O ou, vanhenpainvapaa loppuu pian!

Vaikka vauva tai siis Kirppu täytti juuri 7 kuukautta ja vauvavuotta on reilusti jäljellä, on vanhempainvapaata jäljellä alle kaksi kuukautta. Ja samalla loppuu vanhempainpäivärahat ja pitää keksiä seuraavaksi joku tulonlähde. Niin, mitäs sitä sitten keksitään? 

Tietenkin arki rullaa ja maapallo pyörii ja on päiviä, kun raha ei ehdi pyöriä päässä ollenkaan. Mutta viimeaikoina äitiysloman loppuminen ja raha on kuitenkin pyörinyt jossain tuolla takaraivossa, viimeistään nukkumaan käydessä, nostaen hieman stressitasoja ja erityisesti se nostaa syvälle haudatun kysymyksen: Mitä minä haluan tehdä työkseni? Mikä musta tulee isona? Mitä minä haluan?

Olen ohimennen maininnut Mary Kayn ja suoramyynnin täälläkin. Ja yksi tulonlähde olisi tietenkin sivubisnes, jonka hieno englanninkielinen termi on side hustle, johon Mary Kay sopii täydellisesti. Minä olen ollut itsenäinen Mary Kay ihonhoitokonsultti nyt kolme vuotta. Tilasin oman Starter Kit laukkuni elokuussa 2019 Ässän ollessa vauva. Käytännössä samassa tilanteessa kuin nyt. Toiveeni oli... hmm.. Ihan rehellisesti nyt en edes muista mikä toiveeni oli. Oliko se päästä Mary Kay urapolun huipulle? Olla Sales Director ja saada ajaa palkinto volvoa?

En tiedä. Enkä oikeastaan tiedä mitä tapahtui koko Mary Kaylle. Pelko varmaan. On helpompi keksiä tekosyitä ja olla tekemättä yhtään mitään, kuin etsiä uusia asiakkaita tuntemattomista ihmisistä. Vaatekaappini ovessa on keväällä tehty unelmakartta omalla kuvallani, mutten silti tiedä onko ne sittenkään minun unelmiani. Sain kuitenkin juuri omat ihottumat kuriin Mary Kay tuotteilla, joten en nyt ihan heitä kirvestä kaivoon vieläkään. 

Tietysti voisin kokeilla kaupallistaa blogini. Mutten tiedä missä välissä ehtisin tehdä niin paljon töitä blogin eteen, että se olisi oikeasti realistista. Natalia Salmela aloitti bloginsa nimenomaan tarkoituksena ansaita sillä rahaa ja hän julkaisi alkuaikoina kolme postausta päivässä. (Lähde: Mammabetalar podcast jakso 51. Paljastuksia influensserielämän kulisseista & (etsin vielä sitä jaksoa, jossa sanotaan kolme julkaisua päivässä) )

Tällä hetkellä yhtään aktiivisempi blogin kirjoittaminen vaatisi sen, että lopettaisin yöllä nukkumisen kokonaan. Tätä kirjoittaessani kello on varttia vaille yksi yöllä. Koska öisin nukkuessa, on päivän ainoa takuuvarma hetki, kun kukaan ei tarvitse minua mihinkää muuhun ja voin hyvällä omalla tunnolla olla tekemättä kotitöitä. 

Toinen jarru blogin muuttamisesta tulovirraksi on blogimaailmaan yleisesti oheistuotteena kuuluva some. Tai oikeastaan nykyään blogi taitaa olla se oheistuote ja kaikki pitäisi tapahtua Somessa. Minä vihaan somettamista. Facebook päivittyy, kun anoppi päivittää kuvia ja tägää minut niihin. Instagramissa olen varsin aktiivinen seuraaja, mutta oman fiidin päivittäminen on liian stressaavaa ja ärsyttävää ja no niin. Ei oikein kuulosta siltä, että olisin kovinkaan valmis tekemään vaadittua työtä siihen, että voisin ansaita oman osani meidän perheen elantoon blogilla. Vaikka se olisikin ihanaa.

Blogin sivutuotteeksi minua kyllä kiinnostaisi höpötellä podcastiin! Sitä ajatusta olen nyt pallotellut äitini, serkkuni ja ystäväni kanssa.

Tammikuussa palauttaessani koulun avaimet rehtorille, hän huikkasi, että ilmoita sitten, jos jäät hoitovapaalle, sijaisia tarvitaan aina ja heitä on ajoittain vaikea saada. Sijaisuudet voisivat olla kiva vaihtoehto. Työpäivä siellä, toinen täällä, ja välillä kokonainen viikko töissä tutussa ja kivassa työpaikassa. Tosin satunnaiset ja ennalta arvaamattomat työpäivät eivät poistaisi rahastressiä. Ja jokin päivähoitopaikka Kirpulla olisi oltava, jotta minä ja puoliskoni voitaisiin olla töissä myös samaan aikaan, jos hänelle sattuisi aamuvuoro ja minua tarvittaisiin. 

Noh yksi varteen otettava vaihtoehto lisätuloihin tai oman yrityksen toimialaksi olisi valokuvaus. Itseasiassa minulla on jo hinnasto hahmottumassa ja ensimmäiset mallikuvat käyty ottamassa ja toimitettu asiakkaallekin.

Minulta kysyttiin kesällä saako yhteystietoni antaa morsiamelle, joka kaipaa hääkuvajaa. Lupasin ja morsian soitti, mutta huomasin puhuvani itseni ulos työstä! Jälkeenpäin mietin, että miksi ihmeessä minä niin tein. Kyselin sitten vielä mitä mieltä serkkuni ja hänen puolisonsa olivat kuvista jotka otin heidän hääkutsuja varten ja juteltiin tästä tapahtumasta.

Serkkujeni äiti taas oli sitä mieltä, että jos olisin hänen oma tytär, hän ei hiljenisi ennen kuin olen saanut ensimmäiset maksavat asiakkaat ja kalenteria täyttymään. Älä kerro kellekään, mutta en koe olevani lainkaan itsevarma suunnitellessani asiakkaiden kuvaamista. Mutta se on silti ajatus, jota olen työstänyt ja joka olisi ehkä eniten realistinen. Epäilen vain, ettei minun kuvaustyylille löydy asiakkaita. Mutta toisaalta taas, miksi ei löytyisi? 

Kun hautaudun taas nuhanenien taakse pyykkivuoren alle, mietin etten minä pysty tehdä yhtään mitään, kun tämä arkipakka kaatuu jo siitä että minä sairastan. En uskalla ottaa yhteyttä mahdollisiin harjoitusasiakkaisiinja unohdan sopia aikoja niiden kanssa, jotka ovat jo suostuneet kuvattaviksi. Mutta haaveillessani uudesta kamerasta haaveilen myös asiakkaiden valokuvaamisesta.

En toki laittaisi pahakseni jos pääsisin tekemään ihan palkallisia mallin keikkoja. Kameran edessä tai takana, molemmat käy. Ja ääninäyttelijän työ voisi myös olla hauskaa, Netflixissä kaikissa lastenohjelmissa pyörii samat äänet. 

Mitä meidän perheen haaveisiin tulee, niin minun on pakko työllistyä. Oli se sitten oma yritys tai palkkatyö, ihan kuinka vain, mutta vähintään 1500€ pitäisi verojen jälkeen jäädä tilille. Mieluummin toki enemmän. Toisaalta minusta tuntuu, etten ole hyvä missään muussa, enkä haluaisi tehdäkään mitään muuta, kuin olla kotiäiti. Vaikka, uskokaa pois, näiden sairastelujen keskellä, meidän koti, minun hiukset ja pyykkivuori eivät todellakaan näytä siltä, että täällä on kotiäiti huolehtimassa kaikesta. Ei todellakaan.

En muista koska olisin ollut näin pihalla oman kalenterini sisällöstä. Sen mukainen on ollut tämä koko syksy - ihan pihalla kaikesta ja kaaos pään sisällä näkyy myös kaaoksena kotona. Ajatus päivätyöstä hirvittää. Kun en nytkään saa pidettyä järjestystä sellaisena kuin haluaisin. Se onnistui ehkä ensimmäiset kolme viikkoa koulun alun jälkeen, ennen kuin tuli ensimmäiset flunssat ja kaikki levisi käsiin, enkä vieläkään ole saanut kiinni. 

Ja lisäksi vielä se, että ajatuksen tasolla kuvittelin, että Kirppu menisi päiväkotiin aikaisintaan ensi syksynä. Uuden kauden alkaessa hän täyttäisi 1v5kk. Ässä oli 1v6kk aloittaessaan päiväkodin. Sijaisuusidea toimisi parhaiten niin, että meillä asuisi joku eläkkeellä oleva isovanhempi ihan lähellä, mieluiten meillä tai naapurissa ja jos minulle soitettaisiin sijaistarpeesta olisi Kirpulla hoito valmiina. Puoliskoni ei ehkä olisi yhtä innoissaan meillä asuvista isovanhemmista. :D Noh se olikin toiveajattelua, meidän molempien vanhemmat, eli lastemme isovanhemmat, ovat työikäisiä vielä vuosia.

AuPair toimisi hyvin, mutta sitä varten pitäisi olla Aupairin palkan verran ylimääräistä rahaa ja ylimääräinen huone, kumpaakaan ei ole. 

Elokuussa mummin ja papsun luona käydessä, mummi kysyi onko minulla ajatusta mitä haluaisin työkseni tehdä. Vastasin ettei mitään hajua. Pohdin tätä raha asiaa puhumatta siitä ääneen mitään. Lauantaiaamuna huomaan Anopin laittaneen illalla minulle kaksi kuvaa. Niistä koostuu facebook päivitys: työpaikka ilmoitus. Työpaikasta, jota hain neljävuotta sitten. Kävin työhaastattelussakin. Olin harmissani, kun en sitä silloin saanut. Ilmoitus on kirjoitettu niin, etten voi jättää sitä väliin. Tämä kortti on pakko kääntää.

En todellakaan ole valmistautunut laittamaan vauvaa päiväkotiin! Ei, se ei ollut suunnitelmissani edes vaihtoehto. Mutta tämä työ poistaisi stressin. Se olisi työ jota oikeasti haluaisin tehdä. Ei, en saisi päättää omia työaikojani. Ei en voisi olla kotona vauvani kanssa. Mutta omalla tavallaan se olisi unelma työ. 

Rakas pikku Kirppunen, sinun on parasta oppia kävelemään ennen joulukuuta, jos äiti pääsee töihin! 

8 kommenttia

  1. Yksi tuttavani taisi tehdä Mary Kay -hommia tuollaisena sivuhommana vuosia, mutta oli hänellä kyllä ihan päätyökin koko ajan, eli tuskin tuolla sivuhommalla oikein rikastumaan pääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei Mary Kay helppoa rahaa ole, vaan kyllä siinäkin pitää itse aktiivisesti töitä tehdä omien asiakkaiden kanssa. :) Mie olen tutustunut useampaan, jotka tekevät Mary Kayta päätyönä, joten jos ei rikastumaan, niin ihan mukavaan toimeentuloon kuitenkin päässeet. :)

      Poista
  2. Itsellä sama juttu, että mietin mikä olisin isona. Jep, olen 50v ja edelleen pohdin samaa. Rakastan työtäni mutta kaipaan jotakin uutta ja toisenlaisia työtehtäviä. Mutta olen oikeasti hyvin levoton luonne ja aikansa kutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sullekin on samaistuspintaa vaikka ollaan eri elämänvaiheissa. :D Ikä on vaan numero. :) Ehkä se onkin niin, ettei sitä yhtä omaa juttua olekaan olemassa, vaan pitää kokeilla vähän kaikkea, aikansa kutakin, kuten sanoit. :)

      Poista
  3. Vanhempainvapaan rahan loputtua tulee kotihoitotuki (tai siis näin se oli vuonna 2011 😊). Se ei ole kummoinen summa, muutama sata se oli silloin. Kysele jostain KELAsta siitä. Kai on edelleen jokin muoto olemassa ennen kuin lapsi täyttää 3 v.

    Verkostomarkkinointi, suoramyynti ja miten vain sen nimittäisi, on varteenotettava työ, jos sen tekee omistautuneesti ainakin 8h päivässä. Lapset hyllylle ja töihin 😁. Jostain syystä epäilen, että lapset ovat silti etusijalla.

    Bloggaaminen on myös täysipäinen työ, jos sillä haluaa ansaita. Ansiot ovat työpanokseen nähden varsin maltillisia (Unelma 5 blogissa on julkaistu laskenta vaikuttajan palkkauksesta).

    Jokaisen blogille löytyy lukija, kuvaustyylille - tilaaja. Itsevarmuus puuttuu meiltä kaikilta välillä. Ja vaikka polvista heikottaa, silti pitää yrittää puskea eteenpäin.

    Jos käy niin hyvä tuuri, ja pääset unelmiesi töihin, niin silloin kaikki järjestyy. Miksi olen niin varma? Koska silloin, kun tekee sen, mitä oikeasti haluaa tehdä, uutta potkua ja energiaa ilmestyy kuin tyhjästä. Pidetään peukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kotihoidontukea saa edelleen. :) Ensimmäisen jälkeen olin pelkällä kotihoidontuella, silloin meilläkin oli vielä pieni kuntalisä ja toisen jälkeen sain siihen päälle myös hoitolisää, kun joku sanoi, että sellaista voi hakea. Kolmannen jälkeen jäin ansiosidonnaiselle työttymyyspäivärahalle ja lopetin kotihoidontuen, koska kotihoidontuen osuus vähennettiin liiton rahoista eli helpompaa, kun koko raha tulee kerralla yhdestä paikasta. :)

      Tällä hetkellä suunnitelma olikin taas ilmoittautua heti työttömäksi ja katsoa mitä sitten tulee vastaan. Mutta tavallaan olisi kiva, jos suunnitelma olisi valmis, eikä tarvitsisi miettiä, että mitä jos ja milloin jos. Onneksi puoliskollani on myös isyysvapaat pitämättä, että sekin kortti voidaan toivottavasti pelata, jos ja kun minä pääsen töihin. :)

      Itseasiassa Emiilian kanssa ollaan puhuttu myös näistä työllistymisasioista paljonkin :D
      Kiitos peukuista ja ihanasta ja pitkästä kommentista! Vähän niinkuin kumosit kaikki mun pelot.

      Työhaastattelu oli jo! :)

      Poista
  4. Blogin kaupallistaminen vie niin paljon aikaa ja se tarkoittaa monia tunteja ruutuaikaa päivässä, että olen todennut, että on helpompi vain käydä blogin ohella osa-aikaisesti töissä. Blogi tuottaa mukavasti, mutta on kiva olla se ns. säännöllinen varma kuukausitulo :)

    Itsekin pohdin työelämää ja haluaisin jotain uutta ja jännittävää, mutta onhan tässä aikaa ja saumaa tehdä melkein mitä vain! Tsemppiä työhakuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! :) Niinhän se on, palkkatyön säännölliset tulot tuovat varmuutta, mutta silti yrittäjyyden vapaus olisi valtavan houkutteleva. Ehkä se mun näköinen ja meidän perheelle sopiva kompromissi löytyy joskus :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !