Tyhjä sivu

Haluaisin enemmän aikaa blogille. Tuli mieleen, että voisin kokeilla kirjoittaa aamusivun blogiin. Jos heräisinkin arkena 6.45 sijaan jo 6.15 minulla olisi puolituntia aikaa vain kirjoittaa kaikessa rauhassa. Siis sillä oletuksella, että muu perhe nukkuu siihen aikaan.

Jos heräsin aikaisin pienenä, hiippailin kylpyhuoneeseen, koska äiti oli aina aamulla ensimmäisenä lukemassa siellä. Meidänn sohvatyynyt olivat isoja ja litteitä ja äidillä oli aina tyyny kylppärissä. Niinpä minä kävin loikoilemaan äidin viereen ja kuuntelin kun äiti luki. Aika usein äiti luki ääneen. Lämpöisellä kylppärin lattialla oli mukava loikoilla, enkä muista montaakaan kertaa, että sinne olisi tullut kumpikaan siskoistani.

6.15 herätys tuntuu muuten ihan hyvältä ajatukselta, paitsi nukkumaan menemisen kannalta. Jos herään näin aikaisin, minun pitäisi mennä myös nukkumaan tosi aikaisin. Eli minun pitäisi olla nukkumassa jo, kun puoliskoni tulee iltavuorosta kotiin. Mikä taas tarkoittaa treffi-iltojen loppua niiltä illoilta. Toisaalta taas pienet ovat heränneet viimeaikoina jo ennen seitsemää joka tapauksessa, että vähintäänkin olen havahtunut joka aamu sitten kuitenkin paljon ennen kuin oma herätyskelloni soi.


6.45 soiva herätyskello on nimeltään "Hyvää huomenta kaunotar!" ja seuraava herätyskello joka on nimetty "Herätä pienet" soi 7.05. Siirsin kuitenkin oman kelloni soimaan 6.15. Voinhan tarvittaessa nukkkua päiväunet päiväkodin jälkeen tai jos nyt on ihan kamala ajatus nousta, voin vain sammuttaa herätyskellon ja odottaa seuraavaa. 

Tänään, kello ei soinut 6.15. Kirppu herätti minut jo kuudelta. Hetken aikaa koitin saada häntä takaisin unille.  Luovutin, katsoin puhelimesta kelloa, se oli viisi yli kuusi ja lähdin vessaan. Herätessään hän haluaa olla sylissä jonkin aikaa. Hain pienet peitot ja läppärin sohvalle ja mietin, että ehtiikö kirjoittamisesta tulla yhtään mitään. Läppäri ja taapero ei nimittäin mahdu syliin samaan aikaan. Tai mahtuu, mutta vielä hetki sitten mahtui paljon paremmin. Puhelimella kirjoittaminen taas ei ole lainkaan sama asia.

Mietin myös alkuun, etten välttämättä haluaisi laittaa lastenohjelmia taustalle. Onko paras tapa aloittaa aamu heti kuuden jälkeen katsomalla Super-Kisuja? Nyt minulla on läppäri toisella polvella  ja taapero toisella. Jolle keräilen lattialle tippuvia pehmoleluja. Nyt kello on 6.42. Toinen koululainen kömpi myös alakertaan.

"Tule" sanoo taapero ja ottaa minua kiinni sormesta. Ensimmäinen kirjoitusaamu on nyt kirjoitettu.

HyvänOlonMessut 2024

Mainos: Unelmalaatikko 

No nyt se toimii! Vihdoin Unelmalaatikon kotisivut on nyt virallisesti auki! Jopas oli operaatio. Ajattelin että domainin yhdistäminen bloggeriin on juuri niin helppoa kuin väitetään, illalla tehty aamulla toimii. Mutta lopputulos olikin sitten ihan kaikkea muuta. En ehkä lukenut ohjeita ihan kunnolla tai jotain sinnepäin. Eikä ehkä ollut paras idea alkaa enää iltakymmenen jälkeen tekemään mitään tekniikkaan liittyvää ylipäätään. 


Ostin unelmalaatikko.fi domainin perjantai-iltana, jotta se olisi lauantaina toiminnassa. Olinhan jo kirjoittanut osoitteen HyvänOlonMessuja varten tekemiini flyereihin. Ja siis tietenkin. Ajanvarauksen, kaupan ja blogger osoitteen kirjoittaminen pieneen flyeriin olisi ollut tosi epäkäytännöllistä joten tottakai kirjoitin niihin oman osoitteeni. Olin kyllä tarkistanut monet kerrat että kyseinen domain on saatavilla. Onneksi Domainhotellilla on hurjan ystävällistä ja kärsivällistä porukkaa asiakaspalvelussa ja nyt se toimii! Olisi ehkä pitänyt kysyä neuvoa jo ennen keskiviikkoa... 

Merkitsin tämän postauksen nyt muuten mainokseksi ihan varmuuden vuoksi. En ole ihan varma onko omasta yrityksestä ja yrittäjyydestä kirjoittamiselle jotain virallisia markkinointiohjeita, mutta Sängyn alla blogi on Unelmalaatikosta irrallaan, joten olkoon tämä nyt sitten mainos. Messupaikan maksoimme ihan itse. 

Messuja varten tulostutin (kiitos avusta!) flyereita kahta kokoa, lahjakortteja, sarjakortteja ja 50 arpalippua. Puoliskoni veli toi ne meille samaan aikaan kun olin hakemassa pieniä päiväkodista. Samaan aikaan pakattiin lasten tavaroita viikonlppua varten ja Minna @ilonpisarat tuli meille yökylään. Joten vielä iltapalan jälkeen leikattiin minun pieniä lippulappuja. Muutama pieleen mennyt juttukin tuli huomattua, mille ei sitten jälkikäteen mahtanut enää mitään. mm. Arvontalippuja leikatessa pinon alin paperi olikin vääri päin ja leikkasin sitten tekstin siitä irti.


Mutta ennen askartelua ja iltapalaa meille tuli pari ystävääni ja Minna piti meille hyvinvointi illan YoungLivingin tuotteista kertoen. Meillä on ollut YL eteeriset öljyt käytössä nyt reilu kolme vuotta, eniten käytän niitä diffuuserissa ja meillä on 4 diffuuseriakin. Olohuoneessa, mun yöpöydällä ja lasten huoneissa omansa. Lisäksi olen käyttänyt hammastahnoja, pyykinpesuainetta ja yleispesuainetta. Lopuksi Minna ohjasi vielä rentouttavan hengitysharjoituksen. 

Messuaamuna Minna ehti pakata auton sillä aikaa, kun minä pumppasin maitoa. Saavuttiin Kymin Ruukkiin ohjeen mukaan piirun yli kahdeksan ja odoteltiin hetki, että päästiin sisälle. Osa oli käynyt jo perjantaina laittamassa pisteitään valmiiksi. Niin miekin ajattelin, että olisin käynyt, mutta meidän isompi auto ei käynnistynyt, joten en olisi saanut hyllyä kyytiin ja lopulta aikataulutkin meni ihan mönkään.

Messuille osallistuminen varmistui aika viime tinkaan. Alunperin kysyin messupaikkojen hintoja jo ennen kuin Unelmalaatikkoa oli virallisesti edes olemassa ja ihan viimemetreillä löytyi minunkin budjetille sopiva paikka, jonka sain Minnan jakamaan kanssani. Oletin hinnan perusteella, että paikka on jossain kaukana kaiken takana, eikä kukaan löydä sinne, mutta olin aivan väärässä!


Meidän paikan kasaaminen ei kauaa kestänyt. Mulla oli mukana myös pussilakanaan kääritty pinnasängyn petari ja iso hierontatyynyni hoitodemoja ajatellen, mutta ei ne oikein istuneet meidän pisteelle enkä lopulta kokenut sitä oikein luonnolliseksi. Ja sen verran kuhina kävikin, että jalkoihin oltaisiin jääty, jos olisin lattialle laittanut hieronta pisteen.

Eikä mulla sitten  näköjään ole yhtään kokonaista kuvaa meidän pisteestä. Mutta mielestäni siitä tuli oikein kiva ja kutsuva, siinä oli tilaa rupatella ihmisten kanssa, siinä oli myös ihasteltavaa lapsille ja aikuisille ja ihania kohtaamisia mahtui kuuden tunnin messupäivään monta. 

Meillä oli kaksi arvontaa. Toisesta voitti eteerisen öljyn, voittajia oli useampia ja toisesta voitti Rentovauva hieronnan. Nettiosoitesäädön lisäksi messujen jälkeistä ohjelmaa on ollut kiitos viestin tekeminen arvontaan osallistuneille ja voittajille oman viestin tekeminen. Ja nyt kun osoite toimii on huomisen ohjelmassa viestien lähettäminen! Ja näköjään yhden välilyönnin poistaminen ennen viestin lähettämistä. :D 

2023 Kylpyläkassan loppu saldo

2023 viimeiset vedenkulutustiedot marras-joulukuulta saapuivat tammikuun laskussa. Vanha vesilasku oli 120€ kuukaudessa, kulutuksesta riippumatta ja vuosi sitten pois kerrostalosta tänne muuttaessamme päätin tarkkailla meidän vedenkulutusta.

Yritin kannustaa myös lapsia vettä säästävään käytökseen ja pähkinä oli säästää rahat kylpyläkassaan ja lähteä kylpylään. Kokeilin myös pestä kuukauden ajan kaikki pyykit pesukoneen eco-ohjelmalla touko- tai kesäkuussa, en muista kumpi se oli mutta postaus löytyy: Kuukausi eko-pyykkäystä.

Se ei ollut vaivan arvoista ja itseasiassa olen myös luopunut pikapesuohjelman käytöstä.

Mulla on ollut tapana pestä kaikki käyttövaatteet 40 supernopea + supertehokas ohjelmalla, mutta nyt talvella kaikki ei kuivausrumpuun menevät vaatteet kuivuu liian hitaasti, eikä kukaan tykkää pukea märältä pyykiltä haisevia vaatteita. Yksi ratkaisu tuota ongelmaa vastaan on ollut alkaa pyykätä täyspitkällä ohjelmalla. Se on varmaan muuten joulukuussa tehty vedenkäyttöön liittyvä muutos. No jaa jatketaan tästä pyykistä joskus toiste.  

Joulukuun vedenkulutus on ollut hämmentävän vähäinen! En tiedä johtuuko se siitä, että meidän kuivausrumpu kosahti joulupäivänä, joten en pessyt viimeisellä viikolla juuri lainkaan pyykkiä, vai johtuuko se siitä, että alku kuusta pesin niin laiskasti pyykkiä että ei taidettu joulukuussa saunoa montaakaan kertaa. Tuntuu että joulukuusta on yksi ikuisuus enkä yhtään tiedä mitä tehtiin niin eri tavalla että kulutus putosi tuonne 14 kuutioon. 

Meidän keskiarvo kulutus näille 11 kuukaudelle joista lasku on tullut, on 16,2 kuutiota kuukaudessa ja kun sen vielä jakaa kuudella on meidän perheen vedenkulutus keskimäärin noin 2,9 kuutiota kuukaudessa per naama. 

Marras-joulukuussa säästö verraten vanhaan vesilaskuun oli 54,5€ eli kylpyläkassan lopullinen potti on piirun yli 286€! Tässä veden seurannassa ei nyt millään tapaa vertailla asumiskulujen muutosta muuten. Jos muutat kerrostalosta omakotitaloon, niin onhan se selvä, ettei kokonaisasumiskustannuksista säästöä tule lainkaan. Mutta kylpyläkassaksi tuo on kyllä aivan kiva! 

Kuinka paljon teidän perheessä menee vettä? 

Vedenkulutus 2023 vuodenalusta:

Helmikuu 17 kuutiota Maaliskuu 17 kuutiota Huhtikuu 15 kuutiota Toukokuu 18 kuutiota Kesäkuu 19 kuutiota Heinäkuu 12 kuutiota Elokuu 17 kuutiota Syyskuu 15 kuutiota Lokakuu 16 kuutiota Marraskuu 18 kuutiota Joulukuu 14 kuutiota

Tähän päättyy vedenkulutuksen blogiseuranta.