Mary Kay & hyvää tekevä toukokuu

*Kaupallinen yhteistyö: Petra, itsenäinen Mary Kay ihonhoitokonsultti

Mulla on niin paljon asiaa, etten tiedä mistä aloittaa! No siis, nyt on toukokuu. Ja toukokuussa juhlitaan Mary Kay Ash:n eli Mary Kay inc:n perustajan syntymäpäivää. Ja koska meille Mary Kayssa on tärkeää tehdä hyvää aivan kaikille, on nyt toukokuussa meneillään kaksi hyväntekeväisyys kampanjaa, joilla halutaan tietenkin tehdä hyvää, mutta myös kunnioittaa yrityksemme perustajalle tärkeitä arvoja, hänen syntymäpäivänsä kunniaksi.

Ensimmäinen hyväntekeväisyyshaaste tulee meidän pääkonttorilta Ruotsista Lesley Cosmeticsilta, joka on pohjolassa siis Mary Kay incin tytäryhtiö ja yksinkertaistettuna he ylläpitävät sitä tukkua, josta me Suomen, Ruotsin ja Norjan itsenäiset ihonhoitokonsultit tilaamme tuotteet itsellemme ja asiakkaillemme. Ja heiltä saamme aina koulutusta, apua ja tsemppejä.

Mutta niin siis se haaste. Koska 13 oli Mary Kay Ashin onnen luku, on meidät ihonhoitokonsultit haastettu pitämään toukokuun aikana 13 ihonhoito- tai meikkihetkeä, jokaisesta noista 13 hemmotteluhetkestä Lesley Cosmetics lahjoittaa 1,3€ Suomen terveydenhuollolle koronan vastaiseen taisteluun. Ja sama haaste on tottakai myös Ruotsissa ja Norjassa, ja he keräävät lahjoitettavaa summaa oman maansa terveydenhuollolle.

Toinen on meidän Future Lapatto Arean oma haaste, eli minun Sales Director Anni Lapaton ja hänen kouluttamiensa Sales Directoreiden yhteinen haaste meille kaikille, jotka kuulumme heidän Uniteihinsa. Me lahjoitamme jokainen tavallamme Suvanto Ry:lle ikäihmisten lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön. Itsenäisinä ihonhoitokonsultteina me siis saamme jokainen itse päättää miten haluamme keräykseen osallistua.

Esimerkiksi viime lokakuun Roosanauhakamppanjaan minä tein lokakuun aikana jokaiselle viikolle oman tuotetarjouksen ja näistä tarjouksista meni aina 1-3€ Roosanauha keräykseen. Lopulta sain myytyä ainoastaan yhden kamppanjatuotteen ja ostin siihen kaveriksi Roosanauhan asiakkaalleni, joten lahjoitukseni oli aika pieni. Mutta tuollakin pienellä summalla oli valtavan iso merkitys itselleni, sain osallistua ja olla osana jotakin isompaa! Kokonaisuudessaan keräsimme Roosanauhalle 460€. Ja tottakai minäkin haluan osallistua myösSuvanto Ry:lle lahjoitettavaan pottiin. Aiheen tärkeyttä tuskin tarvitsee korostaa.

Tai oikeastaan, ehkä tarvitsee, koska ikäihmisten kokema lähisuhdeväkivalta on varsin vaiettua. Sen ilmenemismuotoja on aivan kaikki pahoinpitelyn muodot: fyysinen-, henkinen- ja taloudellinenpahoinpitely. Ja ikäihmiset voivat kokea sitä puolisoidensa, omien lapsien tai lastenlapsien ja valitettavasti joskus myös hoitavan tahon toimesta.  Tai siis jopa hoitavien ammattilaisten toimesta. Itsekin toivoisin saavani vanheta arvokkaasti ja samaa toivon myös omille isovanhemmilenni.  

Olikohan tämä nyt lainkaan ymmärrettävästi selostettu?

Minun olisi tarkoitus pitää asiakkailleni facebook live näistä toukokuun kampanjoista, mieluiten huomenna, kun on Mary Kayn syntymäpäivä. Mutta meillä on täällä kotona pieni potilas, niin en ole ihan oikeasti ehtinyt miettiä vielä tätä sen paremmin. Tiedättehän te pienet potilaat - oireita on sen verran ettei päiväkotiin viitsi viedä, mutta energitasot eivät ole muuttuneet miksikään, joten jos keskityt johonkin muuhun kuin häneen niin, no eipähän tule tylsää vaan välillä tuntuu että tunnit loppuu kesken.

No nyt pieni potilaamme nukkuu ja siksi tulinkin nopeasti kirjoittamaan aiheesta. Ainakin voin sitten luulla tehneeni jotain asian eteen, kun olen kertonut siitä edes täällä. Ikäihmisten lähisuhdeväkivaltaa torjuvaan työhön teen jotain saman tyyppistä kuin Roosanauhalle viimesyksynä ja mitä tulee 13 hemmotteluhetken pitämiseen, saatan kohtaa soittaa just sulle: "haluaisitko päästä kokeilemaan Mary Kayn ihastuttavia ihonhoitotuotteita ja auttaa samalla minua osallistumaan toukokuun hyvää tekeviin kamppanjoihin?"

ps. Jos sinulla on jo oma ihonhoitokonsultti, kysyppä montako hemmottelua häneltä puuttuu tuosta 13 :)   

pps. nämä tulevat nyt nurinkurisessa järjestyksessä, mutta ihan pian aion avata täällä blogissa vielä lisää minun Mary Kay tarinaani! 

ppss. Sitä ennen kuitenkin kerron huhtikuun huiput & toukokuun toiveet. Niin ja meillähän on nykyään taapero, ei kun, KAKSIVUOTIAS taapero! 

pss. Minkä huoneen esittelyä odotat eniten? - kyllä, 126neliötä kotikierros on myös alkamassa! 

2 kommenttia

  1. Huomenta! Haastan sinut tekemään blogiisi postauksen lempiblogeistasi! Mieti mitä blogeja luet ja listaa niistä parhaimmat! Me tarvitsemme kesäksi luettavaa!🤍

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos haasteesta! tämmönen postaus on itseasiassa ollut jo luvattoman kauan luonnoksissa :D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !