Sitten kuului RÄTS niinku trikoosta

Tiedäthän. Sellainen räts kun tiukat trikoolegginsit repeää, sauma ratkeaa. Ääni on tavallaan pehmeä mutta kuitenkin särmä, ompeleet katkeavat. Joo. Sellainen räts kuului. Mutta mun housut on edelleen ehjät. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa vai miten se meni. Paitsi etten ole tyhmä, innostuin vain vähän liikaa.

Tavallaan olen ylpeästi vähän hullu liikunnan suhteen. Nautin siitä tunteesta kun luistelen kelloa vastaan ja vaikka ylämäessä potku lyhenee, tahti ei hidastu. Nautin siitä kun ensimmäistä kertaa vuosiin spinningtunnilla hiki virtaa samaa tahtia polkimien pyöriessä. Kun vähän jo hapottaa, mutta hei sehän lähtee sillä millä on tullutkin, poljetaan loppuun asti. 

Kun rullaluistelee ensin 10 km salille ja on aivan litimärkä sinne päästyään, jalat vähän tutisee, mutta vaatteiden vähennyksen ja kenkien vaihtamisen jälkeen oon taas ihan valmis tekemään parhaani Pumpissa. Toki mun painot on vielä aivan minimaaliset, eikä lisäpainojen kanssa pelaaminen ole muutenkaan koskaan ollut mulle mielekkäin tapa liikkua.

Sen lisäksi että ensin on vähän hullua luistella jumppaan. Jumpata täysillä. Ja siihen vielä pystyy ohjatun jumpan jälkeen tekemään oman spagaatijumpan ja venyttelemään. Muistetaan, että edelleen on se 10 km takaisin kotiinkin vielä luisteltava.

Ajattelin kyllä että kotimatka pitää mennä rauhallisemmin, mutta en onnistunut. Itse asiassa taisin ensimmäisenä jumppaperjantaina luistella nopeammin kotiin kuin jumpalle. HUPS. Laitoin äidille viestin, että multa vissiin puuttuu se peruskestävyysvaihde, kun varmasti mennään vauhtikestävyyden puolella koko ajan. Vaikka yritin hidastaa.

Noh. Nyt oli toinen jumppaperjantai, ja onnistuin hidastamaan kotimatkalla reilulla kymmenellä minuutilla. - Koska oli pakko. Luistelin lasten koululta jumpalle 11 km 38 min ai että mikä fiilis! Olin niin ajoissa, että kerkesin popsia mun eväsbanskun ja vaihtaa kuivat vaatteet ja silti oli vielä reilusti aikaa jumpan alkuun.

Totesin pari päivää sitten mun ylävartalon olevan aika pehmoinen. Huomaa että oon luistellut, mutta vissiin unohtanut punnertaa tai tehdä mitään muutakaan. 2,5 kg levypainot ja 1 kg käsipainot on mulle pumpissa oikein riittävät. Ja levytangon sijaan käytän painotankoa, jonka painoa en kylläkään tiedä, kevyt kuitenkin. Silti tuntuu seuraavana päivänä että jotain on tehty, parasta! 

Ja niin kuin joka jumpan jälkeen oon jäänyt venyttelemään, niin tein nytkin. Oli sivuspagu päivä, joten sovelluksen reenin jälkeen venyttelin vielä pakaroita ja lantiota vähän auki ja meinasin kokeilla ihan vähän vaan dynaamisia spaguja. Eli kyykystä jalkojen ojennus spagaatiin ja saman tien takaisin kyykkyyn ja toisin päin ojennus.

Tammi-maaliskuun edistyminen näytti tältä. Jaaa paluu lähtöruutuun tai jotain sinne päin...

Ja arvaa mitä! Se oli jo tosi lähellä! Ihan oikeasti ihan tosi tosi lähellä! Ja mitä mie teen. Otan vähän kovemmat vauhdit et jos menis vielä vähän alemmas. Ja menihän se. Olis varmaan mennyt pohjaan asti, jos olis tosissaan vähän painanut. Mutta en kokeillut. En voinut. Koska se ylimääräinen vauhti oli jo vähän liikaa ja sitten kuului RÄTS. Ja se ei tullu mun housuista. Ei menny pöksyt rikki. Vaan takareisi. Vasen takareisi. Innostuin liikaa ja heti se kostautui. 

Ei ole muuten ennen käynyt näin. Jännä tunne. Kun ei satu, muttet kuitenkaan pysty kävelemään kunnolla ja oikeasti pelästyin sitä ääntä aika paljon. Mutta kyllä mä kotia vielä pääsin luistellen 10 km 49 min. Mulla oli kyllä backup, oisin voinut soittaa ystävälle, että nyt en muuten pääse kotiin tällä jalalla. Mutta halusin kokeilla. 

Siinäkin mielessä oon vähän hullu, etten usko täyslepoon - paitsi murtuman kanssa. Sillä se lähtee millä on tullutkin - toki venytellä en nyt voi vähään aikaan, mutta liike on lääke.

Kotiin päästyä vaihdoin taas luistimet kenkiin ja lähdin hakemaan Ässää eskarista. Matkalla totesin, että luisteluliike ei tuntunut lainkaan niin epämiellyttävältä kuin kävely. Toki, kun kävelyssä liike on täsmälleen saman suuntainen kuin lihasta vaurioittanutkin liike. Luistelussa potku ohjautuu aukikiertoon sivulle taakse, eikä kohti suoraa taakse.

Kokeillaan riittäisikö viikon leputtelu, että perjantaina uskaltaisi taas luistellen pumppiin. Ja venyttelyn suhteen odotan kyllä epämukavuuden häipyvän.

Sellainen ihan itse aiheutettu liikuntavamma sitten tähän väliin. Hups. 

Mitä sulle kuuluu? :)

Niin mitäs mun pitikään nyt tehdä?

Mun viimeisin oma viikonloppu oli ensimmäinen, kun mulla ei ollut jo maanantaina tiedossa mitä viikonloppuna tekisin. Ystävä joka oli yhtä yllättynyt kun minäkin totesi, että tee nyt niitä asioita joita sun piti nyt tehdä "kun ei tarvi kysellä lupaa keltään". Mutta hei en mä enää muista mitä ne oli! Paitsi käydä kaverin kanssa tanssimassa ja kyllä mä kertaalleen lähdin myös yksin tanssimaan.

Mun kalenterin takana on lista henkilöistä joille on tulossa lapaset tai villatakki. Mulla on ostoslista, josta näyttää puuttuvan enää ainoastaan blenderi. Toki olen kyllä keksinyt nyt muutaman hankinnan lisää siihen listaan. 

Lisäksi mulla on lista siitä, mitä mun unelmaduunin pitäisi sisältää. Ja neljän kohdan unelmatreffi lista: Haluan seinäkiipeilemään, Repovedelle, Tanssitunnille ja Roadtripille niin että nukutaan autossa. Toki jokaisen noista treffilistan kohdista voin toteuttaa ihan itsekin tai tyttöjen kanssa. Mutta missä se on se lista mitä mun pitikään nyt tehdä? Taisin unohtaa tehdä sen.

Jos siihen lasketaan vaan asiat joista oikeasti tykkään ja joita haluan, niin tavallaan mähän aloitin sen tekemisen jo viime kesänä, kun otin itselleni pitkästä aikaa tavoitteita ja pidin liikuntapäiväkirjaa. Ja marraskuussa, kun aloin taas neulomaan urakalla. Nyt odotan vaan milloin lakaisijat tulee hoitamaan hommat loppuun, että pääsen taas tavoittelemaan mun 10 km puoleentuntiin rullaluistelulenkkiä. 

Tässä odotellessa ostin elämäni ensimmäisen salikortin. Valitsin salin sijainnin ja ryhmäliikuntatuntien perusteella. Viime viikolla mulla oli äitin auto lainassa, mutta kyllä mä kovasti noita pyöräteitä jo vilkuilin, et koskahan pääsen rullaluistelemaan jumpalle. Samaa reittiä pääsen myös Lempi-ihmisen luokse ja oli se lakaistu puolimatkaa kuitenkin jo!

Tuntikuvausten perusteella en valitsisi aamujumpista kuin Spinningin ja Coren, mutta kun nyt päätin maksaa jäsenyydestä, niin minähän käyn sitten niillä kaikilla tunneilla joille vaan ajan puolesta pääsen. Pumppi - onko se sitä mitä tehdään niillä tangoilla ja levypainoilla? Ei todellakaan mun juttu. Mutta ei se haittaa jos saan vähän kehitettyä lihasvoimaa. RVP no luulen että reisi ja peppu saa ihan riittävästi rullaluistelusta, mutta toki sinnekin menen.

Oli muuten pitkästä aikaa ihan mahtava olo, kun tietää että lihaksia on käytetty. Menee muuten just näppärästi, ettei yksikään jumppa ole tiistaina tai torstaina, niin lepopäivinä osallistun Tiia Sandbergin valmennukseen. Tai ei ne mitään lepopäiviä ole, koska spagaatia treenaan kuitenkin kotona. Periaatteessa joka toinen viikko pääsen myös lauantaina jumpalle - ainakin jos olen kotona. :D En vielä ole vakuuttunut miten paljon haluan olla kotona yksin lasten isiviikonloppuina.

Oliko tässä nyt jotakin muuta mitä mun piti nyt tehdä?

Kävin itkemässä Stam1nan keikalla

Minä en ole koskaan ennen kuunnellut yhden ainoata Stam1nan kappaletta, en mistään. Mutta kävin nyt sitten kuitenkin heidän keikalla itkemässä ja voin lähteä uudestaan! En ehkä itkemään, mutta kuuntelemaan kuitenkin. Tai mistäs sitä tietää, mun mielestä musiikin kuuluu tuntua ja jos se tuntuu niin syvällä että se nostaa kyyneleet, niin sillon musiikki tekee sen mitä sen kuuluukin tehdä. Jos laulut, elokuvat tai kirjat ei saisi mua itkemään, olisin huolissani itsestäni. 

Kysyin mun lemppari-ihmistä mukaan Iltan Sibelius-talon konserttiin ja samalla, kun sovittiin siitä, hän kutsui mut mukaansa Stam1nan keikalle. On ollut melkoisen tunteikas ja musiikin täyteinen maaliskuu.

Mua valmisteltiin keikalle sanoilla tarvit korvatulpat ja muuten ei asulla mitään väliä, mutta musta. Ja näinhän mie sitten valmistauduin. Kävin hakemassa apteekista korvatulppapaketin. Sanoin apteekkarille suoraan, että tarvitsisin korvatulpat keikalle. Lopulta valitsin paketin tulppien värin perusteella. Ja onneksi otin monipakkauksen. Meidän punaiset korvatulpat hehkui valoissa.

Mitä tulee vaatteisiin, mie suorastaan välttelen mustia vaatteita, mutta omistan yhdet mustat farkut ja yhden mustan tpaidan sekä viime kesänä kirpparilta löytyi musta hupparikin. Hupparin jätin tosin kotiin.

Mie miellän tän kaltaisen musiikin vihaiseksi, ja se ei silleen jokseenkaan sovi mun soittolistalle. Tällä hetkellä ollaan päästy pisteeseen, kun poistan listaltani kaikkia sydänsärkybiisejä (paitsi jos ne on Iltan, Viivin tai Benjaminin) ja listaa täyttää lähes ainoastaan rakkauslaulut. 

Sainkin yllättyä keikalla, kun "vihaisen musiikin" välissä lavalla olikin hupaisa ukkoporukka, keski-ikäisiksi itseään väittivät. Nehän oli siellä selvästi pitämässä hauskaa. Viimeisimmillä keikoilla missä olen käynyt, yleisö ei varsinaisesti ole kommunikoinut artistien kanssa, vaikka artisti onkin ottanut yleisöön kontaktia. Stam1nan keikalla keskusteltiin lyhyesti yleisön kanssa.

Kun kaikki biisit oli mulle ennestään vieraita sai ihan oikeasti keskittyä siihen mitä kuulee. Mun mieleen jäi erityisesti Golem, Lahja, Anna minun olla heikoin lenkki ja Apnea. Lahja ja heikoin lenkki oli jo sellaset jotka alkoi nousta pintaa. Apnea taas laulettiin nyt jostain tosi syvältä, niin syvältä että se välittyi korvatulppien läpi ihon alle, eikä kyyneleitä kannata estellä.

Mun soittolistallani on periaatteessa yksi kriteeri: kuuntelen vain sellaista musiikkia, jota voi laulaa mukana. Sen takia raskaampi "örinä"musiikki ei kuulu mun soittolistalle. Apnea levy kyllä päätyi sinne nyt suoriltaan. Täytyy kuunnella enemmänkin, että seuraavalla keikalla voin laulaa mukana. 

Aamun eka juna vai pikakihlat?

Nyt on jännä juttu, miten tässä näin pääsi käymään 🙈

Tänä viikonloppuna on mun kolmas lapsivapaa, toisin sanoen lapsilla on kolmas isiviikonloppu. Ja aiemmista yrityksistä huolimatta ja niiden epäonnistuttua pääsin vihdoin yöhön asti ensimmäistä kertaa! Ensimmäisellä yrityksellä mulla olikin joku rengasrikko. Tapanina meinasin mutten mennytkään. Nyt oltiin sovittu jo aikasemmin ystävän kanssa, että tänä viikonloppuna mennään ja se toteutui! 

Lasten lähdettyä laitoin ystävälle viestiä aikataulusta ja katsoin sekä juna- että bussiaikatauluja. Nopeasti oli selvää, että 19.50 bussilla keskustaan ja aamulla ei olisi pakko kävellä kotiin vaan tunti baarin sulkemisen jälkeen pääsisi jo junallakin kotiin 05.53. Pakkasin reppuun toppahousut ja värityskirjan.

Nyt kello on 03.48 ja juon kuumaa kaakaota pillillä sängyssäni. Ilta lähti ihan käsistä. Käytiin ravintolassa juttelemassa ennen tanssimaan siirtymistä ja saatiin avata aivan tyhjä tanssilattia. Kävin myös laulamassa yhden biisin karaokessa ja totesin etten muistanut itsekään koko biisistä muuta kuin kertosäkeen, vaikka itse sen valitsin.😅 No ei se mitään. Ja siis meidän ajatus oli nimenomaan käydä vain tanssimassa kahdestaan. 

Illan edetessä meidän seuraan lyöttäytyi kaksi miestä. Sen lopputulos on, että mulla on nyt pihassa melkein yhtä iso pakettiauto kuin vaarilla ja olen yksin kotona kello 03.48.

Toinen näistä kaveruksista tarvitsisi avecin, mieluiten valekihlatun ystävänsä 50 v juhliin. Ja tietenkään en suostunut tähän suinpäin. Mutta lopulta oli mun idea lähteä ostamaan sormuksia, häntä kun harmitti ettei muistanut ottaa omaansa mukaan, mut jos hänellä on sormus, niin pitäähän mullakin olla ja hopeakihlat ei paljoa maksa. Ja hän innostui. What. Ja seuraavaksi kysyin onko hänellä auto ja saanko lainata sitä. 

Ja niin nyt minä tulin siis tanssimasta kotiin jonkun hepun autolla, jonka tapasin tänään baarissa ja jota ystävänikään ei tunne. Ja huomenna menen sitten jonkun random henkilön synttäreille.... melkoinen seikkailu etten sanoisi. 

Toki, lain edessä olen vielä naimisissa muutaman kuukauden, joten tämän yhden illan näytelmän jälkeen ihan tosissaan uutta ihmistä ei ole elämääni ennen kesää tulossa. Ja tähänkin näytelmään sain itse sopia säännöt, jotka kunnioittaa mun rajoja. Hän lupasi ettei pure ja sovittiin ettei saa pussata, eikä muutakaan.

 *   *   *   *   *   *   *   * 

Jälkeenpäin mainitsin illasta kaverille, joka tuumasi, että tuo on jo aika kova, edes hän ei pystyisi puhumaan baarista autoa lainaan. No sitä varten pitäisi lähtökohtaisesti olla selvinpäin siellä baarissa, kuten minä. Enkä mä mitään puhunut, kunhan kysyin suoraan. :D 

Saanko lainata sun autoa?

Kun oot tottunut olemaan lasten kanssa 24/7 ja kaikilla reissullakin on vähintään jompikumpi, yleensä molemmat pienet mukana, yksin kotona oleminen on vähintäänkin outoa. Ja varsinkin yksin nukkumaan meneminen. Kun me tultiin reissusta kotiin mun pikkusiskon autolla, mulla alkoi heti elämäni ensimmäinen lapsivapaa viikonloppu. Onneksi mulla on ihania ihmisiä ympärillä, eikä tarvinnut viettää iltaa yksin. 

Lauantaina ajelin paketointitalkoisiin. Jo mennessä tunsin miten ajoin yhden mutkan vähän leveäksi ja rengas otti osumaa. Mitään ei kuitenkaan näyttänyt eikä tuntunut menneen rikki. Kotiakin pääsin niin että auto oli ihan normaali. Puolenyön aikaan, kun olisin lähtenyt uudestaan liikkeelle, rengas oli tyhjä. No eipä siinä. Pyysin kaveria ajamaan aamulla meidän kautta, että pääsen kirkkoon. Auto hinattiin rengaspajalle ja uusi rengas vanteelle ja alle asennettuna 150 €. Hyvää joulua siskolle! 

Viikon päästä meidän oli tarkoitus lähteä Jyväskylään viettämään joulua. Lauantai-iltana otin pienimmät mukaan, käydään pikaseen Prismassa ennen iltapalaa. No ei käyty Prismassa. Sama tie, eri rengas, ehkä jopa eri mutka. Tolla tiellä riittää noita paikkoja, en varmasti ole ainoa jolta mennyt renkaita rikki noissa montuissa. Ei se mitään. Hinaajan tilaus, kaverilta kyyti kotia ja kauppareissu peruttu. Ja siirtyi se joulun viettoon lähtö sunnuntailta sitten maanantaille, että saatiin taas uusi rengas alle. Oikein hyvää joulua siskolle! 

Näin pistin viikon sisällä uusiksi molemmat oikean puolen renkaat ja ostin pikkusiskolleni elämäni kalleimman joululahjan.  Harmi että unohdin ostaa ne rusetit renkaisiin. :D Nyt on kiva mennä Jyväskylään ja sanoa äitille et saadaanko tulla kotiin hänen autollaan, nauroin jo rengaspajalla. No saatiin kuitenkin, ja äitin auto on sen verran kapeampi, etten ollut lähelläkään ajaa mutkia leveäksi. 

Ehkä epäonninen autoilu on nyt päättynyt, vaikka se Möhköfantin tapaus on edelleen kesken. Kunhan se nyt selviää, niin jospa pikkuhiljaa saisin omaankin arkeen auton käyttöön. Sitten voin sanoa, ettei multa puutu mitään. :D Perusarki - koulu, päiväkoti ja ruokakauppa kyllä hoituu ilman autoakin. Tärkein mihin autoa tarvitsen on Nupun treenimatkoihin ja Prismassa käymiseen. Onneksi meillä on ihania ihmisiä ympärillä, jotka on auttaneet kyytien kanssa paljon! 

Pärjäätkö sie ilman autoa arjessa?

Holtittomat ero-ostokset

Olin lasten kanssa reissussa aika tarkalleen kuukauden ja ensimmäisenä kotiin palattua vaihdoin meidän makuuhuoneen lampun. Olisin halunnut meidän edellisen olohuoneen lampun makkariin jo muutossa, marraskuussa 2024. Olin itse vanhalla talolla, kun "väärä" lamppu oli ilmestynyt kattoon, eikä sitä sitten tullut vaihdettua. Paitsi nyt. Ja tiedänpä tulevani oikein hyvin toimeen myös sokeripalojen kanssa näköjään.

Seuraavana päivänä kannettiin ystävän kanssa meidän iso ruokapöytä askarteluhuoneeseen ja tuotiin sieltä pienempi pöytä keittiöön. Ei me enää tarvita isoa kuuden hengen ruokapöytää noin pieneen keittiöön. 

Vaatehuoneen tyhjenneille hyllyille siirsin Ässän vaatteet, koska Ässä ja Nuppu jakoivat huoneen lisäksi myös vaatekaapin. Ei kovin toimiva ratkaisu...

Makkarissa käänsin sängyn kiinni toiseen seinään niin, että sain siirrettyä Kirpun sängyn pois kulkuväylältä. Ja ostin itselleni kaksi pussilakanasettiä. Kirppu valitsi niistä toisen suoraan näytesängystä. Se oli viimeinen, joten meidän piti pedata se pois siitä myyjän kanssa. Sängyn vaihtaessa paikkaa nappasin myös yöpöytähyllyt irti seinästä. Toinen vielä odottaa paikkaansa, mutta toisesta tein puhelinparkin ja päätin, että keittiö on nykyään puhelinvapaa vyöhyke. Lapsetkin ovat ottaneet puhelinparkin hyvin vastaan.

Huhtikuussa 2025 vilautin teille meidän olohuonetta, jonka järjestelyssä auttoi Sisustus Seitin Emma. Kuvat muuton keskeltä ja jälkeen näet täällä: Voitin Sisustus Seitin pikakonsultaation. Olihan tuo toimiva järjestys tässä olohuoneessa. Nyt halusin pyöritellä huonekaluja ja ideoita, koska sain meidän äitin pikkupianon taas! Ja halusin myös siirtää mun työpöydän ikkunan eteen. En mä ikinä tehnyt mitään hommia työpöydän ääressä, koska en tykkää tuijottaa seinää. :D

Pianon tieltä heivasin toisen työpöydän pois - ensin terassille odottamaan jatkohävitystä, mutta löytyi sille tarkoitus sittenkin pukkarista. Koska nyt mulla on mustan kuivurin lisäksi myös musta pyykkikone, niin vaihdoin pukkarin valkoisen pöydän mustaan, yhtenäisyyttä tiedättehän, vaikka pyykkikone onkin kylppärin puolella. Pyykkikonetta ei lasketa ero-ostokseksi, koska se lakkasi linkoamasta kunnolla jo viime keväänä, mutta se on oma tarinansa.

Pianon tullessa pyöräytettiin isosiskoni kanssa sohva ja tv-taso päikseen. Ja sain myös ison jalkalampun siskolta. Seuraavaksi vaihdoin sen lampun makkarista olkkariin, koska päätin pyöräyttää myös huonejärjestyksen uusiksi. Ajatus oli, että minä muutan olkkariin, Ässä muuttaa Kirpun seuraksi makkariin, Jekku saa pitää oman huoneensa ja Ässän ja Nupun huoneesta tulee vain Nupun huone.

Mihin minä tarvitsen omaa makuuhuonetta, jossa on ovi, kun se ovi on aina auki? Nuppu on jo pitkään kaivannut omaa huonetta askarteluhuoneeseen. Askarteluhuoneessa on vain yksi sähköpatteri, jota ei näillä sähköillä pidetä päällä. Eikä se mun mielestä sovellu aivan makuuhuoneeksi muutenkaan. Sitä paitsi pikku taiteilijalla on ihan oikeasti tarvetta askarteluhuoneelle. Se taiteen määrä mikä tapahtuu siellä, ei mitenkään mahtuisi tapahtumaan hänen huoneessaan.

Hetken mietin miten saisin mahdutettua oman sänkyni olkkariin sohvan kanssa. Jakaisinko sohvalla tilan puoliksi "mun huoneeksi" ja olohuoneeksi vai tarvitseeko tilaa välttämättä jakaa mitenkään? Sittenpäs päätin hankkiutua kokonaan eroon siitä isosta sohvasta! 

Se oli siis roskalavalta noudettu sohva, jonka piti mennä alunperin kellariin. Mutta se oli niin iso, ettei se mahtunut rappusista. Siksi se jäi yläkertaan. Lapset rakasti sitä sohvaa. Mutta olihan se oikeasti ihan syystä roskalavan kautta annettu. Olen sitä vuoden aikana aika monta kertaa pessyt tekstiilipesurilla ja sen kankaat tuntui joka kerta vain ohuemmilta ja hauraammilta. En tiedä montako pesua se enää kestäisi ennen kuin kankaat menee rikki. Joten se palveli meitä hyvin ja nyt se pääsi eläkkeelle. 

Ja nyt kun tuo sohva vaihtui sänkyyn voin todeta, että tämä järjestys palvelee meitä aivan täydellisesti. Ihan yliarvostettua koko sohva! :D 

Joten mun ainoat holtittomat ero-ostokset oli ne pussilakanat. Ne oli todellakin heräteostos, kun kävin ihan muilla asioilla kauppakeskuksessa, mutta pop-up myymälän ohi kävellessä päätin käydä kiertämässä ja löysin heti sellaiset lakanat jotka oli aivan mun väriset.

Ostosten sijaan myönnän kyllä hakeneeni aika paljon kaikenlaista pikkumuutosta järjestelemällä täällä ihan vähän vaan ja sitten pikkuisen isommin. :D

Kuinka usein sun tulee vaihdettua järjestystä kotona? :)   

No mihin se liikuntapäiväkirja unohtui?

Ja sehän muuten unohtui. Kerkesin juuri päästä vauhtiin. Kun laitoin Unelmalaatikon kiinni kesäkuussa ja sain pikkuisen huokaista rahastressin kanssa, päätin alkaa käyttää enemmän aikaa itseeni. Mulla oli kolme tavoitetta: juosta 800 m kahteen minuuttiin, saada spagaati pohjaan ja 10 puolapuu linkkaria. Kesällä nyt tuli touhuttua paljon lasten kanssa ja juoksutavoitteen otin vasta loppukesästä. Sitten katsoin mun kenkiä ja totesin että näillä ei muuten juosta ja aloin rullaluistella.

Lasten kouluarjen alkaessa syksyllä aloinkin käymään useamman kerran viikossa aurinkoisilla rullaluistelulenkeillä. Muutaman yrityksen jälkeen löysin hyvän 10 km lenkin ja pikkuisen pidemmästi kun luisteli, pääsi ystävän luokse. Se oli parasta loppukesän liikuntaa.

Käytiin myös ystävän ja hänen kaveriporukkansa kanssa syyskuussa inbody-mittauksessa. Edellisestä mittauksesta oli vierähtänyt hetkinen aikaa ja tää oli tosi mielenkiintoinen! Tuon syyskuisen mittauksen jälkeen varattiin heti kaikille uusi mittaus joulukuuhun, mutta sinne mie en sitten päässytkään.

Mittaus vahvisti sitä minkä jo tiesinkin tähän kroppaan tarvitaan lisää lihaksia ja rasvaa. Toisaalta ei haittaa, että joulukuun mittaus jäi välistä, koska en olisi kovin suurta muutosta varmaankaan saanut siihen mennessä.

Nyt kun on helppo hengittää ja hymyillä, tekee taas mieli liikkua huonompienkin yöunien jälkeen. Niin kauan kun maassa on lunta, taidan keskittyä lenkkien osalta kävelyyn. Vaikka kyllä mä huomaan aamuisin juoksevani kahta pulkkaa vetäen puolet matkasta päiväkotiin. Spagaatiin haastoin kaverin mukaan, että kesän alkaessa venyisi taas spagaati pohjaan.  Edellisen kerran se oli millien päässä varmaan ennen Kirpun raskautta.

Tuota tosi kovaa 800 m juoksua en oikeastaan edes ehtinyt alkaa harjoitella, pidän sen takaraivossa kuitenkin, kaikki muu lenkkeily tukee kuitenkin sitä ja mulla on edelleen se soittolista tallessa, jonka biisit valitsin bpm mukaan joka vastaisi tuota juoksuvauhtia. 

Linkkaritavoitteeseen pääsin!

Marraskuuhun mennessä jaksoin tehdä 10 puolapuu linkkaria, joista 3-5 meni täysin puhtaasti suorin jaloin vaakaan! Oli muuten jännä tunne, kun luulin että mulla olisi keskivartalo ihan rupukunnossa, niin ensimmäisen kerran jälkeen totesin että mulla loppui reisistä voima. Tässä olikin noin 3 kk tauko puolapuissa roikkumiseen ja tällä hetkellä saan ensimmäiset kolme täristen suorin jaloin vakaan ja loput 7 menee polvet väkisin kevyesti koukkuun, mutta edelleen se kymmenen vielä nousee!

Siellä futistreeneissä ehdin käydä syksyllä kaksi kertaa, menisin kyllä mieluusti takaisin, mutta tällä hetkellä meillä on tuplabookkaus Nupun treenien kanssa. Kyllä mä sinnekin vielä takaisin menen.

Miten sun viime vuoden tavoitteiden kanssa kävi? :) 

Viimeinen hääpäivä

Muistan meidän häät. Muistan meidän hääpäivän 2025, kun oltiin Järvenpäässä Jekun pelien perässä. Mutta sitten en muistakaan kovin montaa aikaisempaa hääpäivää. Oltiin tosi huonoja juhlimaan yhtään mitään. Ei sillä, ettenkö olisi halunnut tai pitänyt juhlia tai vuosipäiviä tärkeänä ja nyt en oikeastaan osaa edes sanoa miksi niitä ei juhlittu - ikinä. En tiedä.

En merkannut hääpäivää uuteen kalenteriin mitenkään. Ja lopulta hääpäivään herätessäni totesin, että tänään on mun viimeinen hääpäivä. Jonka muistan kuitenkin vielä pitkään. 

Ilmeisesti minä nyt olen se jättänyt osapuoli - jos tässä tilanteessa sellaista halutaan etsiä. Tilanteeseen liittyy liian paljon draamaa. Kipeää draamaa. Väitteistä huolimatta ei kuitenkaan kolmansia osapuolia. Avioeron toinen vaihe voidaan postittaa ennen kesää ja sitten olen vapaa. Tämän enempää ei ole tarvetta avata tänne miten tähän päädyttiin.

Joulukuussa näen hymyn takana vielä huolta. Vuoden päättyessä ilmassa oli vielä paljon kysymyksiä, pelottaviakin. Ahdistusta ja järjesteltävää. Nopeasti kuitenkin huomaan hymyileväni enemmän kuin pitkään aikaan. Tammikuussa ilo on palannut myös mun silmiin kuvissa, saan olla minä.

Toistaiseksi lapset näkevät isäänsä joka toinen viikonloppu, asioiden järjestely on vielä kesken. Minä nautin jokaisesta hetkestä lasten kanssa ja opettelen olemaan ilman lapsia. Samalla löydän pilkahduksia itsestäni sieltä ja täältä. Ystäväni sanoi olevansa yllättynyt, kun taas itse ajattelin, että tällänenhän mä oikeesti olinkin!

Nyt mä saan opetella olemaan sellainen äiti kun haluan olla. Saan keksiä itseni uudestaan, otan ne palaset joista tykkään ja kuorin niitä kerroksia mitä vuosien aikana olen rakentanut. Millainen ystävä Petra on? Millainen rooli mulla on siskona ja tyttärenä mun perheessä? Millaisia ihmisiä haluan mun elämään?

Meidän kotona asuu nyt viisi henkinen perhe ja meillä on piano! Ja rikkinäinen pyykinpesukone. Toivon tältä vuodelta uutta pyykkikonetta. Kaiken muun rikkinäisen voin korjata, hetki ja päivä kerrallaan. Eikä mun onneksi tarvitse tätä remonttia tehdä yksin. 

Ympärille on yks kaks ilmestynyt ihmisiä joiden kanssa haavat ei tunnu niin syviltä. Ja ammattilaisia, jotka ovat lempeästi antaneet mun itse tajuta kaiken minkä olen itseltäni jo vuosia piilottanut ja naamioinut hyväksi tai normaaliksi. Olen ollut pahasti väärässä. 

Hengitän sisään. Puhallan ulos. Nyt mä olen tässä. Puhallan pois sen Petran, joka on hukassa, eikä saa mitään aikaiseksi. En minä vieläkään tiedä mikä musta tulee isona, löydänkö palkkatyön vai avaanko Unelmalaatikon uudelleen - ja miten? Aika näyttää. Mutta tiedän että olen onnellinen ja mulla on tässä kaikki mistä unelmoin.

Se ydinperheunelma meni nyt rikki virallisesti, rikki se on ollut jo kauan. Rikkinäisyydestä huolimatta oon silti saanut mun suurimman unelman, ihanat lapset joiden äiti saan olla. Mun perheeseen kuuluu Nuppu, Jekku, Ässä ja Kirppu, mummu ja vaari, mun siskot ja siskon pojat, ihanat isovanhemmat jotka ei koskaan jätä pulaan. Ja huikeat ystävät, jotka on löytäneet mut ja jääneet ympärilleni juuri oikeaan aikaan.

Hengitän. Elän. Oon onnellinen. Kaikki järjestyy. Mä opin vielä miltä tuntuu olla rakastettu. Sitä odotellessa neulon lapasia, paljon. Koska mun ympärillä on yks kaks paljon tärkeitä ihmisiä.