Kuukauden Top 3 - 11/2022

Marraskuun top 3. Tämä olikin sellainen kuukausi, josta ei ollutkaan mitään heti marraskuun lopussa muistiin kirjoitettua. Kameran rulla paljastaa taas muutamat kohokohdat, joten näin minä nyt maalikuussa muistelen mikä oli marraskuussa parasta.


Isänpäivän kunniaksi päiväkodissa Ässän ryhmässä vietettiin isänpäivää. Lapset olivat leiponeet muffinseja ja ensin käytettiin hetki aikaa lapsen valitsemaan puuhaan ja sen jälkeen käytiin muffinsilla ja mehulla. Ässä valitsi nappulataulun, johon tehtiin metsämaisema. Ja kappas sitten kellosoikin myös Jekun hakuajan merkiksi, mutta onneksi eskarille sopi, että Jekku käveli päiväkodille tulevien eskareiden mukana päiväkodille. 


Isänpäiväkorttien askartelu. Maalattiin neonväreillä kädenjälkiä ja Kirpulta jalanjäljet ja niiden kuivuessa maalattiin vesiväreillä maisemat. Kädenjäljistä tehtiin sitten eläimiä jotka liimattiin taustoihin. Minun visioni eläimistä oli varsin erilainen mikä lasten toteutus. Tein itsekin yhden maiseman omaksi ilokseni, vaikka en koe vesivärejä lainkaan  omakseni. Lasten yksimielisellä päätöksillä siitä tulikin Vaarin kortti.


Isänpäivä sai vähän ikävän kääntee, kun lähdettiinkin näyttämään murtumaa päivystykseen ja sen jälkeen ajeltiin vielä Kotkaan yöksi odottelemaan aamun jatkohoitoa. Tuolla reissulla latasin itselleni Storytellin, ajattelin että voin itse somettaa samalla kun potilas saa kuunnella äänikirjoja. Noh, en sitten saanut sitä jostain syystä X meneemään niin nopeasti läpi, en tiedä mitä sähläsin. Koska koko sairaalassa olon aikana se ei toiminut, mutta kas kummaa pari päivää kotona oltuamme, se sitten yks kaks toimikin. Minä aloin sitten kuunnella äänikirjoja marraskuussa.


Sen lisäksi ohjasin marraskuussa vielä vauvajumppaa maanantaisin ja aloitin koulussa sijaisuudet, joita sainkin tehdä heti pari viikkoa, puoliskoni jäädessä kotiin Kirpun kanssa ensin vanhempainvapaan loppuun ja sen jälkeen vielä isyyslomalle. 

Puhelimesta ehkä paljastuisi marraskuulta muitakin muistoja, mutta kameran rulla muistuttaa enää toisestakin murtumapotilaasta, jonka kanssa vietettiin sitten viikonloppu Uudessa Lastensairaalassa, koska Koksissa ei viikonloppuna ollut lastenkirurgia päivystämässä.

Marraskuun paras juttu oli varmaankin sijaisuudet, koska ilman murtumiakin olisi kyllä pärjätty..... 

Vieläkö muistat mitä tapahtui marraskuussa? 

8 kommenttia

  1. Ei kyllä näin äkkiä tule mieleen mitään erikoisempia juttuja viime marraskuulta omalta kohdalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on ihan hyväkin, kaikki on ollut hyvin. :)

      Poista
  2. saako kysyä miksi julkaiset nämä näin myöhään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kun en ole aikaisemmin ehtinyt, mutten halunnut keskenkään jättää :D

      Poista
  3. Marraskuussa jännitin jo kovasti meidän Kalifornian matkaa. Muun olenkin jo ihan unohtanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi no reissussa riittääkin suunnittelua ja jännittämistä yhdelle kuukaudella ihan riittävästi vaikkei lähtisi edes Suomesta :D Varmasti on jännittänyt lähteä Kaliforniaan asti! :)

      Poista
  4. En kyllä muista kovin hyvin marraskuun tapahtumia 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh en kyllä minäkään olisi muistanut ilman valokuvia ja kalenterimerkintöjä :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !