Monetko vaunut on tarpeeksi? - Osa 1

Mie en koskaan ole ajatellut olevani  lastenvaunuhullu tai mitenkään muutenkaan hifistelijä näissä lastentarvikkeissa, mutta kun tällähetkellä olemassa on kolmet menopelit ja haaveilen neljänsistä, niin täytyy kai myöntää, että taitaa minussakin olla vaunuhullun vikaa.

Meillähän oli vielä viime talvella käytössä Ässän kanssa Emmaljunga Scooterit. Puoliskoni osti ne minulle yllätyksenä viisi vuotta sitten (KLIK). Ne seisoivat kevään rappusissa, renkaiden pumppausta vailla käyttövalmiina. Viimeiset päiväkotikävelyt rattaiden kanssa menikin Ässän juostessa rattaita työntäen, eikä hänen istuessa kyydissä. 

Sitten tietenkin meillä on Chipolino Etro-rattaat, jotka olivat minun unelma rattaat jo 6vuotta sitten ja jotka sain ilokseni yhteistyönä Ässän synnyttyä. Etroihin on turvakaulo ja adapterit, joten olisi tosi näppärää kuljettaa runkoa kauppareissuilla mukana.

Aloin raskausaikana jo miettiä, että ei taida tämä vauva nukkua parvekepäikkäreitä, kun en minä jaksa montaa kertaa joka päivä kantaa vaunuja kolmanteen kerrokseen. Ensinnäkin jaksaminen loppuu nopeasti epäergonomisen kantoasennon ja lastin kasvamisen ansiosta ja kyllä minä olen myös sen verran laiska, ihan rehellisesti. Jos ei ole pakko kantaa koko ajan edes takas, niin mieluummin sitten vaunut pysyvät alhaalla ja päiväunia nukutaan jossain muualla kuin parvekkeella. Tätä keskustelua kävin puoliskoni siskon kanssa ja kappas vaan, hänellä oli meille parvekevaunut!Simme perheessä heille kiertäneet Tutek Turrain yhdistelmä vaunut.

No Turrainissa on suuret ilmatäytteiset renkaat ja Etroissa nuo kennorenkaat. Joten arvatkaapas vain kummat meillä on nyt sitten parvekevaunuina ja kumpien kanssa minä käppäilen ulkona pidempiäkin matkoja. Niinpä niin. Ja koska Etrot ovat nyt täällä ylhäällä, niin arvatkaa montako kertaa olen miettinyt kaupassa, että olisipa vaan pitänyt jaksaa ottaa se runko ja adapterit mukaan, niin ei tarvitsisi kannella turvakaukaloa..... 

Joten olen tässä nyt sitten alkanut haaveilla Babyzen Yoyo:sta. Tottakai sen vauvakopan kanssa! Se on niin söpö ja kätevä kun menevät niin pieneen tilaan! Niiden kanssa ei ikinä tarvitsisi miettiä onko rattaat matkassa vai ei, kun ne voisivat olla sellaiset vaunut jotka pysyy autossa. Niitä käytettäisiin sitten kaupassa tai reissussa, mutta kotona ne pysyvät autossa.

Jostain syystä puoliskoni ei nyt jakanut tätä samaa ajatusta niiden tarpeellisuudesta. Ja joo, olis kiva, mutta ei nyt sentään. Mutta haluaisin silti! Juuri nyt tuli mieleeni, että jos nyt oikeasti haluaisin ne Yoyot, niin ehkä näistä joistakin voisi luopua, yhdet rattaat kun toistaiseksi vain seisovat tuolla alhaalla....

Scooterit ovat siis tällä hetkellä ainoat joilla ei ole käyttöä. En tiedä millainen reissu pitäisi keksiä, että Ässää tarvitisi nyt yks kaks sittenkin rattaissa kuljettaa. Paitsi toki jos mentäisiin koko perhe bussilla jonnekin, mutta aika epätodennäköistä - dieselin hinnasta huolimatta. Mutta niille tulee varmasti käyttöä viimeistään vuoden päästä rullaluistelu- ja pyöräily kautta aloitellessa. Joten ei, en minä ala myymään mitään meidän menopelejä.

Mutta sen minä kyllä totean, että on ihanaa kun on parveke vaunut erikseen! Nyt kun Etrot ovat vain parvekekäytössä ja meillä on parvekkeella matto, voidaan surutta vaunutella myös sisällä. Ja no tunnustan, vauva nukkuu kyllä vaunupäikkäreitä etroissa, mutta oikeasti parvekkeelle asti olen raaskinut lykätä hänet ehkä kaksi kertaa... 

Millaisiin tarpeisiin teillä on ollut menopelit vauvavuonna?

Kirjoitettu 23.7.2022

8 kommenttia

  1. Meillä on aina ollut käytössä kahdet. Ne päävaunut, joissa on isot pyörät, minkä vuoksi niitä on helppo työntää ja käsitellä myös paksussa lumessa. Sitten ne vimpularattaat, joilla ei tosiaan mennä kuin sisätiloissa ja kesällä pieniä lyhyitä reissuja, kun pyörät on niin pienet, että niillä ei pääse mihinkään. Talvisin en suostu pikkupyöräisiä vaunuja tai rattaita käyttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulostaa ihan samoilta ratkaisevilta ominaisuuksilta :)

      Poista
  2. Me pärjättiin silloin joskus kaksilla. Teutonian yhdistelmä plus matkarattaat. Vauva ei koskaan nukkunut liikkumattomissa vaunuissa ja asuimme omakotitalossa, joten mitään ylimääräistä ei tarvinnut. Koppa meillä jäi muutenkin lähes käyttämättä. Vauvatalvena oli senkin lisäksi puoli metriä lunta ja -25C liki 3 kk, joten maaseudulla mitään pitkiä vaunulenkkejä ei saanut tehtyä. Vasta keväällä päästiin vähän kävelemään, mutta silloin käytössä olivat jo rattaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli esikoisella teutoniat, perheestä perityt nekin :D yhdistelmä vaunut on kyllä olleet hyvät, ainoastaan toisen lapsen kanssameillä ei ole ollut niitä, silloin oli tuplarattaat ja niiden jälkeen tuli nuo Scooterit. :)

      Poista
  3. Meillä taisi olla enintään kahdet yhtä aikaa aikanaan käytössä 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä on aikaisemmin ollut aina yhdet kerrallaan, mutta nyt muka tarttis neljännet xD

      Poista
  4. Vaunuhullu :D Mihin saatte kaikki vaunut säilytykseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdet on sisällä ja kahdet talon säilytystiloissa 😅 ei siis mitään ongelmaa 😃

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !