Minne katosi kaksi viikkoa

Tällä viikolla ollaan oltu suurimmaksi osaksi kotona. Taas. Edelleen. Ja räkäisinä kaikki kolme. Tuhina alkaa nyt onneksi olemaan parempaan päin, samoin puoliskoni jolle ainoana nousi kuumekin. Minun räkäpäästä ei kannata puhuakaan, isi sanoo sitä krooniseksi flunsaksi.

Ollaan puoliskoni kanssa opeteltu sarvikuonon käyttöä ja syöty. Nyt viimein myös maltoin pyykätä vain yhden koneellisen per päivä ja oikeassa olin se toimii. Yhden koneellisen vaatteet jaksan vielä hyvin "tässä ohimennen" viikata kaappiin ja uudet levittää kuivumaan. Olen kyllä myös pienentänyt koneellisia kun tuntui ettei vaatteet tulleet aivan halutun raikkaiksi.

Samoin sain aikaiseksi siivota vähän joka päivä. Ja torstaina me siivottiin ihan kunnolla. Perjantaina jäi siivoukset ja pyykkäykset, mutta sitä ei lasketa koska perjantaina oltiin Kotkassa, allergialääkärillä. 

Samoin lauantaina muttei sitäkään lasketa koska lauantaina matkattiin mummon ja papan kyydissä porvooseen serkkuni synttäreille. Ja en voi kuin nauraa ja ihmetellä kuinka pähkähullu eno mulla oikein on, kaikella rakkaudella. Yhtä hulvatonta ihmistä saa kyllä etsiä. Tuhina on varastanut myös meidän enon perheen sydämet, uskallan väittää että jopa sen lukioikäisen nuorenmiehen.

Lauantaista sen verran että kiitos mummo ja pappa kuskaamisesta ja matkaseurasta! Kiitos enon perheelle (erityisesti vaimolle) kutsusta, tarjoiluista ja Tuhinan hoivaamisesta. Kiitos rakas eno nauruista ja Tuhinan viihdyttämisestä. Kiitos molemmat serkkusein että olette olemassa (tästä kyllä varmaan pitäisi kiittää enoa ja vaimoaan....) hulvaton koko perhe! Pidemmänkin aikaa oltaisi voitu viihtyä :)

Perjantaista ja kotkan reissusta ei ole vielä juuri sanottavaa kun tulokset on kuulematta, mutta kiitos Sirli matkaseurasta!

Torstaina aamupäivällä nähtiin mun entistä työkaveria jonka kanssa aloitettiin yhtäaikaa ja joka ennen joulua jo siirtyi muihin töihin ja jota en sen jälkeen olekaan nähnyt kertaakaan. Ihan vaan koska aina unohtunut vaikka monta kertaa ollaan puhuttu että milloinka nähtäisiin. 

Iltapäivällä taas meille tuli mun vanha ystävä, nuorten naisten leirien ajoilta. Häntäkään en ole nähnyt moneen vuoteen, kunnes talvella hän ilmoitti heidän muuttavan tänne samaan kaupunkiin ja nyt ollaan nähty jo kahdesti. Meidän ikäryhmässä NN leireillä oli meitä vain viisi, sama porukka joka vuosi, joten tuumailtiin että meidän pitäisi nähdä koko porukalla taas! Sitten kun se viides tulee takaisin kotiin lähetystyöstään.

Keskiviikko oli ensimmäinen päivä kun liikuttiin ulos, kaverin ykkös synttäreille! Kyllä muuten piristi vähän käydä moikkaamassa muita vauvoja ja äitejä. Tarjoilut, niin kuin aina tällä äidillä, oli aivan mahtavan maistuvat ja synttärikakku hieno!

Mitäs muuta tapahtui.... no Tuhinaa on kylvetetty ja uitettu kylpyammeessa lähes joka päivä koska soseiden syöminen on niin siistiä puuhaa. Ja paloihan meiltä yksi ilta sulake. Se sulake joka kohdistui vessaan ja keittiöön tottakai. Tiistai ja maanantai menikin kotona, pyykäten ja räkäpäänä hengaten.

Tänään sunnuntaina käytiin aamupäivällä kirkossa, otettiin kunnon päikkärit ja vietettiin iltaa anoppilassa ihan keittiön pöydän ääressä keskustellen ja elämää ihmetellen ja suunnitellen. Tällä hetkellä, räkäpäästä ja isosta kipeästä niistämisfinnistä huolimatta olo on oikein onnellinen. Siispä silmät kiinni ja hymyssä suin unelle!

Tämä pätkä jäi luonnoksiin lojumaan ja kuviaan odottamaan, ajatus oli viimeistään viime tiistaina julkaista kun tekstikin valmistui jo sunnuntaina. Toisinpa vaan taas kävi. Kuvat jää nyt vielä koska puhelin herjaa olevansa niin täynnä kuvia ettei muisti riitä edes kuvien katseluun ja en ole kertaakaan tietokoneen ääreen ehtinyt istahtaa kuvien siirtopuuhiin.

Viime viikosta ei juuri jäänyt kerrottavaa. Maanantaina oltiin hellikerhossa, tiistaina käytiin hoitamassa asioita ja tulostamassaa liitteitä appivanhempien työpaikalla ja keskiviikkona hoidettiin loput juoksevatasiat ja käytiin moikkaamassa tuota leirikaveria ja hänen söpöä koiraa, Lunaa ja mun huuli turposi. Loppuviikko oltiinkin koko perheen voimin kotona vatsataudissa, kaikki kolme. 

Tänään 30.3. soitti lääkäri allergiatestien tuloksista siispä siitä ja myös siitä hiihtoloman käsityöprojektista (jonka kuvat taitaa puhelinta tukkia...) ainakin tulossa, E H K Ä jopa tämän kuun puolella vielä. Toivottavasti. Oli tuolla muutama muukin juttu jo odottamassa vuoroaan vaikka blogi itsessään vähän hiljenikin.

Hauskaa takatalvea :D

Tutkimusmatkailija

Tuhina on jo päältä kahdeksan kuinen (sunnuntaina tuli täyteen). Kuukausi meni että heilahti. Taas. Eikä, vauva katoaa päivä päivältä ja ison tytön taaperoelkeet tulevat esiin hiljalleen, mutta väistämättä.

Tuhinan tummahkon ruskea syntymähius on vaihtunut vaaleampaan kokopään tasaisesti kattavaan alkavaan hiuskuontaloon. Väri näyttää samalta vaaleamman ruskealta jollaiset minunkin hiukseni olivat pienenpänä. Muutamat tahot ovat arvailleet Tuhinan hiuksiin pientä punaisensävyä, ja kyllä minäkin auringossa häivähdyksen puoliskoni perintöä niissää näen.

Meidän pieni kahdeksankuinen komentaa ja ojentaa äänensävyillään. Kutsuu ja pyytää, kaipaa ja tarvitsee äänillään ja eileillään. Osaa myös kieltäytyä syömästä soseita mikäli maha on täynnä tai maku ei miellytä.

Hän on kova höpöttämään ja tutkimaan. Pärinää on kahden laista, huulten välistä sekä kielellä päristelyä. Ääntelyihin on tullut selviä tavuja kuten hmämhmäm ja eh ja äh, sen oooooo ja huuu lisäksi.

Jos kontaten voi juosta niin sekin onnistuu. Tukea vasten kävellään sivuttain koko sohvan mitta ja kävelytuolia voi hyvin käyttää taaperokärrynä ja työntää. Tuen vaihtaminen seinästä tvtasoon ja toisinpäin onnistuu myös. Seisomaan kiipeäminen onnistuu mitä tahansa vasten mikä vain ei karkaa alta.

Kaikkea on myös mahtavaa rummuttaa. Kelpaa niin sohva, imuri, tvtaso kuin vessanpöntönkansi, kylpyammeen reuna, tietokone ja tulostin  ja varsinkin näppäimistöt on parhautta. Lattialla ollessa voi kieriä ja piiloutua peittojen tai haalareiden alle.

Yleensä istuallaan maistellaan ja ihmetellään mitä on käsiin matkan varrella tarttunut. Tämä sisältää nykyään usein tutin! Niin se hieno purulelu on aivan turhake jos tuttiin vertaa. Tutti on kuitenkin lelu eikä aiota sitä enää uni tai lohtukäyttöön ottaa, kohtahan siitä pitäisi muuten vierottaa.

Kahdeksankuinen Tuhina on kaveriporukastamme pienikokoisin tyttö. Neuvolassa mitattuna pituutta oli tullut vain kaksi milliä, mutta painossa päästiin kuitenkin jo (liberon) housuvaippakokoon (pamppersin housvaipoissa on isommat kilot). Lääkäri oli ihan tyytyväinen ja kehui, mutta laittoi kuitenkin kasvun seurantaan. Seuraava neuvolahan olisi vasta 1v joten puoliväliin 10kk ehdotti meidän täti. Pyysin kuitenkin 9kk ja pyydän kyllä 10kk ja 11kk myös niin saadaan vauvakirjan mittasivu täyteen.

Ilman tukea meillä ei enää seisota, vaikka ollaan yritetty nostaa pystyyn ja sitten jättää pystyyn. Tuhina joko alkaa käppäilemään, kyykkäämään tai heilumaan niin ettei voi irroittaa tai sitten käy istumaan sillä sekunnilla kun tuki irroittaa. Käsistä kiinnipitäen Tuhina kävele niin pitkään kuin vain joku jaksaa kävelyttää.

Tällä hetkellä Tuhina rapsuttaa eteisen mattoa ja tutkii mitä sen alta löytyy, ei kyllä pitäisi löytyä kun eilen imuroin. Pienen veikeä hymy on edelleen täysin hampaaton.

Kukkaruukku

Haluatko kuulla, mitä tapahtui mullalle ja rahapuu paran uudelle ruukulle? 

Multa tuli tarpeeseen kuitenkin ja ruukussa on kuin onkin uusi asukas kun ihan itse istutin Avocadon!

Liotin kolmea siementä vedessä. Tämä ehkä kuuluisi tehdä hammastikkujen kanssa, niinkuin mun sisko, mutta mulla ei ollut tikkuja joten uppeluksissa olivat melkein kaksi kuukautta vaikka sanoivat että viisi viikkoa riittää ja sitten multaan.

Mun siemenistä lähti sellaista valkoista ohutta seittiä, ei puhettakaan juuren aluista ja kun nostin ne multaan seitti tuntui irtoavan joten olin ihan varma ettei näistä kyllä tule yhtään mitään.

Ruukku oli olohuoneessa tietokonepöydän vieressä ja silloin tällön samalla kun muutkin kasvit sai vettä kastelin myös avocadoa, ihan vaan keskelle ruukkua, puolihuolimattomasti. Ja mullan päälle ilmestyi jotain vaaleaa pilkkua joten tuumailin että se varmaan homehtui koko ruukku ja siirsin sen pois näkyvistä patterin ja sohvan väliin, josta se päätyisi seuraavaksi roskiin.

Mutta arvatkaa kuinka paljon säikähdin kun kerran etsin kastelukannua myös sohvan takaa ja ihmettelin mikä tikku sojottaa mun ruukussa! Voit arvata riemun kun tajusin että sehän kasvaa! Varsinkin kun olin jo nähnyt miten siskoni siemen teki juurta ja vartta, edelleen niiden hammastikkujen varassa.

Istutus tapahtui joulukuun toinen päivä ja helmikuussa huomasin tuon tikun ja pian oli toinenkin! 2/3 ei ollenkaan huono suoritus näin tumpelolta viherpeukalolta! 

Vaan kuinkas ollakaan niin se vain puski mullasta läpi se kolmaskin! Vaaaaaau vaikka itse sanonkin!