Koronakevät muutti kaiken

Ai että, niin se vain koronakevät on mennyt menojaan. Korona ei juuri päässyt horjuttamaan meidän arkea, lapsethan vain jäivät kotiin ja puoliskoni piti kokonaisen isyysloman nyt ensimmäistä kertaa ikinä. Itse olen laittanut viestiä muutaman työpaikan perään ja laitoin pari uutta hakemusta myös niiden jälkeen. Ja siinäpä se, ihan tavallista meille kuuluu.


No ei ihan.

Ensin lapset jäivät päiväkodista kotiin. Lapsia se ei haitannut. Eikä ole kavereitakaan sen suuremmin ollut ikävä. Alkuun Nuppu kaipasi balettia, mutta toisen viikon jälkeen siihenkin jo totuttiin. Sähköpostiin tuli balettiohjeita ja ensimmäisen korvaavan kotibaletin pidinkin ihan yhtä innoissani kuin Nuppu. Into kotiharjoitteluun hiipui, kun ohjeet eivät puhuneet kanssamme samaa kieltä. Ennen koronalomaa meillä oli jo muutama sairaspoissaolo baletista, joten Nuppukaan ei muistanut enää kaikkea mitä koitin hänelle ohjeista lukea.

Noh, baletti jatkuu elokuussa korvaavilla tunneilla ja syyskuussa alkaa uusi kausi. Siitä tuleva eskarilainen on innoissaan.

Naapurissa asuvasta serkusta on riittänyt seuraa koko porukalle tämän eristyksen ajan. Ollaan käyty useammallakin pyöräretkellä lasten kanssa ja Jekku oppi jo maaliskuussa pyöräilemään ilman apupyöriä. Siihen riitti se yksi kerta, kun ne irroitettiin. Ensimmäisellä kerralla hän harjoitteli pihalla isin kanssa ja seuraavan kerran lähdettiin käymään apteekissa. Sen reissun jälkeen vaihdoin myös omat lenkkarit rulliin, jotta pysyisin porukan vauhdissa mukana.


Meidän perhe palaa hiljalleen kohti tuttua arkea. Puoliskoni palasi töihin jo. Ja lapsetkin menevät vielä kesäkuuksi päiväkotiin. Päiväkotiin paluuta mietittiin useampaan kertaan. Nyt miettittiin jo sitäkin onko näin parin kuukauden tauon jälkeen kiusaamista viedä lapset takaisin vain pariksi viikoksi. Mutta toukokuun viimeisenä perjantaina, palauttaessani päiväkotiin hoidonirtisanomisilmoitukset, sovin lasten palaavan päiväkotiin vielä 8.-30.6. tällä kertaa maanantaista perjantaihin.

Koko lasten päiväkotiuran, eli melkein kolmevuotta, meidän lapset ovat pitäneet perjantain vapaana. Se on ollut meidän muskaripäivä. Mutta nyt ajattelin, että ehkä nämä viimeiset pari viikkoa tutussa ja niin ihanassa päiväkodissa, voitaisiin sitten pitää ihan täytenä viikkona. Näin hoitopäiviä tulee tosiaan tuo 12.

Heinäkuusta oltaisiin joka tapauksessa lomailtu 3vk, kun päiväkodissa on kesäsulku, joten nyt ollaankin lomalla koko heinäkuu. Tässä samassa hötäkässä päiväkodin ja palveluseteleiden irtisanomisten kanssa ilmoitin Nupun uudestaan eskariin aivan toiselle puolelle kaupunkia ja hain kaikille kolmelle päivähoitopaikkoja vuoropäiväkodista ensimmäinen elokuuta alkaen.


Nupulla alkaa sitten elokuussa eskari, paikasta pitäisi tulla puhelu ennen juhannusta ja pojat ovat neljän kuukauden järjestely jonossa. Eli paikat on odotettavissa lokakuulle. Vaikka haenkin samalla kertaa kaikille paikkoja samasta päiväkodista, ainakin tällä hetkellä ollaan vielä sen kannalla, että taapero on kotona kunnes hänet on pakko laittaa päiväkotiin - eli minä saan työpaikan.

Ehkä arvasit jo mihin tämä päivähoitopaikkojen irtisanominen pohjaa, varsinkin kun minulla ei vielä ole sitä työpaikkaa miksi vuorohoitoa tarvittaisiin..... Ennen kuin ilmoitettiin päiväkotiin hoitopaikkojen irtisanomisesta, allekirjoitettiin uusi vuokrasopimus ja irtisanottiin myös asuntomme vuokrasuhde.

Jep, Me muutetaan! 

YLLÄTYS :D 

Kaksiviikkoa aikaa päästää teidät kurkistamaan vielä nykyiseen lastenhuoneeseen. Sitten aloitetaan taas kotikierros alusta ihan uudessa paikassa. Sellaisessa, missä lastenhuoneita onkin kaksi ja neliöitä ihan reilusti lisää!

10 kommenttia

  1. Tsemppiä muuttoon, itse muutin vuosi sitten ja vannoin etten ihan heti uudelleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaaa kiitos tsempeistä! On tää iso urakka, mutta nyt tarkoitus hävittää kaikki hävitettävä ennen muuttoa ettei uuteen kotiin viedä mitään turhaa painolastia 🤩 esim varastosta tavaraa jota ei ole tarvittu lähes kahteen vuoteen 😂

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin - ja sen myötä jossain määrin uuteen elämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja juuri niin! Odotan jo innolla kaikkia mahdollisuuksia mitä uusi koti meille ja mulle tuo 🤩

      Poista
  3. Moni aisa taitaa muuttua pysyväksikin. Uskon, että meillä töissä ainakin tullaan käyttämään noita etäpalavereja enemmän kuin ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmasti moni muutos jää 😊 mutta se ei välttämättä olekaan yhtään huonojuttu 😊

      Poista
  4. Onnea muuttoon ja uuteen kotiin 😊. Uuden kodin laittaminen on aina kivaa puuhaa. Meillä kesän projektina lastenhuoneen kuntoon laitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :D Se on kyllä kiva kun löytää tavaroille oikeat paikat ja asunnosta tulee koti :) tsemppiä teille lastenhuoneeseen myös :)

      Poista
  5. Onnea muuttoon ja samalla uuteen kotiin! :) Kodin laitto on kyllä mahtavaa hommaa, meillä se on syyskuun muuton jäljiltä edelleen kesken, kevään tullen ihan uutta energiaa vähän sisustaa ja ihana kun on ollut aikaakin laittaa vähän enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) mie sain ekaan omaan kotiini kaiken paikoilleen parissa päivässä :D nyt saa nähdä miten menee lastenhuoneiden kanssa ja meidän tietokone/työpisteiden sijainnit on vielä mysteereitä :D muuten kyllä on jo mielikuva mitä menee mihinkin huoneeseen ja miten päin :) Mutta se on kyllä otta, jos syksyllä jää joku homma kesken niin ei siihen enää talvella välttämättä riitä edes ajatuksia mut keväällä taas onnistuu, meidän eteisen järjestys oli kans sellanen, kun ei syksyllä enää jaksettu mennä ikeaan, mutta keväällä meni päivä kun ajateltiin ääneen että kenkäkaapit pitäs nyt hakea lapsille. :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !