Babyshower

Pari vuotta takaperin sain kutsun Tampereen kämppikseni babyshoweriin mutta asuin Rovaniemellä eikä opiskelijabudjettini tuolloin antanut myöten viikonloppureissulle. Joten elämäni ensimmäinen babyshower kokemus oli vieraana Urheiluopistoaikojen luokkakaverini vauvakutsuilla toukokuun alussa. 

Aamupäivällä pienempi porukka oli järjestänyt hemmottelua tulevalle äidille ja iltapäivällä me kauempaa tulleet liityttiin seuraan. Mukavissa testattiin hänen ja meidän muiden tietämystää erilaisista vauvasanaston termeistä ja kuva arvoituksista yritettiin tunnistaa jos mitäkin hoitovälineitä. Ainoastaan sankarin vastaukset käytiin ääneen läpi, mutta kaikki muutkin vastasivat ja saivat halutessaan ilmiantaa omaa tietämystään tai tietämöttämyyttään. :D Ystäväni äiti oli tehnyt voileipäkakun päälle kinkusta aivan yli söpöt suloiset jalanjäljet ja pöytiä koristi pienet vaaleansiniset ja -punaiset ilmapallot. He olivat päättäneet jännittää tulokkaansa sukupuolta loppuun saakka. :) Ensivaikutelma vauvakutsuista: ihana.


Mietin että kuka mahtaa järjestää mulle kutsut kun oli ollut puhetta että tottahan sellaiset pitää olla, mutta kukaan ei tuntunut muistavan koko asiaa. Niinpä kerran jutteltuani kirkossa ystävän kanssa päätimme päivämäärän ja pistin facebookkin tapahtuman pystyyn. Välillä itkusilmässä puoliskolleni uhmaten ettei ketään kiinnosta, kunnes isosiskoni otti asiakseen vallata tapahtuman järjestäjän roolin ja minä potkin itseni ulos tapahtumasta.

Siskoni ja paikallisen seurakuntamme apuyhdistyksen sisaret eli käytännössä yli18v naiset järjestivät minulle vauvakutsut kesäkuun alussa, paikaksi valikoitu yhden sisaren koti. Meidän tarjoilut koottiin nyyttäriperiaatteella ja tuloksena oli kanasalaatti salaattibuffan muodossa, patonkia ja levitteitä, mokkapaloja, raparperikakkua, ja hedelmäsalaattia. Ainakin :D juomaksi mehua ja sitruuna bonaquaa.


Ohjelmassa oli piltin syöttämistä vähän isommille vauvoille, vauvakuvien tunnistamista, runoja vauvaudesta ja vanhemmuudesta, navanympärysmitan arvaamista, syntymäpäivän veikkailua ja isosiskoni oli askarrellut pieniä bodykortteja joihin vieraat kirjoittivat haltijakummin lahjojaan :) Vaippakakun teki meidän emäntä. En ollut ennen nähnyt tämän muotoista kakkua vaan ainoastaan niitä missä vaipat on rullattu. Tämän kakun välistä löytyi välipalakeksejä ja keskeltä yksi korvikepurkki ja pyöreä näkkileipäpaketti. Kuvassa ei näy mutta kakun huippua koristi vaalenpunaisesta bodystä pyöritelty ruusu jonka sisällä oli ensilusikka.


Eniten itseä jännitti miten puoliskoni pikkusiskot mahtavat viihtyä, kutsuttu oli kuitenki myös jo eläkeikään ehtineitä isoäiti-ihmisiä sekä niitä minun lapsuudestakin tärkeitä äiti-ihmisiä. Tietysti oman äidin ja siskojen lisäksi. Muutamalla isoäiti-ihmisellä oli lastenlapsiakin mukana. Vanhin vieras taitaa olla jo 90 vuoden paremmalla puorella. Nuorin vieras taas oli ainut miespuolinen vieras, sen Tampereen kämppikseni suloinen poika joka oli myös kovasti auttamassa lahjojen avaamista. :)


Navanympärysarvauksen voitti ex-kämppikseni veikkauksella 103cm. Oikea vastaus oli 102cm. Kaikkien vieraiden arvaukset on kirjoitettu yhden kalenterilapun kääntöpuolelle. Samoin nimi ehdotukset joista yksikään ei osunut oikeaan, meillä oli yksi ehdotus jonka puoliskoni oli hyväksynyt joten sitä ei paljastettu kutsuilla. Syntymäpäivä arvauksen voitti taas yksi näistä lapsenlapsi-ihmisistä osuen päivälleen oikeen. Heinäkuussa oli arvauksia melkein jokaiselle päivälle.


Haltijakummit toivottelivat mm. Luovuutta, rauhallisuutta, aurikoisen mielen, kauniin sydämen, rakkautta, viisautta. Kaikki nämä bodykortit ja kalenterikortit on talletettu tuonne vauvakirjan väliin muovitaskuun. Pitää ehkä tehdä vielä erikseen joku muistonkirja sieltä kun löytyy muutakin rekvisiittaa jota en saa kirjaan mahtumaan,  mm. Ultrakuvat, pari lehtileikettä ja lööppiä, sairaalan rannekkeille on paikka kirjassa mutten ole varma haluanko laittaa niitä sinne väliin pullottamaa, osan korteistakin ajattelin säästää Tuhinalle.

Tässä vielä päivän maha, navanympärys 102cm rv 34+2

2 kommenttia

  1. Hihi ihanaa, rakastan kaikkia juhlia niin ootan että pääsen itekin pitämään babyshowerit joskus! Mut siihen on vielä aika pitkä aika, sitä ennen juhlitaan parit synttärit, lakkiaiset, lähiksen läksiäiset ja häät ainaskin :D

    Sun blogia on kiva lukea kun kirjoitat jotenkin niin lämpimästi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja varmaan pientä muistamista lähiksestä kotiinpaluun yhteydessänja ehkä polttaritki ennen häitän :D
      Kiitos! Ihana ku jaksat kommentoida :)

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !