Perunavelli

Meidän ensimmäisen maissivelli kokeilun jälkeen jätettiin vellit hetkeksi pois kokonaan. Joulun jälkeen kokeiltiin taas, tällä kertaa omaan maitoon tehtynä perunasta.  Tämä on nyt vähän tylsä mutta en oikein keksinyt miten muuten osaisin järkevästi esittää miten totuttelu perunaan kävi. Joka kerta velliä tuli vähintään 240ml.

Sunnuntaina perunavelli puolikkaasta perunasta
Maaanantaina tiistaina keskiviikkona ja torstaina kokonaisesta perunasta plus keskiviikkona mustikkakiisseliä n. 80ml
perjantaina matkustettiin ja velli unohtui
Lauantaina matkustettiin myös joten iltapalaksi popsiittiin piltti aurinkoinen
Sunnuntaina 120ml maitoa ja sekaan soseutin kaksi pientä porkkanaa ja perunan ja Tuhina söi kaiken!
Maanantaina mustikkamehua, tarkoitus oli tehdä kiisseliä mutta perunajauhot oli loppu.
Tiistaina peruna soseutettuna ilman maitoa
Keskiviikon peruna paloi pohjaan
Torstaina peruna meni lattialle
Perjantaina perunabataattia ja pakkaseen bataattia ja porkkanaa
Lauantaina sunnuntaina maanantaina tiistaina ja keskiviikkona bataattia.
Torstaista eteenpäin possupaistia ja lauantaina haettiin lisäksi kaupasta marja- ja hedelmäpilttejä.


Viime viikon keskiviikkona meillä oli 6kk neuvola, jonka jälkeen kävin ostamassa Tuhinalle possun uunikyljen. Olisin kelpuuttanut ihan possusuikaleetkin, mutta niitä ei ollut lähikaupoista kummassakaan, siksi lihatiskin kautta. Toki ostoskärryt täyttyivät muutenkin vähän normaalista poiketen kun nappasin mm. tuoreen kukkakaalin ja parsakaalin juurikin sosetarkoituksiin. Tuhina istui ensikertaa ostoskärryissä!

Ensimmäisen lihasoseen valmistin samalla kun tein meille karjalanpaistia ja perunamuusia, joten samalla kaavalla myös tein Tuhinan possupaistin. Pilkoin lihan palasiksi pieneen uunivuokaan, laitoin sekaan puolitetun pienen sipulin puolikkaan ja kaksi pientä porkkanaa, rohkenin maustaa ihan ripauksella sitruunapippuria ja vettä juuri sen verran että lihat peittyy. Uunissa 200°C ja kolme tuntia, viimeinen puolisen tuntia kannen alla.

Nappasin meidän perunamuusi perunoista osan joiden sekaan soseutin kaiken uunivuoan sisällön. Yllätyin kuinka hyvää tästä tuli! Ostin pieniä rasioita joihin pakastin soseen, toistaiseksi en ole saanut syötettyä kuin puolirasiallista per ateria. Viikonlopun jälkeen ollaan annettu ruokasoseen lisäksi marja- tai hedelmäsosetta, niitä en ole vielä tehnyt itse.


Seuraavan soseen visio oli perunaa ja kukkakaalia. Aloin jo epäillä josko Tuhina on kyllästynyt possuun joten vaihdoin possun kanaan. Aika summamutikassa heittelin perunoita ja kukkakaalia uunissa kypsennetyn kanan sekaan ja mietin etten varmaan olisi voinut yhdistää kolmea vielä mauttomampaa ainesta. Tuhinan ilmettä en osannut tulkita että oliko hyvää vai ei.

Tätä sosetta tuli jokseenkin paljon joten pakastin sitä rasioiden loputtua myös jääpalamuotteihin. Pienempiin annoksiin voikin ottaa kaveriksi bataatti- ja porkkanapalasia, plus muistaakseni jossain sanottiin että kaalit saattaa aiheuttaa vatsan väänteitä, joten ehkä totutellaankin kukkakaaliin näillä pienemmillä annoksilla.

Yllättäen marjat ja hedelmät uppoaa parhaiten ja ollaan nyt jo huijattu Tuhinaa että ollaan saatu ruokalautanen tyhjäksi. Vettä Tuhina hörppii sekä lusikallisten välissä ja ruuan päälle. Välissä myös koska musta tuntuu että sose on välillä aika jänkkiä ja jää kitalakeen kiinni, veden kanssa on sitten helpompi niellä ja syödä suu puhtaaksi ennen seuraava lusikallista.

Millaisia soselemppareita löytyy sielä ruudun toiselta puolen? Reseptejä, visioita vastaanotetaan mieluusti! :)

2 kommenttia

  1. Toisen keskiviikon ja torstain perunoiden kohtalo sai nauramaan. Oikean puoleisessa kuvassa on ihan uusi ilme! Mikä olikaan huijauskeino lautasen tyhjentämiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa niin minuaki ku huomasin kirjoittaneeni ne muistiin juurikin noin :D ja ilmeitä riittää ... tule vaika kattomaan :D huijattiin dippaamalla lusikallinen ruokaa marjapilttiin, ei toiminu herkku ja ruoka vourotellen mutta päällekäin kyllä :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !