Ensimmäisiä kertoja

Viime viikko oli ensimmäisten kertojen viikko meidän koko perheelle. Vauvalla oli ensimmäinen neuvola keskiviikkona. Sitä varten poistuin kotoa ensimmäistä kertaa yksin molempien lasten kanssa. Ensimmäistä kertaa aikataulutetusti vieläpä! Ja vaunuilin ensimmäistä kertaa molemmat lapset kyydissä. Oltiin myös ensimmäistä kertaa vartti etuajassa neuvolassa! Sitä ei ole tapahtunut varmaan koskaan, ei Elpun kanssa, eikä mun äitiysneuvolahistoriassa.

Neuvolassa juteltiin lähinnä yleisesti miten uusi arki on lähtenyt sujumaan ja punnittiin vauva. Sairaalasta lähtiessä paino oli tippunut 7%, se on kuulema ihan normaalia. Vielä ei oltu takaisin syntymäpainossa, mutta nousua oli kuitenkin 50g per päivä. Tänään yritettiin muuten uudelleen tosin mentiin autolla ja oltiin viittä vaille paikalla. Elpulla oli nimittäin kaksivuotisneuvola. Ja vauvan seuraava neuvola on torstaina.

Jätin vauvan ja puoliskoni ensimmäistä kertaa kahdestaan kotiin, kun keskiviikkona alkuillasta hain Elpun kanssa mun isosiskon asemalta meille. Hän näki vauvan ensimmäistä kertaa. Käytiin myös puistossa vauvan ja Elpun kanssa ensimmäistä kertaa - Elpu pyöräili! Imetin ulkona ensimmäistä kertaa, mulla oli kyllä pullokin matkassa, mutta siinä oli vain jämät eli ihan liian vähän - onneksi on tissit. Käytiin saunassa - minä ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen. Samalla vauva sai ensimmäisen ilmakylpynsä sitterissä köllötellen, kylpyhuoneessa pyyhkeen alla.

Torstaina toteutettiin se mitä oon odottanut koko raskauden: että syksy tulee ja me vaunuillaan tuonne pururadalle syömään mustikoita. Tosin vaunuiltiin mäenpäälle ihmettelemään kansanpuistossa sijaitsevia vanhoja työväen asuinrakennuksia - tarkoitus oli ottaa siellä muutamia kuvia, blogin bannerin päivittämistä ja yhtä voittamaani arvontapalkintoa silmällä pitäen. Siellä oli joku runoiltama ja liikaa yleisöä mun makuun, joten en osannut olla kuvattavana. Tilanne kuvia taas.... no ilmeet, ei pitäisi puhua kun joku kuvaa. (jos et usko, niin kurkkaappa uudelleen tuota postauksen viimeistä kuvaa...)

Tästä reissusta tulikin ensimmäinen vierailu kotieläinpuistoon, joka tuonne on avattu ensimmäistä kertaa tänäkesänä. Elpu näki ensimmäistä kertaa oikeita lampaita ja kanoja. Oli siellä kukko ja pupujakin. Tulipa myös tehtyä ensimmäinen vauvan vaipanvaihto ulkona - rattaissa ja kosteuspyyhkeiden kanssa. Jo Elpun aikaan mulla kulki kosteuspyyhkeet mukana, mutta kävin aina pesemässä vauvan vessassa jos sellainen oli lähellä.

Elpun kummitäti kävi meillä kylässä ensimmäistä kertaa lapsiensa kanssa, kahdesti. Tosin hänen tytär oli ainut joka kävi meillä oikeasti ensimmäistä kertaa. Ensimmäisellä kerralla Elpulla oli pienimuotoiset kotibileet, ensimmäistä kertaa, kun hän tanssi, ja konsertoi laulaen ja pianolla säestäen serkkunsa kanssa. Toisella kertaa Puoliskoni kummipoika jäi meille yöksi ja näin meillä oli kaksi yövierasta yhtäaikaa - ensimmäistä kertaa tässä asunnossa - kummipoika ja mun sisko. Isot pojat nukkuivat sohvalla, kun minä, sisko ja lapset nukuttiin meidän makkarissa.

Tämän imetystaipaleen ensimmäiset rintatulehduksen oireet kerkesin saada tuolta kotieläinpuistokäynniltä. Totesin heti pihalle päästyämme, että täällä on yllättävän kylmä ja tissit ei varmasti tykkää tästä. Valitettavasti olin oikeassa. Perjantai oli melkoinen koomapäivä. Niinpä vauva pääsi ensimmäistä kertaa suihkuun, kun yritinn pehmittää ja tyhjentää rintaa lämpimässä suihkussa. Pienten päikkäreiden jälkeen vein Elpun kanssa siskoni asemalle ja kun Elpu kerran nukahti päikkäreille - oikeaan aikaan ihan niin kuin suunniteltiinkin - minäkin kömmin vauva kainalossa nukkumaan.

Jäätiin ensimmäistä kertaa kotiin kahdestaan vauvan kanssa. Puoliskoni viedessä kummipoikansa takaisin mummin ja papan luo. Minä ja vauva jatkettiin unia, mikä teki kipeälle rinnalle tosi hyvää. Herättyäni puoli viiden aikaan sain omistaa hetkisen (pari tuntia!) aikaa 100% blogille ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen, toki vauvaa välillä imettäen. Puoliskoni ja Elpu tulivat kotiin vasta kahdeksan aikaan.

Nyt olen uskaltanut ulkoilemaan lasten kanssa jo useamman kerran. Mutta yksin lasten ja rattaiden kanssa en voi antaa Elpun pyöräillä. Asutaan sen verran jyrkän mäen päällä ja alamäki päättyy suoraan neljän tien risteykseen, etten mitenkään uskalla vielä päästää Elpua laskemaan sitä alas yksin. Pyörässä on kyllä käsijarru, mutta sen tarkoitus on edelleen mysteeri. Ja todellakin haluan olla valmiina pomppaamaan pyörään kiinni, ettei Elpu kaadu pahasti tai aja autotielle.

Tämän viikon ohjelmassa on siis kaksi neuvolakäyntiä ja loppuviikosta pitäisi olla mummun ja mun pikkusiskon vierailu - pikkusisko ei ole vielä kertaakaan vauvaa nähnyt. Ja tarkoitus olisi kyllä nähdä myös vauva- ja äitikavereitakin. Maanantain treffit epäonnistui meidän kohdalta, koska nukuttiin. Ainakin toistaiseksi meidän taapero&vauva-arki on aika täydellistä!

Mustia poppareita ja pokemoneja

Heinäkuun viimeisen tiistain aamupäivällä mulla jäi kesken meidän lapsivapaasta kirjoittaminen. Sen sijaan kirjoitin minut itsenikin yllätteneistä pettymyksen tunteista. Nuo kaksi päivää - maanantai ja tiistai - ovat meidän viimeiset kahdenkeskiset ja omaa aikaa sisältävät päivät luultavasti aika pitkään aikaan. Kyllä niiden muistaminen on blogipostauksen arvoinen. Kuvia niiltä päiviltä ei kovin montaa ole vaikka puhelimet kovassa käytössä olivatkin.

Nyt alkoi kolmas viikko Jyväskylässä vauvaa odotellen. Mulle ja puoliskolleni on järjestynyt yllättävän paljon kahdenkeskistä aikaa näiden viikkojen aikana. Viime viikolla Elpu kävi mummun kanssa päiväreissun mummon ja papan luona. Elpu on myös päässyt vaarin matkassa autopesuun ja ruokakauppaan useamman kerran. Nyt Elpu on mummun ja vaarin kanssa Yyterissä. On siellä toki myös ainakin puolet meidän isin puolen suvusta.

Mekin harkittiin hetken aikaa lähtevämme. Jyväskylästä Tampereelle vähän vajaa kaksi tuntia - Tampereelta Poriin reilu tunti, laski äiti. Niin, että jos siis sattuisi synnytys alkamaan kesken matkan niin sairaalat on puolessa matkassa ja perillä. En kuitenkaan enää uskalla uimaan, joten päätettiin jäädä kotiin. Tai siis tänne, äidin ja isin luo - kahdestaan.

Maanantaina annoin puoliskoni nukkua pitkään ja datailin itse aamupäivän. Aamupäivän sateesta ja pienestä ukkosesta huolimatta päivästä tuli super helteinen. Käytiin kirkkopuistossa istuskelemassa ja söin kesän ensimmäisen jätskipallon! Viihdyttiin valehtelematta lähemmäs kolme tuntia. Sitten alkoi puhelimista loppua akut, vuoroteltiin puoliskoni lisä akulla. Jep mekin kerätään Pokemoneja ja löydettiin hyvä paikka. Kirkkopuistossa taitaa istua kaikki Jyväskylän Pokemonkouluttajat.

Käytiin kotona lataamassa akut ja tekemässä ruokaa. Illalla lähdettiin vielä uudestaan keskustaan ja käytiin myös satamassa ihmettelemässä tyyntä järveä - ja keräämässä pokemoneja. Satamassa oli sentään romanttinen maisema toisin kuin kirkkopuistossa.

Kotiin palattuamme tehtiin vähän omiamme ennen nukkumaan menoa. Minä blogia ja puoliskoni pelasi änäriä. Tähän kohtaan tulee myös ne mustat popparit. Olen varmaan maailman surkein popparin paistaja ja lisäksi meillä on kotona aika surkea, parhaat päivänsä jo nähnyt mikro. Jostain syystä en tajunnut, että vanhempieni mikro on aika paljon parempi mitä meidän oma.

Tiistain suunnitelma ja toteutus oli sama. Omistin aamupäivän blogille puoliskoni nukkuessa pidempään. Hetken aikaa mietimme jopa frisbeeden pakkaamista, mutta se unohtui. Kävimme taas kirkkopuistossa istuskelemassa, tällä kertaa nurmikolla koska siinä oli paremmat pokemonapajat. Pakko muuten ihmetellä miten paljon erityyppisiä ihmisiä yksi peli voi kasata samaan paikkaan.

Maanantaina hoksattiin matkakeskuksen vierestä Burger King, mutta koska minä halusin satamaan keräämään pokemoneja, ei ehditty sinne enää syömään. Eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä minne puoliskoni halusi tiistaina syömään. Ja pakko sanoa, että hyvää oli! Paljon parempaa kuin perus hesenmäkki. Anteeksi nyt vaan, mutta vaihtelu virkistää. 

Meidän kahdenkeskinen aika ei ikinä ole sisältänyt mitään maatajärisyttävää ohjelmaa tai erityisen paljon romantiikkaa. Tavallisia, arkisia asioita - kahdestaan. Sellaisia joista muutenkin tykätään. Ja mitä ollaan aina tehty. Eikä ne hetket mun mielestä mitään kalliita ravintolaillallisia tai kukkapuskia kaipaakaan. Riittää kun ollaan vaan yhdessä ja toinen on siinä läsnä.

Tavallinen synnytys

On tiistai-ilta. Ollaan saatu viettää kaksi päivää kahdestaan puoliskoni kanssa Jyväskylässä. Puoliskoni jää yläkertaan pelaamaan pleikkarilla, kun minä suunnistan pitkästä aikaa yksin - ilman taaperoa - suihkuun, pitkän kaavan kautta. Sen jälkeen syödään iltapalaaa ja jatketaan vielä hetki datailua - minä blogin parissa ja puoliskoni pokemonien.

Keskiyön jälkeen pihalta kuuluu auton ovien ääni. Meidän aika päättyy ja käyn kantamassa turvaistuimessaan nukkuvan Elpun omaan sänkyyn jatkamaan unia. Puoliskoni siirtyy myös tietokoneelta alakertaan, kun minä menen vielä jatkamaan kirjoitustani. Ajastan tekstin julkaisun aamu seitsemään ja menen myös alakertaan nukkumaan.

Todellisuudessa minua ei enää edes väsytä. Kunhan loikoilen puoliskoni vieressä, selaan nettiä puhelimella ja kerron puoliskolleni mistä kirjoitin. Kolmen aikaan puoliskoni ihmettelee ääneen miksi en vieläkään nuku. Mietin ihan samaa ja tiedän, että mun olisi pitänyt nukkua jo jonkin aikaa. Ajattelen yrittää nukahtaa ja painan pään tyynyyn.

"Poks"

Kuulin ja tunsin pienen poksahduksen. Nousin sittenkin vielä vessaan ja hieman hämmennyksen ja innostuksen sekaisin tuntein otin puhelimesta supistuslaskurin esille. Juttelin samalla puoliskolleni, että kohta pitää varmaan lähteä. Kuulihan sen selvästi, että pönttöön valui jotain muutakin kuin pissaa. Samalla myös supistukset alkoivat. Puoliskoni oli aluksi epäuskoinen. "Ai oikeasti, kohta pitää lähteä?"

Puoliskoni soitti sairaalaan. Puhelusta jäi taas vähän paha maku ja epävarma fiilis, mutta olin varma että nyt lähtö tuli. Kuultiin yläkerrasta askeleita ja puoliskoni kävi katsomassa kuka siellä on. Kuulin hänen puhuvan äidille: "Petralla alkoi vissiin synnytys nyt." Molemmat tulivat alakertaan, missä minä kellotin supistuksia edelleen vessassa. 

Supistuksia tuli ja meni, keskipiituudeksi tuli 80 sekuntia ja supistusväliksi kaksi minuuttia. Kellotin samalla, kun puettiin päälle ja heitin vielä laturin ja hiusharjan sairaalakassiin. Neuvolakortinkin kaivoin sieltä valmiiksi esille. Äiti halasi meidät ja jäi Elpun kanssa alakertaan nukkumaan, kun me lähdettiin kohti sairaalaa.

Heti pihalta tielle kääntyessä puoliskoni valitsi vasemman. Silloin, kun käytiin ajamassa sairaalaan, ajettiin oikean kautta. Eipä sen väliä, koska muuta liikennettä ei oikeastaan ollut. Navigaattorin laitoin päälle varmuuden vuoksi. Matkalla nappasin supistuslaskurista kuvakaappauksen ja lähetin tyttökavereille. Seuraava ongelma kohdattiin sairaalaan pihalla.

Se reitti, josta viimeksi ajettiin synnytysvastaanoton eteen, oli työmaa-aidalla katkaistu. Kierrettiin sitten toista reittiä parkkitaloon ja pienen ihmettelyn jälkeen käveltiin parkkitalolta aika pitkähkö matka synnärille. Supistukset hidastivat ja välillä pysäyttivät meidän muuten aika ripeät askeleet. Synnärin ovella soitettiin ovikelloa ja hetken kuluttua päästiin aulaan. Siinä odotettiin hetki, että päästiin vapaaseen tutkimushuoneeseen.

Kolme senttiä.

Kätilö totesi lapsiveden hieman vihertäväksi. Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa käyrille. Käyrävyöt puristivat ja ahdistivat, olisin mieluummin repinyt ne irti. Samoin kuin tutkimuspedillä paikoillaan makaaminen oli inhottavaa. Kätilö vei streptonäytteen ja me jäätiin odottelemaan labrantätiä ottamaan verikoetta. Edelleen käyrillä odotellen. Kätilö tuli takaisin ja sain pukea vielä omat vaatteet. Kollareiden vyötärö puristi ikävämmin kuin käyrävyöt, nyt sain sentään liikkua. Puoliskoni mietti lähetetäänkö meidät sittenkin vielä kotiin odottelemaan.

Jossain vaiheessa sain pillimehun, jota en kuitenkaan saanut juotua. Kätilö kävi välillä tarkistamassa tilannetta synnytyssaleissa ja toisten yön aikana vastaanotolle tulleiden kutsuja. Palatessaan hän mietti kuinka kiire meillä oli saliin, vai sittenkin ensin osastolle. Puoliskoni helpotukseksi hän totesi että "juu, ette te täältä ilman vauvaa lähde."

Kuusi senttiä. 

Saliin siis heti, kun sellainen vapautuu. Sain sairaalavaatteet ja vessassa käynnin ja pienen odottelun jälkeen lähdettiin hissillä synnytyssaleja kohti. Salin käyrälaitteet oli langattomat. Ihan yhtä ahdistavia ja puristavia vyöt silti olivat, kuin tutkimushuoneessakin. Meille tuotiin vesikannu ja jumppapallo. Alakerran kätilö lähti takaisin ja synnärin kätilö kävi esittäytymässä. Sain kaikessa rauhassa keikutella pallolla.

Tuijotettiin tauluilla näkyviä numeroita, eikä edes tajuttu kysyä mikä mittasi supistuksia ja mikä näytti vauvan sykkeen. Puoliskoni kyseli oloani ja kielsi leikkimästä sankaria, muistuttaen hälytysnapin olemassa olosta. Painoin nappia, kun en enää tiennyt miten päin olisi hyvä olla. Kätilö tuli heti takaisin ja joutui arvailemaan ja sanoittamaan mulle mun oloa. Itse en oikein osannut sanoa mitään. Enkä tiennyt miten päin olisin.

"Ponnistuttaako? Tuntuuko painetta?" Kyllä, vähän molempia. Kiipesin sängylle tarkastettavaksi ja kiemurtelin supistusten mukana. Kohdunkaulaa oli vielä jäljellä. "Haluisitko jotain helpotusta? Vielä ehtii." Kiemurtelin vastaukseksi joo ja gynekologi oli piikin kanssa paikalla samassa, kun kätilö laittoi puhelimen taskuun. Piikissä oli järjettömän kokoinen asetin. Toivoin etten olisi nähnyt sitä. Hetken aikaa mietin jo sen perumista. Laiton aikana olisi tehnyt mieli perua uudelleen. Valmis - gyne poistui.

Kahdeksan senttiä. 

Pian oven sulkeuduttua gynen perässä kätilö antoi luvan kokeilla ponnistamista heti seuraavasta supistuksesta. "Hitaasti ja varovasti." Roikuin sängyn laidoissa ja vedin itseäni ylöspäin tuhlaten supistuksia pakenemalla niitä ja kätilöä. Kätilön sanoessa "älä karkaa" ja muutenkin kokoajan ohjeistaessa aloin vasta tajuta miten ponnistaminen oikeasti toimii.

Muutama yritys oikeaan suuntaan ja homma alkoi sujua. Puoliskoni vuoroin seisoi ja istui sängyn vieressä välillä puristaen mua kädestä. Vihdoin pitkän ja tuskaisen rutistuksen jälkeen kätilö kertoi pään olevan nyt ulkona. Siihen minä totesin epäuskoisena "ai oliko se vasta pelkkä pää."

Kätilö pyysi puoliskoani painamaan hälytyskelloa ja huoneeseen tuli ilmeisestikin lääkäri. Vähän tahdonvoimaa lisää, seuraavasta supistuksesta samanlainen pitkän pitkä rutistus, joka jatkui vaikka supistus loppuikin ja vihdoin kätilö sanoi "katsos tänne". Kokonainen pieni limainen vauva sai pipon päähänsä ja pääsi heti mun rinnalle.

paino 3862g pituus 51cm 

päänympärys cm 35cm

Vauvan mittausten jälkeen myös puoliskoni sai sairaalapaidan ja vauvan syliinsä ihokontaktiin. Minä pääsin suihkuun ja istuin kuuman veden alla niin pitkään kuin vain kehtasin. Suihkun jälkeen mua paleli ja tärisin ihan huolella. Mulle on edelleen mysteeri miksi pyysin saada aamupala kaakaoni kylmänä. 

Osastolle pääsin pyörätuolin kyydissä. Puoliskoni viipyi tunnin meidän kanssa ja lähti kotiin, tai siis meille, nukkumaan. Iltapäivällä hän tuli käymään uudestaan ja isovanhempien vierailuaikana mummu ja vaari tulivat Elpun kanssa. Raukkaparka tuntui ihan vierastavan mua, kun ei oltu kolmeen päivään nähty ja sitten nähtiin sairaalassa. Toisena päivänä puoliskoni tuli Elpun kanssa lounaan jälkeen ja mummu yksin taas illasta ja puoliskoni Elpun kanssa vielä sanomaan meille hyvät yöt.

Puoliskoni tuli hakemaan meitä kun vauva oli kahden vuorokauden ikäinen. Kotiin lähtötarkastuksenjälkeen sain äitiyskorttini takaisin ja sen mukana lääkärinlausunnon kotiin sekä neuvolaan vietäväksi ja synnytyskertomuksen. 

Rv 41 + 5

Tuloaika (synnytyssaliin): 0540 

Syy: supistukset ja lapsivedenmeno 

Säännölliset supistukset: 0310 

Lapsivedenmeno: 0310 

Ponnistusvaihe: 0620 

Syntymäaika: 0637

Lapsivedenmenosta: 3h 27min

"Nopeasti edennyt synnytys, PCB:stä ei juuri kerennyt olla apua.

Muutamalla supistuksella syntyi reipas poikavauva."

Mitä siihen ongelmalliseen maksusitoumukseen tulee - kukaan ei maininnut siitä sanallakaan. Synnytysvastaanoton- ja synnytyssalinkätilöiden kanssa juteltii (lue puoliskoni jutteli) sen verran, että he tiesivät koko tarinan edellisesti matkasynnytyksestä pitkäksi venyneeseen mummula vierailuun. Ensimmäinen kätilö osastolla kysyi, kun aika myöhäisillä viikoilla ollaan reissuun uskallettu ja kotiutuspaperit tehnyt kätilö kysyi suuresti ihmetellen "Ai ootko oikeesti jostain Kymenlaaksosta!"