126 neliötä - osa 1

Mun oli ajatus esitellä tämäkin koti huone kerrallaan, aloittaen järjestyksessä eteisestä eteenpäin. Olen lykännyt näitä postauksia osittain tekosyyllä, ettei ole ikinä tarpeeksi siistiä, tai sitten se aurinkoinen hetki ehti mennä ohi ja loppuviikko onkin ollut pimeää eikä voi kuvata. 


Aurinkoiset päivät ovat miltei aito syy kuvaamattomuuteen, koska luonnonvalo on yksi parhaita asioita tässä asunnossa. Varsinkin syksyllä ja talvella, kun auringonlasku maalaa olohuoneen ikkunoista ruokailutilan ja keittiönkin seinän kultaiseksi. Ihastun siihen valoon joka ilta uudestaan! Ja sadepäivinä taas vähän jopa kaipaan sitä. 

Toinen syy, miksi olen pantannut näitä postauksia on, että yleensä siinä vaiheessa, kun olen saanut suunnilleen puolet kodista esiteltyä, ollaan alettu muuttohommiin ja viimeinen huone on tullut esiteltyä jo uudessa kodissa asuessamme.


Kaksi vuotta olen jaksanut hokea, että seuraavan kerran kun muutetaan, se on sitten oma mihin muutetaan. Tällä hetkellä mulla on välilehdellä yksi talo auki koko ajan. Se on ollut pitkään myynnissä ja hintakin on laskenut. Mutta tässä on vielä muutama juttu, ennen kuin lähdetään tekemään pankkineuvotteluja ja selvittämään millaisella aikavälillä ja millaista lainaa aletaan hakemaan sitten jossain vaiheessa. 

Syksyn viiletessä, kun edelleen lokakuun loppupuolella ikävöin takaisin mökille lämmittelemään, kypsyin siihen ajatukseen, että meidän aika tässä kodissa alkaa tulla päätökseensä. Äitikin totesi, että minua on nyt valmisteltu siihen ajatukseen, että ehkä alkaa olla aika etsiä uusi koti. 


Kun kerrankin oli vessapaperivarasto täynnä ja vessaan ei muutenkaan paista aurinko, ei ole tekosyitä olla ottamatta kuvia ja aloittaa vihdoin kotiesittelyä, joten ensimmäisenä pääsette käsipesulle. Tervetuloa meidän pikkuvessaan!

Okei tämä on kuvaava ainoastaan sen takia, että vessa on pieni. Neliöihin nähden oikeasti TOSI pieni. Olisi kovin kätevää, jos meillä olisi sekä pikkuvessa että iso vessa, mutta valitettavasti meillä on vain pikkuvessa ja potta. Kaipaan vessaa, jossa olisi lattiakaivo, mutta muuten, vessa on vessa ei siitä sen enempää.

Paitsi sen verran, että en ole koskaan ennen tainnut asua missään, missä vessassa ei olisi pistorasiaa. Ja sen verran, että olen löytänyt maailman parhaan avun vessan pikapesuun. Kosteuspyyhkeet. Ollaan saatu kokeilla PR-lahjana Sini tuotteen kosteita pikasiivousliinoja sekä Sinin desinfioivia pikasiivousliinoja. Olen aidosti tykännyt käyttää kosteuspyyhkeitä muutoin nyrkkivoimin pestävässä vessassa ja siksi halusin linkata ne tähän. Linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä hyödy niiden klikailusta.


Lasten pyyhenaulakkokin on muuten Sini Ruuviton pyyhekoukkuteline sekin pr-lahja parin vuoden takaa. Meidän lähikaupasta ei löytynyt noita Sinin desinfioivia pyyhkeitä, mutta babyboxista tuttuja Sanytolin desinfiointipyyhkeitä löytyi. Niillä on kätevä tehdä pöntölle pikapesu ja pottaa en muilla pesekään.

Jos tämä asunto olisi meidän oma ja raha ei olisi este, remontoisin vessaan pyykkihuoneen. Pesutorni olisi pönttöseinustalla ja lavuaarin paikalla lattialla olisi kuraralli, huuhtelusuihku jäisi ja kurarallin päällä olisi kuivauspaikka märille ulkovaatteilla. En ole asiaa sen enempää ajatellut, etten tiedä olisiko tämä toive millään tapaa realistinen. Mutta kylpyhuoneesta tekisin wc & kylpyhuoneen ja nykyisestä kuivaushuoneesta tulisi sauna. Noh ne niistä haaveista. Helpompaa ja halvempaa on muuttaa. 

Tervetuloa meille! Mihin mennään seuraavaksi?  

8 kommenttia

  1. Kuulostaa niin tutulle tuo valokuvaus tuskailu tsemppiä kameran taakse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Pitäisi muistaa että epätäydellisyys on täydellistä 🙈

      Poista
  2. Meidän oma varsinainen wc on tosi kiva ja toimiva, mutta olen ihmetellyt kun remontin yhteydessä edelliset asukkaat eivät myös kylpyhuoneeseen ole wc:lle paikkaa laittaneet vaikka sinnekin sellainen olisi hyvin mahtunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo miekin joskus luulin että pönttö kuuluu kylppäriin ja erillinen vessa on luksusta, mut ilmeisesti se onkin se pönttö kylppäriassä sitä luksusta 🤷🏻‍♀️🤭

      Poista
  3. Itsellä ei tule kuvattua talvella ollenkaan sisällä, meille tulee muutenkin huonosti valoa sisälle, vaikka meillä ei seinissä ole muuta kuin ikkunoita. Tää on jotenkin niin varjossa. Mutta ulkona sitten onkin hyvä kuvata heti tuossa takapihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo talvella sisällä kuvaaminen on kyllä haastavaa, joku lisäsalama melkein pitäisi olla. Ulkona minäkin pääasiassa kuvaan kaiken ja kuvien määrästä huomaa myös sen milloin ollaan oltu kipeänä kun kuvia ei ole lainkaan otettu 🙈

      Poista
  4. Ymmärrän tuskasi. Kodin kaikkien tilojen pitää olla toimia, muuten se alkaa nyppimään aika pahasti jossain vaiheessa. Silloin todellakin ei auta mikään muu, kun remontoida tai muuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo me ollaan muutettu sen verran usein että alkaa jo tietää millaiset jutut on ehdottomia tai turhia ja mikä kiva lisä tai oikeaa luksusta 🙈 lattiakaivo vessassa on ehdoton 🤭

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !