Pikakelaus neljännestä raskaudesta

Otin tavoitteeksi julkaista Kirpun synnytyskertomuksen 9 months in / 9 months out tyyliin. Sehän oli kyllä kirjoitettu jo huhtikuussa 2022, kuvat vain puuttuivat. Noh sen julkaisu toteutui maaliskuussa 2023, kun Kirppu täytti vuoden! Nine months in - raskausaika, tai erityisemmin alku- ja keskiraskaus taas on jäänyt kokonaan muistelematta ja oikeastaan kirjoittamattakin!

Mahdankohan enää muistaa edes mitään. Ja kuvienkin kaivaminen oli eräänlainen operaatio. Mulla kun oli tapana ottaa mahakuvia alkuun puhelimella ja lähetin ne aina puoliskolleni. Otin kuvan myös joka perjantai koulun yläaulan peilistä kotiin lähtiessä. Mutta se puhelin jolla ne kuvat otin hajosi tiputtuaan pari kertaa liikaa koulun kiviportaisiin. 

Kuvat olivat vielä tallessa puoliskoni puhelimessa, kunnes minä otin sen puhelimen käyttööni ja samalla hetkellä, kun kirjauduin whatsappiin omalla numerollani puhelimen kuvista katosi koko whatsapp kuvakansio. Nuo kuvat eivät kopioituneet puoliskoni uuteen puhelimeen. Mutta on mulla onneksi kamerallakin otettuja mahakuvia, vaikka ei ihan joka viikolta.

Olen aloittanut tämän postauksen kirjoittamisen kuitenkin ennen rauskauden puoliväliä. Kai kuvitellen blogini muuttuvan odotusblogiksi, eikä hiljenevän. Säästän nuo tekstit osaksi tätä postausta. Tunnistat alkuperäiset kirjoitukset muun postauksen seasta lihavoidusta kursiivi fontista. 

SEN VAIN TUNTEE TIETÄVÄNSÄ

Ensimmäinen ajatus tai oikeastaan siitä ajatuksesta asti olin varma, että olen raskaana, tuli autossa. Olin ollut hetken aikaa kovin väsynyt ja nukahdin yks kaks iltapäivällä. Oltiin pari yötä mummin ja papsun luona ja kotimatkalla mulle tuli autossa todella huono olo ja siitä hetkestä tiesin.

Joskus sen vain tuntee tietävänsä. Tai olisin varmastikin ollut enemmän ihmeissäni, jos tikkuun ei olisi piirtynyt kahta viivaa. Lähetin kuvan heti puoliskolleni. Maltoin mieleni, vaikka olisin halunnut lähettää sen samantien myös puoliskoni pikkusiskolle ja anopille.

Ensimmäisen neuvolan varasin vasta Pölläkarista kotiudututtuamme. Neuvola-aikoja ei tietenkään saanut tarpeeksi nopealla aikataululla, olihan tuolloin jo RV10. Kävin siis neuvolassa jollain puolikkaalla ajalla juttelemassa sen verran, että kaikki tiedot tarkistettiin ja kirjauksien jälkeen ajoin suoraan labraan ensimmäisiin verikokeisiin, joille oli vähän niinkuin viimeinen päivä.

Nuo kirjaukset meni muuten väärin ainakin Jekun syntymäviikkojen osalta. Omakannasta löytyi merkintä rv40+5 vaikka todellisuudessa ukko syntyi 41+5.

ULTRAÄÄNI TUTKIMUKSET

Näin neljättä odottaessa matka äitiyspolille ei enää sen enempää mietityttänyt. Minulla on vahva luotto siihen, että tämä lapsi halusi tulla meidän perheeseen juuri nyt ja kaikki menee niin kuin pitääkin. Pahoinvointia on ollut jonkin verran, muistaakseni en ole pojista oksentanut ihan näin paljon. Ja oikeastaan se pahin pahoinvointi alkoi viikko sitten rv 14 tai taitaa olla vasta alkamassa.

Syyskuussa meillä oli ensimmäinen ultra Koksissa ja siellä oli kaikki niinkuin pitikin. Kätilön kanssa jutellessamme hän rohkeni myös veikata meille vauvan sukupuolta NUB-teorian perusteella. Äitiyskortista tiedän ultran olleen rv13+0 ja vauva vastasi kooltaan 12+6. Joten laskettuaika pysyi koko raskauden ajan samana: 8.3.2022. 

TYÖSKENTELY RASKAUSAIKANA

Tämä odotus oli siinä mielessä kovin erilainen, etten ajatellut olevani 200% kotiäiti koko raskausaikaa. Ajattelin aloittavani paikallisen voimistelu- ja liikuntaseuran ohjaajana ohjaten yhden aikuisten tunnin ja vaikka useamman lasten tunnin. Vähänpä kuitenkin tiesin, sillä jo rv11+6 aloitin työt koulunkäynninohjaajana ja liikuntaseuralle aloin ohjaamaan vain yhtä aikuisten tuntia.

Heti kolmantena työpäivänäni jouduin hakemaan Ässän kesken päiväkotipäivän kotiin, mutta olin salaa onnellinen. Koulun työympäristö oli tosi vastaanottavainen ja lämmin, siellä oli heti alusta asti mukava olla. Mutta kun on tottunut herämään seitsemältä, viemään pojat päiväkotiin ja sitten on saanut tulla kotiin rauhassa aamupallalle tai vaikka nukkumaan, niin kyllähän se nyt väsytti olla yks kaks puoli kahdeksalta töissä. Ja tottakai myös kaikki uuden opettelu väsytti. Olin tosi onnellinen, kun sain heti paripäivää lepotaukoa.

Ei myöskään tainnut mennä kuin viikko, kun ensimmäinen työkaveri kommentoi laatikoita kantaessamme, että älä sinä nyt nosta liikaa niitä. Tottakai kerroin rehtorille raskaudesta jo heti työtä hakiessani, mutta muulle työyhteisölle kerroin sitten sitä mukaa, kun maha kasvoi. Myös oppilaat alkoivat syksyn edetessä kysellä montako lasta minulla on ja onko mahassani mahdollisesti vauva. Kakkos- ja kolmasluokkalaiset kyselivät ihan suoraan, kun taas viides- ja kuudesluokkalaiset selvästi yrittivät löytää joukon rohkeinta kysymään. 

Rakenneultra oli rv21+0 ja kuten arvata saattaa, Nub teoria oli osunut oikeaan. Kuulimme odottavamme perheeseen erittäin tervetullutta pikkusiskoa. Ässä oli vielä vauvan synnyttyäkin sitä mieltä, että perheessämme on pikkuveli, tosin se taisi kummuta ehkä enemmän isoveljen pettymyksestä. Nuppu kun oli maailman onnellisin vihdoin saadessaan pikkusiskon ja Jekku olisi kelpuuttanut toisen pikkuveljen.

Aivan uutta tässä raskaudessa oli myös se, että kaikki raskauteen liittyvät poissaolot olivat palkallista aikaa. Tulipahan vaan mieleen, että olisko ne olleet sitä myös yrityksessä, jossa työskentelin Nupun odotusaikaan? Minähän pyysin tarvevapaat aina ultra- ja neuvolapäiville. 

Aluksi, siis elo-syyskuu 2021, kuljin töihin pyörällä ja hain pojat töiden jälkeen päiväkodista. Muistan pyöräilyn muuttuneen epämiellyttäväksi jo ennen ensimmäisiä pakkasia. Maha otti vastaan ja kiristyi aina ylämäessä. Heti ensimmäisten pakkasaamujen myötä lopetin pyöräilyn. Ja hain pojat myös kävellen työpäivän jälkee kotiin.

Työtehtäviini kuului koulukuljetus oppilaiden hakeminen bussipysäkiltä kouluun ja koulupäivän jälkeen saattaminen koululta pysäkille. Matkaa oli muutama sata metriä. Tuo oli yksi työpäivän kohokohtia. Vaikka reissuun alkoikin lopulta tuhlaantumaan puolikin tuntia, kun joulua kohti mentäessä askel alkoi hidastumaan. Nuo olivat kuitenkin oivia hetkiä jutella oppilaiden kanssa ja nauttia säästä.

Syksyllä olin myös viikon kipeänä ja työterveyslääkärillä pyysin muiden vakiolabrojen kanssa mitattavaksi ferritiinin. Sitä kun en neuvolassa päässyt mittaamaan. Koitin vedota väsymykseen ja siihen, että Ässällä todettiin määrittämätön anemia 10kk iässä. Työterveyslääkäri vaan kysyi, että miksi neuvola ei ota ja tottakai otetaan. Se oli 12. 

Mahan kasvaessa ja painon noustessa väsymyksen jälkeen ensimmäiset oikeat raskausvaivat olivat vihlova pistos alaselässä/lonkassa ja liitoskivut. Liitoskivut muuttuivat supistuksiksi ja jossain vaiheessa aloin viettää välitunteja luokassa opehuoneen sijaan, vähensin rappusten kulkemista siis tietoisesti. Lopulta koulun rappuset ja ehkä muutaman vihkolaatikon kantaminen joululomalla koituivat kohtalokseni.

Työpäivien jälkeen otin usein reilun tunnin päiväunet. Mitä pimeämmäksi illat kävivät, sen pidemmiksi muuttuivat päiväunet. Kuitenkin työpäivän ja päiväkotimatkan jälkeen totaalinen lepääminen olivat varmasti avainasemassa jaksamiseni kanssa. Ja tarkoitan nyt jaksamisella sitä, että vatsaa ei vihlonut, eikä tullut harjoitussupistuksia. Vaikka olenkin pitänyt itseäni aina aktiivisena ja ulkoiltiin säännöllisesti lasten kanssa poikiakin odottaessa, nyt askelmäärät ja päiväunien määrät keikahtivat toisin päin, enkä ole ihan näin aktiivinen tainnut olla yhdessäkään raskaudessa. 

VIIMEINEN TYÖPÄIVÄ

Olin lomalla tammikuun 2022 ensimmäisen viikon ja oppilaiden palatessa kevät lukuvuoteen, minäkin olin heti innoissani heitä vastassa bussipysäkillä. Muistan tunteneeni kevyttä vihlontaa jo työpäivän aikana kävellessä, mutta kuten jo totesin, olin opetellut välttämään turhia portaiden kävelyitä.

Työpäivän jälkeen nukuin jo tutuiksi tulleet päiväunet ja muistan nousseeni sängystä, ehkä auttaakseni jotakuta lapsista tai mennäkseni syömään. Minua vihlaisia vatsasta niin kovasti, että oli pakko käydä takaisin makaamaan ja odottaa, että kipu laantuu. En tehnyt tuona päivänä enää mitään, jotta voisin mennä tiistaina taas töihin.

Herätyskello soi ja olin valmiina herättämään pojat, kävelin asuntomme toiseen päähän ja kipu alkoi taas. Ei niin pysäyttävänä, mutta se ei meinannut hälvetä. Herätin puoliskoni ja soitin rehtorille. Itku silmässä sopersin, etten uskalla kävellä bussipysäkille, koska illalla kipu oli kaatanut minut sänkyyn. Onneksi rehtori on yksi ymmärtäiväisimpiä ihmisiä jonka tiedän. Varasin ajan neuvolaan ja minulle kirjoitettiin kysymättä sairauslomaa koko kolme viikkoa, mitä minulla olisi ollut työtä jäljellä ennen äitiyslomaa, vaikka minun oli tarkoitus käyttää keryneet yhdeksän lomapäivää ennen äitiyslomaa.

Tämähän nyt vaikuttaa enemmänkin pikakelaukselta työkokemukseeni, kuin raskauteen. Mutta kuten mainittu, tämän raskauden suurin ero aiempiin raskauksiin oli työssä oleminen. Koitan nyt muistella vielä muutamia juttuja yhdessä puoliskoni kanssa. 

RASKAUSHIMOT & -OIKUT

Raskaushimoista muistan itse sen, että spagettikastiketta tehdessä, mun oli aivan mahdoton vastustaa tomaattipyretta. Aikoinaan kun olen yksin asunut spagettikastikkeeseen tuli aina yksi tomaatti murska ja yksi tomaattipyre. Nyt meillä on ollut jo pidempi aika, kun ollaan käytetty pelkkää murskaa. Jostain syystä meillä oli nyt kuitenkin tomaattipyretuubi jääkaapissa ja en voinut vastustaa sitä. Ensin truuttasin sitä sopivasti kastikkeen sekaan ja sen jälkeen söin lusikalla puoli tuubia. 

Myös mäkkärin mango-ananassmoothie oli todella kova juttu ja ostin syksyllä kotiinkin blenderin, että saisin tehdä smoothieita. Ja kaakao. Se nyt ei poikennut mitenkään tavallisesta arjesta, paitsi no ehkä kylmää kaakaota tuli juotua enemmän. Tavallisesti juon kuumaa kaakaota, mutta kylmä maitokaakao helpotti närästykseen. 

Oikkuja en muista, tottakai tunteet oli välillä pinnassa tavallista enemmän, mutta toisaalta sekin on minulle ihan tavallista. Loppupeleissä uskallan väittää, ja tiedän puoliskoni olevan kanssani samaa mieltä, että nautin raskaudesta vaivoineen kaikkineen.  

RV39+0 = TERVETULOA KORONA

Jep, tänä keväänä ja talvenakin jo, on saanut sieltä sun täältä kuulla ja nähdä kuinka jokainen vuorollaan nappaa koronan. Ja niin se tuli meillekin. Hiihtoloman alkaessa koululaiselle nousi korkea kuume jonka kaverina tuli päänsärky ja kipu jaloissa, jotka ensin tulkitsimme kasvukivuiksi. Lauantaiaamuna kuume oli laskenut lämmöksi ja energiasta ei  olisi voinut edes arvata,että kuumemittari kipusi yöllä lähes 39 asteeseeen. Toipumiseen tarvittiin suunnilleen kuuden tunnin päiväunet, joilta herätessään naurettiin yhdessä miten nyt voikin olla jo ilta.  

Korona kaatoi minut sänkyyn yhdeksi päiväksi. Tiistaiaamuyönä puoliskoni sai testiinsä plussan, minun testi pysyi negatiivisena. Kuitenkin palelin aamulla, aamupäivän nukuin ja hikoilin ja illalla olin jo ihan ok. Kotitestiin sain plussan keskiviikkona rv 39+1. Olin yhteydessä terveydenhuoltoon kuten raskaana olevia oli neuvottu ja tein tukosriskiarvion.

Minuun otettiin yhteyttä viikon päästä, koska olin raskaana, ja kävimme sitten laskettuna päivänä vielä terveydenhuollon koronatestissä, koska sitä meille puhelimessa suositeltiin. Sitten vain toivottiin, ettei tuo virallinen testi estä puoliskoni pääsemistä mukaan synnytykseen. Mistä ei ollut tuolloin laskettuna päivänä vielä mitään enteitä.

Lasketunajan jälkeen ehdin ikuistaa vielä muutamat peiliselfiet vatsani kanssa. Tarinan loppu löytyy synnytyskertomuksesta:

Käynnistetty synnytys

Aiemmin julkaistua Kirpun odotuksesta:

Kolmen viikon kuparikierukka

"Ootko sä raskaana?" 

10 viikkoa laskettuun aikaan 

4 viikkoa laskettuun aikaan 

20kg raskautta kiitos