Allergisen einekset


Joskus kuvittelin että olen se äiti joka tekee lapselle kaikki ruoat itse. Sitten iski totuus päin näköä ettei meidän neidille kelvannutkaan äidin sörsselit. Kesällä neiti alkoi olla kiinnostunut meidän muiden lautasen sisällöistä ja nykyään onneksi kelpaa niin nakkikeitto kuin kanakastike ja riisi. Nyt kun meillä eletään puoliskoni opintojen rytmittämää arkea ollaan myös suunniteltu viikon ateriat etukäteen, niin että Tuhina syö meidän kanssa samaa ruokaa. Tuhina syö aamu- ja iltapuuron, nykyään ihan tavallisista puurohiutaleista ja kaksi lämmintä ruokaa, samaa kuin mekin syödään ja toisinaan napostellaan välipalaksi leipää tai banaaneja tai muuta kevyttä päiväunien ja päivällisen välissä.

Pidempiä matkoja varten ja joskus kerhoonkin nappaan kaupan vauvanruokahyllyltä helpot eväät matkaan. Meillä on omat suosikit ja ajattelin listata ne, koska me ollaan aika paljon luettu aineslistoja että ollaan löydetty ne jotka meidän pienelle allergikolle sopii ja ollaan löydetty meidän lempparit, omamme minä ja puoliskoni.

Tuhinan allergiat = kananmuna, vehnä, maito (+soija).

Löydettiin vehnätön puuro Muksulta ja ehdittiin jo todeta se hyväksi kun tajuttiin, että sehän sisältää maitoa. Oltiin niin keskittyneesti etsitty vehnätöntä, mikä ei muuten ollut ihan helppoa, että jäi tämmöinen pikku juttu huomaamatta. (Vinkkinä jos pitää olla vehnätön mutta maito käy niin muksun Ruispuolukkapuuro, tarkkuutta sillä muksulla on myös puolukkapuuro joka sisältää useita viljoja) Sitten huomasin pussiin pakatun puuron ja sisällön luettuani meidän etsintä päättyi. Siitä saakka meillä on evästelty Semperin puuroilla, ne ovat vehnättömiä ja maidottomia ja niitä on viittä eri makua.

Hedelmä Smoothiet on myös Tuhinan herkkua ja tosi hyviä välipaloja. Näistä itse suosin Semperin kahden desin pillipurkkeja joita olen löytänyt kolmessa maussa ja puoliskoni suosii 90 gramman smoothie pusseja joista löysin nyt Jyväskylän prismasta neljännen maun. Pillismoothiet ovat banaani-mango, banaani-mansikka ja banaani-mustikka. Pussismoothiet ovat omena-mango, omena-banaani, omena-ananas ja omena-mansikka. Smoothiet on oikeastaan korvanneet meidän kaapista hedelmäpiltit kokonaan.


Nämä Semperin tuotteet ovat päässeet meidän lemppareiksi myös pakkauksiensa takia. Tuhina saa syötyä puurot ja smoothiet helposti noista pussipakkauksista ihan omatoimisesta autossa tai missä nyt ollaankaan, mutta juurikin reissueväinä nämä ovat ihan parhaita! Smoothie kulkee pillipurkistakin sen verran hitaammin kuin mehu, ettei pienemmät puristukset vielä aiheuta suurta sotkua joten myös pillipurkeista Tuhina saa välipalansa itse.

Mummu oli ostanut Tuhinalle herkkueväitä valmiiksi ja joukossa oli myös yksi vadelmainen hedelmä sose, jota itse en ole hoksannut aiemmin ollenkaan. Myöhemmin Jyväskylän reissun aikana löydettiin paljon uusia tuttavuuksia tästä Semperin tuoteperheestä, joihin en meidän lähikaupoissa ollutkaan vielä törmännyt. Löydettiin viides puuromaku eli mustikka - omena. Kaikki kolme hedelmä sosetta: vadelma (omena - vadelma - banaani), päärynä (päärynä - banaani - mango) ja persikka (persikka - omena - banaani). Maistaa piti myös keltakorkkista Kaurasmoothieta jossa on kauran lisäksi omenaa, vadelmaa ja banaania. Sen kaverina oli riisi smoothie joka jätettiin testaamatta sen sisältämän maidon vuoksi.

Yllätykseksi löysin vihersmoothiet  jotka oli myös pakko ostaa testiin maut ovat päärynä - avokado - lime, omena - porkkana - appelsiini - inkivääri ja mango - porkkana - omena - minttu. Nämä olivat meidän perheessä enemmä floppi kuin hitti eli me tuskin ostamme uudestaan, mutta joku saattaa tykätä.


Ateriasoseissa suositaan edelleen Pilttiä ja useinmiten niitä 5kk ikäisille tarkoitettuja. Vaikka Tuhina syö meidän kanssa samoja ruokia, eikä edes muussattuna, niin silti pitkään hän ei kelpuuttanut rakeisempia soseita. Plus itse inhoan useimpia 8kk soseita kun ne menevät sellaseksi vesilitkuksi tosi nopeasti ja sitä taas on tosi vaikea syöttää eikä ylijäänyttä voi oikein säästää koska se on sellaista litkua. Edelleen siis näillä (soseilla ei litkuilla) mennään, mutta nykyään makuja menee jo huomattavasti monipuolisemmin pelkän kinkkuherkun sijaan. Eikä yksi pikkupurkki ateriaksi riitä vaan välillä menee kaksi kerrallaan. Osassa muksun soseista oli vehnätärkkelystä ja siksi suositaan Pilttiä. Luin jostakin että vehnätärkkelys ei välttämättä aiheuta allergista reaktiota, mutta en tiedä kuinka paikkaansa pitävää tieto oli, joten jos siinä lukee vehnä-, niin sitten me ei käytetä sitä.

Välillä musta tuntuu että Tuhina on ihan einesvauva, mutta ei hän ehkä olekaan. Ei tästä tullutkaan niin pitkä lista kun alunperin luulin, vaikka toki nyt vähän paisui kun yhtäkkiä löytyi niin paljon uusia juttuja! Ehkä tästä oli kuitenkin jotain apua jollekin toisellekin allergiaperheelle, vaikka meistä on tullut tässä suhteessa kyllä aika merkkiuskollisia.

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !