Kuukauden Top 3 - 8/2022


Pikakelaus elokuusta sisältää koulun ja eskarin alkamisen, päiväkotiarkeen paluun ja paljon kesäisiä muistoja. Ja elokuun top 3 bonuksineen näyttää tältä:

KOULUNALKUOSTOKSET

Elokuun kohokohta oli reppuostokset Nupun kanssa. Löydettiin toppuluokkalaiselle oikein hieno reppu ja äiti oli iloinen, kun reput oli alessa ja erittäin lompakkoystävälliseen hintaan. Kynäostoksiin menikin sitten enemmän rahaa kuin itse reppuun. Ostin pari kivaa lyijykynää myös itselleni. Rakastan kirjakaupoissa pyörimistä, vaikka lompakkoni onkin oikein tyytyväinen, että teen sitä nykyään todella harvoin. Ja nyt joulukuussa näitä muistellessani, on taas aika ostaa uusi kalenteri kivojen kynien kaveriksi. 


AAMU-UINTI & ILTAUINNIT LASTEN KANSSA

Koulun alkaessa kesä oli vielä parhaimmillaan ja monta kertaa pyöräiltiin koulun jälkeen lähirannalle uimaan. Välillä meillä oli mukana lasten serkku ja oli hauskaa, kun serkku soitti useammankin kerran minulle, että voidaanko lähteä hänen kanssaan uimaan. Aika monesti satuttiin rannalle samaan aikaan  myös lasten tuttujen kanssa ja päiväkodissa ja eskarissa alkaneet leikit saivat jatkua vielä illalla. Pari kertaa saatiin rantaseuraksi myös Jekun kummitäti. Toisinaan taas ranta oli aivan hiljainen ja meidän seuraan liittyi koulun oppilaita. Mulla oli usein vähän ekstra evästä - banaaneja, lihapullia ja juotavaa, myös heitä varten. 

En muista omasta lapsuudestani, että isommat oppilaat olisivat näin paljon myös vapaa-ajalla törmätessään leikkineet pienempien luokkien lasten kanssa. Ehkä se on pienemmän koulun tai pienemmän paikkakunnan etu, tai sitten ajat ovat muuttuneet.


Pari kertaa ehdittiin iltauinnille myös niin, että puoliskoni oli vapaapäivällä, tai tuli iltavuorosta hakemaan meidän rannalta juuri ennen auringon laskua. Kesän paras rantamuisto puoliskoni kanssa on kuitenkin meidän ensimmäinen ja ainoa aamu-uinti. Puoliskoni kävi irrottamassa Ässän pyörästä apurenkaat ja minun viedessä Jekun eskariin, he jatkoivat päiväkodille saakka, minä ja Kirppu kantorepussa sain heidät kiinni vasta päiväkodin pihalla.

Kotiin kävellessämme päätettiin lähteä aamu-uinnille. Käytiin vaihtamassa uikkarit ja rullaluistimet, puoliskoni saattoi Nupun kouluun. Haettiin kaupasta aamupalaa ja istuskeltiin rannalla pari tuntia. Kirppu nukkui vaunuissa suurimman osan aikaa. Tällä kertaa ei uitettu häntä vaikka hän olikin hetken hereillä ja kotiin lähdettiin, Kirpun kyllästyessä viltillä hengailuun. 


KESKIVIIKKO AAMUT

Kuljettiin kentän läpi kohti eskaria, koulua ja päiväkotia ja samalla usein otin pienen videon pätkän pyöräilijöistä, vaikka koskaan en mitään IGstoryja näistä päivittänyt. Keskiviikoissa olisi potentiaalia viikon kamalimmaksi aamuksi, koska kaikki menevät kahdeksaan. Sen lisäksi että pitää huolehtia poikien heräämiset ja pukemiset, pitää huolehtia myös Nupun heräämisestä ja aamupalasta.

Koska kaikkina muina aamuina puoliskoni huolehti Nupun aamupalan, niin yksi ylimääräinen "työtehtävä" muutenkin aamuille, jotka eivät ole minun vahvuuksiani, tuntui katastrofaaliselta ajatukselta. Mutta kuitenkin juuri siksi, että kaikki lapset lähtevät samaan aikaan, keskiviikko aamuista tuli lemppari aamujani. Vaikka lähdöt eivät vieläkään ole lemppareita, niin se että mulla oli kaikki lapset mukanani ja mentiin yhtämatkaa koko porukalla oli yksi mun arkiviikkojeni kohokohta. 


BONUS
  • Nähtiin meidän maaliskuisten whatsappryhmän kanssa ensimmäistä kertaa!
  • Meillä ehti käydä aika monta leppäkerttu "lemmikkiä" kylässä.

  • Postauksen liukumäkikuvat on otettu eräs maanantai balettikoulun jälkeen, kun onnistuneen bussimatkan päätteeksi lupasin lapsille, että voidaan jäädä hetkeksi puistoon pysäkin viereen.
  • Urheilukentällä otetut kuvat otettiin pikkuisen liian myöhään, koska lapsilla oli reissun jälkeen rytmit hukassa totesin, että nyt pitää hetkeksi lähteä pihalle. Tarkoitus oli ottaa Nupun 8v ja Jekun 6v kuvat, mutta sininen 6-ilmapallo ehti puhjeta, ennen kuin päästiin edes ulos.  
Mikä on lempimuistosi elokuulta? :) 

6 kommenttia

  1. Ois jo kesä. Mä en välitä talvesta yhtään...Kaipaan lämpöä ja aurinkoa. Nää sun kuvat on niin ihanan kesäisiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi teidän reissu lähestyy, jospa pääset vähän pakkasta pakoon :)

      Poista
  2. Elokuun lempimuistoni on veneretket perheen kanssa. -byelinpo

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !