisen tiukempaan halaukseen, ihan iholle.
Aivan kuin silloin ensimmäisinä viikkoina.

Tähän hetkeen kiteytyy suurin onni, kiitollisuus, pakahduttava rakkaus. 


Havahdun hyvin sekavasta unesta.
Ai minäkin nukahdin jo. 
Enää ei kannata nousta kirjoittamaan mitään ajatuksia.

Silitän vauvani poskea ja pientä kättä.
Vauva on vielä syvässä unessa. 
- Olet ihana, kuiskaan ja upotan nenäni takaisin silkkisiin hiuksiin.

Tässä on minun maailma.
Minun onnen kiteet.

Aamuyöllä etsin peittoani ja sängystämme löytyy neljä nukkuvaa pörröpäätä.
Kaikki minun onnen kiteet.

Tapahtui 4.11.2022

Shhhhhh uni aika

22.9.2022

Kaikki lapset ovat jo unessa. Haluaisin nukahtaa ilman muistettavien asioiden listaa päässäni, mutta nyt mietin vain, missä välissä huomenna muka pyykkään, kun lapset odottavat kannustusjoukkoja katsomaan koulun yleisurheilukilpailuja.

Makuuhuoneen ovelta sisään kurkistaessa törmää kevyeen lämpimään tuulahdukseen. Unimusiikki kuuluu vaimeasti kuin jostain kauempaa. Lämmitin ja tietokone puhkuvat kilpaa piparin tuoksua puhisevan diffuuserini kanssa. Viulun ja pianon äänet katoavat hurinaan astuessani varoen patjoilla nukkuvien lasten yli.

Ennen herätyskelloa havahdun iloisen vauvan hihkaisuihin.

Asetan pyykkikoneeseen poisto/linkous -ohjelman ja päivä voi alkaa.

Tämä muisto on kirjoitettu syyskuisen myöhäisillan lämmössä. Kun lapset nukkuivat kaikki meidän huoneessa, Ässä vauvan sängyssä (tai meidän välissä) ja Nuppu ja Jekku patjoillaan. Ilmojen viiletessä kerkesin jo kauhistella miten mukava on pitää lattialla vauvaa jonka pitäisi nyt hiljalleen oppia kääntymään ja liikkumaan.Sen verran oli meinaan kylmät lattiat omankin jalan alla, ettei olisi tullut mielenkään laittaa vauvaa loikoilemaan edes maton päälle.

Meillä oli vain yksi lämmitin. Aikaisemmin olen käyttänyt sitä tehostamaan pyykkien kuivumista. Nyt sitä ei enää ole, koska käräytin sen yrittäessäni kuivata karvavuorillisia kumisaappaita. En ole vieläkään uskaltanut haistaa tuliko niistä saappaista puhtaat vai entiset.