Taaperon allergiapäivitys

Nyt kahden vuoden aikana ollaan käyty lastenpolilla näyttämässä Elpun ihottumia ja pyyyämässä lähetteitä allergiakokeisiin useamman kerran. Vuoden ikäisenä päästiin maitoaltistukseen ja 1v9kk (tai jotain sinne päin) käytiin turhaan pricktesteissä. Prickit piti ottaa viime keväänä, mutta ihottuman vuoksi niitä ei pystytty tekemään. Pyysin vastaavat kokeet verikokeina ja niissä käytiin kesällä.

Tällä hetkellä Elpulla on kahdeksan ruoka-aineallergiaa, jotka kaikki on todettu verikokeilla. Ensimmäiset todettiin noin neljän kuukauden iässä - maito, vehnä ja kananmuna. Nyt viimeisten kokeiden jälkeen ruokavaliosta on poissa noiden lisäksi ruis, ohra, kaura, peruna ja soija.

Elokuun ensimmäisenä kerhopäivänä muovailtiin taikataikinaa ja reilun puolen tunnin askartelun jälkeen Elpun käsiin tuli nokkosihottumaa. Ei olla allergisoivia sen jälkeen käsitelty ihokontaktissa. Se tiedetään myös, että kananmunista ja maidosta tulee nokkosnäppyjä melkein heti ihokosketuksen jälkeen. Ja erään vahingon kautta selvisi, että piimälimppu-muodossa maitoallergia reagoi hengitysteissä kovana yskänä.


Ihottumat ovat inhottavimmat ranteissa ja käsissä sekä nilkoissa. Mutta se mistä kaikki alkoi, poskien ihottuma, on pääsääntöisesti historiaa! Siitäkin huolimatta, että Elpu on saanut lokakuusta saakka vaasan kaurapaloja ensin iltapalaksi, hetkenpäästä myös aamupalaksi ja nyt myös välipalaksi. Muutkaan ihottumat eivät ole pahentuneet leivän myötä, joten toistaiseksi se näyttää tulleen ruokavalioon jäädäkseen! Toki meillä syödään muutakin kuin leipää.

Haluaisin kokeilla kaurajuomaa, se helpottaisi kalsiumin saantia niin paljon, kun napit saisi unohtaa luvan kanssa. Vielä toistaiseksi ei olla uskallettu lähteä kokeilemaan kauraa missään muussa muodossa, ei edes vehnästä erikseen. Pelkkää vehnää taas ollaan annettu vaalean leivän muodossa.

Lääkärin kanssa puhuttiin, että voitaisiin kokeilla myös muita viljoja pikkuhiljaa ja kannusti myös kaurajuoman käyttöönottoon. Eiköhän ennen seuraavaa kontrollia ja tulevia pricktestestejä - jotka on sitten heinä-elokuussa ensivuonna. Kananmuna ja maito on edelleen tiukasti pannassa ja näin saavat ollakin, sanoi lääkäri. Niiden tilannetta voidaan miettiä sitten testien jälkeen. Olisin halunnut testit jo nyt, mutta lääkäri sanoi, ettei allergia-arvot laske näin nopeasti (puolessa vuodessa). Joten niitä odotellessa. 

Kontrollikäynnillä tehtiin myös koko lääkärin rutiinitarkistus. Ihon tsekkauksen lisäksi kuunneltiin sydän ja keuhkot, kurkistettiin korviin, mitattiin ja punnittiin ja kokeiltiin maha - samanlailla kun vauvoiltakin. Ainut uusi juttu oli, että Elpu itki koko sen ajan, kun lääkäri oli lähellä. Sitten kun hän oli pöydän toisella puolella, ei taas ollut mitään hätää. Onko taaperoilla joku vierastamiskausi?


Allergioista, ihottumista ja huonoista öistä huolimatta Elpu on aivan ihana, hurjan energinen, ja luja tahtoinen taapero. Energian kulutus on kovaa, joten heikosta painon noususta ei oltu huolissaan, kun pituutta taas oli tullut muutama sentti lisää, elokuun 2v neuvolaan verrattuna.

Pakkasten myötä ja ylipäätään, kun syksyllä ilmat viilenivät, hajosivat samalla meidän kokonaiset yöt. Rasvaa rasvaa ja rasvaa,  ei kai meillä muuta apua oikein ole. Siinä myös yksi syy miksi Elpu nukkuu edelleen meidän sängyssä.  Tuonne lasten huoneeseen on äärettömän pitkä matka keskellä yötä ja omien unien katketessa itkuun.

Meidän arki on hieman helpottanut, vaikka edelleen öisin valvotaan useammin taaperon, kuin vauvan takia. Ette uskokaan, kuinka ihanaa on, kun taaperolle voi tehdä voileivän! (Toki becelillä tai laktoosittomalla floralla voidellun). Ja voi sitä riemua, kun leipä ponnahtaa paahtimesta ja taapero hihkuu vieressä "pomppii paahtoleipä!" ja jatkaa "kinkkua päälle!".

Vauhdikkaat pallomerikuvat ovat meidän perheen ensimmäiseltä risteilyltä 😊

2 kommenttia

Ihana yllätys, kiitos kommentista !