Kahden kuukauden vesilasku

Ehdin olla huhtikuussa jo huolissani, kun sähkönsiirtolasku tuli, mutta vesilasku ja sähkölasku eivät. No soittamalla selvisi, että vesilasku tulee kahden kuukauden välein, en edes älynnyt kyseenalaistaa tätä käytäntöä. Kun taas sähkölaskusta soittaessani alkoi jo ärsyttää, kun minulle kerrottiin, että siitäkin on kahden kuukauden laskutusväli.

Tästä laskutusvälin muutoksesta kun ei ollut missään välissä mitään puhetta tai mainintaa, ja meillä on sama sähkösopimus kuin vanhassa kodissa, minne meillä tuli kolmatta vuotta sähkölasku joka kuukausi. Noh soittamalla sekin onneksi selvisi, nyt tuli kaksi erillistä laskua toukokuussa. 

Sähkölaskussa oli jännittävää se, että vaikka sähkönsiirto oli isompi kuin edellinen, niin itse sähkölasku oli kuitenkin pienempi kuin edellinen. Oletin, että jos sähkönsiirtolasku kasvaa, niin sähkölaskukin on silloin isompi. Sähkönkulutus oli kuitenkin maaliskuussa pienempi kuin helmikuussa. Huhtikuussa laitettiin lattialämmitys pois päältä, ja sen myötä sähkönkulutus tippui ihan mukavasti. Yllätys!

Se sähköistä, sitten siihen vesilaskuun! 

Mehän otettiin vedensäästötavoite, vesilaskua verrataan edellisen kodin vesilaskuun joka oli 120€/kk. Niinpä ensimmäisen vesilaskun ollessa 100.01€ saatiin kylpyläkassaan 20€. 

Nyt meille on tullut maalis-huhtikuun vesilaskut ja täytyy sanoa, että unohdin itsekin, että meillä oli joku tavoite tässä menossa. Siitäkin huolimatta maaliskuun vedenkulutus oli 17 kuutiota, eli täsmälleen sama kuin ensimmäisessä vesilaskussa ja huhtikuulta vedenkulutus olikin 15 kuutiota! Puoliskoni ehti säikähtää, koska lasku oli 185€, mutta se oli kahden kuukauden lasku - vanhassa kodissa kahden kuukauden vedestä maksettiin 240€.

Enpä oikein osaa sanoa mikä mahtoi tehdä tuon kahden kuution pudotuksen vedenkulutukseen... Yhtä vedensäästökikkaa olen kyllä käyttänyt. Nimittäin en olekaan tyhjentänyt Kirpun kylpyammetta heti kylvyn jälkeen lattiakaivoon, vaan olen hakenut sieltä vettä kasveilleni. Mutta ei niitä kyllä niin paljon ole, että yksistään se olisi säästänyt kaksi kuutiollista. Tai en ainakaan usko. :D

Toinen tapa kastella kukkia on ollut hyödyntää aina muistaessani kuivausrummun vesisäiliön vedet myös kasveille tai kastelukannuun odottamaan kukkien kastelua. Mutta tarvitsisin paljon lisää kasveja, mielellään janoisia ja helposti hengissä pysyviä kasveja, jotta saisin oikeasti hyödynnettyä kaikki kylpyvedet.

Tämän hetken kylpyläkassa on 75€

Toukokuu alkoi vähän tuhlailevasti, nyt kävi nimittäin niin, että lämminvesivaraaja tyhjeni ensimmäisen kerran. Toukokuussa myös saunottiin parina viikkona kahteen kertaan, mutta toisaalta oli myös viikkoja kun ei saunottukaan lainkaan. Touko-kesäkuun läträämiset selviää tosin laskujeni mukaan vasta heinäkuussa, joten vähän aikaa pitää odottaa, ennen kuin selviää paljonko kylpylä kassa kasvaa. Toisaalta nyt on myös koko kesäkuu aikaa pitää säästeliäsvedenkäyttö mielessä.

6 kommenttia

  1. Vedenkulutuksessa huomattavaa eroa syntyy mm siitä, mikä hana on asennettu. On erilaisia hanamalleja, jotkun laskevat enemmän ja toiset vähemmän vettä minuutissa. Nimittäin käsipesussa, suihkuttelussa ja kokkauksessa suurin osa vedestä menee hukkaan, koska sitä tulee hanasta tarpeettoman paljon. Ottaen huomioon henkilöiden määrä teidän huushollissa, se voi helposti olla syynä. Pari kuutiota ei ole niin suuri vesimäärä, että sitä olisitte edes huomanneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo totta noi hanat muuten! Juuri luin jonkun keittiöremontista, ja heille oli asennettu ainakin osittain automatisoitu hana, joka alkaa aina laskea kylmää vettä ja itse pitää vaihtaa se lämpimälle jos haluaa. sellanen varmasti jo vaikuttaa kun ei vesilasillasta varten valuta ensin haaleaa vettä sen vertaa pois. Lapsethan tunnetusti vääntää hanan aina täysille vaikka vähempikin paine riittäisi. :D pienellä sitä voi sitten kuitenkin vaikuttaa :D

      Poista
  2. meillä on yritetty säästää säkössä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin 😊 me aloitettiin veden käytön tarkkailu ja vertailu kun muutettiin tammikuun lopussa, mutta öljylämmitteisestä kerrostalosta sähkölämmitteiseen omakotitaloon muuttuessa sähkönkulutuksesta ei voi tehdä samanlaista vertailua kuin vedestä 😅

      Poista
  3. Meillä on taloyhtiön puolesta kaikissa asunnoissa niin, että aluksi tulee kylmää vettä ja saa jonkin aikaa odotella, että lämpiää. Tämä on tehty jonkun keskuksen kautta. Me ei itse pystytä kauheasti sitä määrittelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jaa, en olekaan ennen kuullut tuollaisesta! ihan fiksua kyllä :) Tylsää laskea lämmintä vettä hukkaan kylmää saadakseen :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !