Maaliskuu 2023

Maaliskuun alkaessa oltiin asuttu ensimmäinen kuukausi uudessa kodissa, josta olen ehkä jo ennenkin sanonut, että kyllä se nopeasti kodiksi muuttui - kaaosta myöten. Mutta mun kaaoksensietokyky ei lainkaan parantunut muuton yhteydessä. Kenties päin vastoin, kun oli toiveita, että vanhat tavat jäisivät vanhaan kotiin ja uudessa kodissa aloittettaisiin niin sanotusti puuhtaalta pöydältä - uusi alku. 

Hiihtoloma oli heti maaliskuun alkuun ja Kirpun 1v synttärijuhlien sijaan hiihtoloma päättyikin sairasteluun. Ihan niinkuin se helmikuun vatsatauti ei olisi ollut tarpeeksi kaukana. Noh ei se mitään, saatiin me maaliskuussakin vatsatauti sairastettua, vaikka hiihtolomalla olikin vain kuumeilua ja flunssaa. Ja toisin kuin helmikuussa, tällä kertaa tauti ei ohittanut aikuisia.

Mutta jotta elämä ei olisi pelkkää huolta ja kurjuutta, niin mahtui maaliskuuhun mukaviakin juttuja!

Kuten se että, kevät alkoi virallisesti tehdä tuloaan ja Ässän kanssa päästiin jo muutaman kerran pyörällä päiväkotiin. Vaikka olihan se toki koomista, että ensin mentiin pari päivää pyörällä ja sitten pari päivää pulkalla ja kertaalleen  mentiin myös aamulla pulkalla ja kotiinpäin pyörällä. Onneksi pulkka ja pyörä kulkevat vuorotellen ihan hyvin rattaiden kyydissä.

Ollaan myös kokeiltu Jekun kanssa itsenäistä eskariin lähtöä. Nyt kun eskari ei ole enää kävelymatkan varrella päiväkodille mennessä, olen lähtenyt Ässän kanssa päiväkodille ja sanonut Jekulle, että lähde kävelemään koululle, kun mikron kello on 0750. Mikron kello on 2minuuttia edellä. Tämä on toiminut tosi hyvin, tai siis Jekun kanssa se on toiminut tosi hyvin. Hän on ehtinyt tasan kahdeksaksi koululle kyllä, mutta minä en. Eskareilla on vielä käytössä ne sähköiset lätkät, joilla lapsi merkitään saapuneeksi ja haetuksi, joten sen verran häntä vielä pitäisi saattaa. Vaikka se tuntuukin ihan hölmöltä, kun hän olisi varmasti paremmin ajoissa, jos saisi kulkea itsenäisesti.

Saimme maaliskuussa myös yövieraita ja ensimmäistä kertaa meillä oli hoitolapsia koko viikonlopun ajan! Aikaisemmin meillä on ollut lähinnä Nupun kavereita yhden yön kylässä, mutta nyt saatiin lasten serkut perjantaista sunnuntaihin ja kaikki meni hyvin. Vaikka kerroinkin minkälaisia kahnauksia lapsilla keskenään välillä tuli, ne ei todellakaan ole mittari sille oliko viikonloppu onnistunut vai ei. Näitä ihan samoja kahnauksia ja tunteita opetellaan käsittelemään, jos oltaisi oltu vain päivävierailullakin. Ryhmädynamiikan kehittymistä on myös mielenkiintoista seurata sivusta.

Kiitokseksi viikonlopusta sain kukkakimpun, josta olikin iloa yllättävän pitkään! Vaikka laitoin maljakon olohuoneen pyödälle, kukat saivat olla aika rauhassa myös taaperon sormilta. Vauvavuosi tuli päätökseensä maaliskuussa ja hurjan nopeasti se vauva vain kasvoi, taas kerran.  

Maaliskuussa alkoi myös Minustako yrittäjä? - valmennus. Yrittäjyys kiinnostaa enemmän kuin päivätyö - mutta kysymyksiä pyörii päässä edelleen jonkin verran. Pääsin myös tekemään pari sijaisuutta koululle.

Päällimmäisenä maaliskuusta jäi kuitenkin meileen aurinko ja sulat pyörätiet. Nautin talvesta, nauttisin enemmän jos omistaisin sukset. Mutta nyt maaliskuussa totesin, että onpa kiva kun tulee kevät! Jännä nähdä mitä kaikkea täältä pihalta löytyykään lumien sulettua! Ainakin alppiruusun lehtiä luulin näkeväni. Ja lapset varmaan odottavan että saadan lumet pois trampoliinilta.

Millainen oli sinun maaliskuu?

6 kommenttia

  1. Voi luoja, mitkä kelit!

    Kimppu on todella kaunis. Tosi keväinen.

    Maaliskuu… Anna kun mietin. Oliko se viime vuonna🤔? Vauvavuosi oli pitkä kuin nälkävuosi (sorry 🤭). Taaperoikä - aavistuksen lyhyempi. Mutta sitten vuodet alkoivat vyörymään hulluna pois. Nyt nuorin poika on jo teini-ikäinen. Vanhin lapsenlapsi 5.

    Ai niin, mitä maaliskuussa tapahtui? Ei tässä iässä enää muista, mitä on tapahtunut puoli tuntia takaperin, puhumattakaan viime maaliskuusta. Onneksi mulla se kaikki on blogissani. Voin käydä kurkkimassa, jos tulee tarvetta.

    Aurinkoista kevättä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mä kyllä niin tunnistan tuon ettei muista mitä tapahtui puolituntia sitten. Kun ei muista edes mitä sanoi juuri kun toinen vastaa että ei kuullut 😅😅

      Poista
  2. Maaliskuusta suurimpana tulee mieleen neidin synttärit sekä hänen synttäreidensä kynnyksellä (meille molemmille) lahjaksi tullut ihana koiranpentu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiranpentu tuokin ihan uutta arkeen! 😍

      Poista
  3. Kauniita kukkia ja hyvin olet saanut kuvattua ne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuvat otin heti kun kukat sain! 😍Ja näistä oli iloa koko viikon! En tiedä onko se vähän vai normaali, mutta mulle tuntui pitkältä, kun yleensä tapan kaikki 💩

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !