Viisi vuotta sitten nousin herätyskellon soittoon aikaisin aamulla. Yöpuvun päälle puin vain toppavaatteet, kiharasolmuilla olevat hiukseni peitin pipolla ja kävelin kukkakauppaan hakemaan tilaustani. Kotiin palattuani myös puoliskoni oli jo herännyt ja valmiina lähdössä parturiin.
Parin tunnin päästä serkkuni tuli miehensä kanssa meille hääpuvun kanssa. Hieman jännittäen sovitin pukua ja se oli täydellinen! Serkku auttoi vielä hiusteni ja tiarani kanssa ja he lähtivät. Hetken päästä mekin ajoimme upealla valkoisella (romu) bemarillamme puoliskoni vanhempien luokse missä puin puvun uudelleen päälleni ennen vieraiden ja vihkijän tuloa.
Viime keväänä, pohdin tosissani töihin paluuta, vaikka Jekku olikin vasta täyttämässä kaksi. Paineita työnhakuun kasasi edellisen talven sähkölaskut. Vaikka Elpun ensimmäisen päiväkotivuoden aikana osa-aikainen päivähoito muuttikin muotoaan möröstä ystäväksi, pahimmassa tapauksessa alle kaksi vuotiaan pojan viikarin täysipäiväisen hoidon aloittaminen ei houkutellut millään muotoa.
Siksi keksin itselleni porkkanoita, jotka motivoisivat minua työnhaussa ja työn saamisessa. Suurin porkkana oli seuraavana vuonna häämöttävä viisivuotishääpäivä. Suurin häihin liittyvä unelmani olisi tietenkin ollut pitää nyt 5v hääjuhla, sellaiset "oikeat häät", koska meidän häämme olivat pienet vihkiäiset.
Arvasin haukkaavani liian ison palan, jos niitä olisin yrittänyt tässä vaiheessa alkaa järjestämään, varsinkin kun ei voida sanoa, että puoliskoni ei ole kanssani samalla sivulla juhlien tarpeellisuudesta. Hän ei ole edes samassa kirjassa kanssani.
Päätin, että työllistyttyäni ja jälleen palkollisena laittaisin sivuun niin paljon rahaa kuin pystyisin. Tarkoituksena olisi ostaa itselleni se puuttuva vihkisormus. Meidän sormuksista puuttuu kaiverruksetkin (okei, oma kihlasormukseni on niin kapea ettei siihen edes mahdu kaivertamaan), joten listalla oli myös uusi sormus puoliskolleni. Tai sitten voisin kaiverruttaa hääpäivämme hänelle teettämääni kaulakoruun.
PUUHÄÄT
Aamulla puoliskoni lähtisi herättyään parturiin. Sieltä hän menisi pukeutumaan jonnekin, mistä olisin järjestänyt hänelle sopivan puvun tai ehkä parikin vaihtoehtoa. Hänen vihkipuvullaan on hauska tarina, mutta se on nykyään ihan liian iso edes valokuvausta varten puettavaksi.
Katsastin ympäristöstämme hyviä valokuvaus miljöitä ja valokuuvajakin oli jo mielessä. Minä olisin tietenkin vienyt lapset hoitoon ja lähtenyt ystävän luokse laittautumaan jo ennen kuin puoliskoni heräisi. Parturin ja pukupaikan puoliskoni olisi saanut tyyliin vihjelapuilla tai pelkkinä osoitteina tekstiviesteillä joiden perusteella hän sitten olisi valmiina navigoinut itsensä kuvauspaikalle.
Siellä minä odottaisin sormusten (korujen) kanssa. Sama puku, sama tiara, samat korut ja sama meikki ja niin samankaltainen kampaus kuin vain mahdollista. Sama minä, kuin viisi vuotta sitten, ottamassa ne meiltä puuttuvat hääpotretit. Okei myönnetään, olen hukannut jo ne korut jotka minulla oli vihkiäisissämme, mutta onnekseni puoliskoni siskolla on samat korvakorut ja niihin kuuluva kaulakoru, joita olisin kysynyt lainaan.
Otettaisiin muutamat ihastuneet ja rakastuneet potretit valkoisessa tammikuussa, olettaen toki että olisi lunta ja sää olisi edes kaunis. Hypättäisiin yhdessä autoon ja jatkettaisiin iltaa samaan hotelliin ja samalla kaavalla kuin hääyönä. Meillä oli siis varattuna myös hotellin poreallas itsellemme.
Tänään on meidän puuhääpäivä
No en saanut töitä. Ei napannut keväällä hakemani kesätyöpaikat. Ei napannut kesällä hakemani syksyllä alkavat sijaisuudet eikä virat. Allekirjoitettiin vuokrasopimus saunan verran pinempään, mutta kaukolämpöiseen asuntoon. Ja sitten nappasikin vauva!
Olisihan pelkän kuvauksenkin voinut toteuttaa, ilman uusia sormuksia tai kaiverruksia ja uusintaa hääyöstä. Mutta nyt olen sen verran pidemmällä raskaana, että tätä mahaa ei saa siihen samaan ihanaan hääpukuun mitenkään. -Ei hääpukua, ei kuvia.
Tänään ollaan vietetty jatkettua joululomaa mummun ja vaarin luona. Nukuttiin pitkään, syötiin myöhäinen lounas ja nukuttiin päiväunet. Lapset saivat ulkolla aamupäivällä vaarin kanssa ja illalla mentiin koko porukalla luistelemaan. Ja nyt kun iltapalastakin on jo tovi alkaa kotimatka. Hotellin sijaan viides hääyö tulee kulumaan omassa autossa.
Upea kolmeovinen (ROMU) bemari on vaihtunut jo vuosia sitten viisi oviseen perheautoon, joka sekin on vaihtunut jo neljäoviseen pienempään perheautoon. Toivon että lapset nukkuvat automatkan, mutta luultavasti takapenkiltä kuuluu Pokémonien ja Jaken sekä Kapteeni Koukun ja kavereiden äänet.
Varmaa on kuitenkin, että ajelen vierelläni sama ihana mies kuin viisi vuotta sitten.
Meihdän vihkiäisistä voit lukea täältä: 11.1.14
Lähetä kommentti
Ihana yllätys, kiitos kommentista !