Onnistumisen riemu

Nostan jalat ristiin pöydälle ja läppärin syliini. Ei ehkä se kaikkein ergonomisin kirjoitusasento, ainakaan ranteille. Ehkä toisen jalan pohkeen puutumisen aikaan vaihdan asentoa, tai ehkä saan postauksen valmiiksi ennen sitä.

Tunnen suurta riemua, suorastaan ylpeyttä itsestäni. Sain vihdoin julkaistua yhden ikuisuusprojektin nimeltä "Pikakelaus neljännestä raskaudesta". Joka lopulta taisi olla kaikkea muuta paitsi "pika". Luulin urakan olevan vielä erittäin pahasti kesken kuvien osalta. Mutta ilokseni huomasin, että ei minun tarvinnut eilen tehdä kuin kaksi rauskausviikkokuvaparia, läväyttää kuvat postaukseen ja painaa julkaisunappia!

Muistelen alkaneeni tehdä noita kuvia helmikuussa ja urakkaan tarvittiin kalenteria, puhelinta ja vanhaa puhelinta ja ainakin yhtenä iltana homma jäi kesken, kun oli vain pakko käydä nukkumaan. Joten oletin, että samanlainen iltamyöhän kuvankäsittelyurakka odotti taas, vaan eipä odottanutkaan! 

Erityisesti olen tästä saavutuksesta iloinen sen takia, että nyt pääsen "Kaikki raskauskiloni" postauksen kimppuun! Kuukauden kuvien karsiminen on välillä tosi puuduttavaa - nukahdan oikeasti pystyyn. Niin on kiva, että mulla on toinenkin vaihtoehtoinen postaus työnalla, jotta homma pysyy kiinnostavana. 

Lapset ovat olleet tänään kotona. Vappuna paistoi aurinko, mutta viikonloppuna oli paljon kylmempi kuin sitä edeltäneellä viikolla. Lapset toittuivat lämpimiin iltoihin heti ja t-paita päällä pärjäsi pihalla vielä torstainta. Viikonloppuna ei sitten takkeja tuhansista kehoituksista ja käskyistä huolimatta puettu päälle. Tai puettiin, kun ilman takkia en päästänyt pihalle. Mutta katsoessani keittiön ikkunasta trampoliinille, näin miten siellä paljaat käsivarret heiluivat ylös alas ja takit oli vain viskattu nurmelle, joka alkaa vihertää.

Sitten sitä voikin ihmetellä miksi on nenätukossa.


Pohkeet alkavat nyt puutua, pakarat puutui kyllä ensin. Nyt on siis aika vaihtaa asentoa. Läppäri pöydälle, kuvat postaukseen ja JULKAISE! Sitten voisikin laittaa pyykit kuivuriin ja tehdä spagaatijumppaa. Puutumisen lisäksi jaloissa tuntuu nimittäin vappuna avattu luistelukausi ja tiistaina aloitettu spagaatin treenaus. 

Paitsi, ennen kuin painan julkaisunappia ja etsin kuvat, päätän jakaa tämän tekstin kahteen osaan.

Leikkaan, liimaan, askartelen postauksen viisi ensimmäistä kappaletta ja viimeisen kappaleen omaksi postauksekseen. Ja kaiken siltä väliltä jätän postaukseen jonka nimeän "Kamera, harava, kampaaja ja ruohonleikkuri". Saa nähdä muuttuuko sen nimi vielä ennen julkaisua. Mutta tunnistat sen kyllä noista sanoista, jos satut sen lukemaan.

Iloista viikonloppua sinulle! :)

6 kommenttia

  1. Joskus tavalline arkinen asia, jota on tehnyt tuhansia kerota tuottaa riemua viimesteltynä ja valmiina maailmalle näyttäväksi. Tunnistan sitä itsestänikin. Joki erittäin onnistunut kokkauskerta, että lapsi kehuu ruokaa, onnistunut kuvitus postaukseen, hyvin kirjoitettu teksti.
    Kiitos, kun jaoit riemunhetkiäsi!

    Ihanaa viikonloppua sinullekin 💞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja sitten kuitenkin ihan liian harvoin sitä tulee ääneen sanoneeksi edes itselleen että JES onnistuin! :D tämä oli ilo! :)

      Poista
  2. Kirjoitusasento tuppaa itselläkin oleman aika huono välillä 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo liikkuminen on hyvää vastapainoa mitä omituisimpiin kirjoitusasentoihin, hyvä ryhti on välillä todella kaukana! ':D

      Poista
  3. Itsellä on kaikki nyt vähän levällään, maailma pyörii niin vahvasti työn ympärillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on toisaalta positiivinen haaste, jos työ on sellaista josta itse pitää! :)

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !