Paisunut 5 faktaa minusta -haaste

5 faktaa minusta haaste pyöri jo kevät-talvesta instassa ja minut ehti haastaa ensimmäisenä JaninaCharlotta-blogin Janina ja vielä miettiessäni, mitä ihmettä itsestäni kertoisin, sain haasteen myös Arkeen kätketty aarre blogin Petralta.

Ensin tuskailin, että mitä ihmettä mie itsestäni kertoisin, mutta lopulta oli vaikea rajata vain viiteen asiaan. Instassa olen siis jo julkaissut vain viisi faktaa (kursivoitu tässä postauksessa), mutta tänne kirjoitin loputkin. 


Nyt Starbox on suljettu ja tämä on tavallaan uusi alku taas. Uuteen alkuun kuuluu jonkinlainen itsensä esittely joten tehdään se nyt tällä kertaa näin.

Tämän postauksen kuvat on ottanut Kotoin blogista tuttu Riikka. Hän on tänä vuonna tehnyt omasta unelmastaan totta ja perustanut Halla photographyn. Kävin Riikalla harjoitusmallina rv 33+2.


🐳 Mun lempieläin on miekkavalas.

🐳 Olin myös 4 luokalla "heppa hullu". Innostuin kun allergiakokeissa selvisi, että hevonen on ainoa eläin, jolle en ollut allerginen.

🐳Ratsastusta en koskaan aloittanut, mutta kävin seuraamassa kaverini ratsastustuntia ja liityin Pollux heppakirjakerhoon ja pääsin kesällä useaksi viikoksi mun sedän luokse hoitamaan serkkuani ja sedän vaimo opetti mua vähän ratsastamaan serkkuni ponilla Toskalla. Pellolla opin keventämään ravissa ja sain vähän laukatakin. Kerran pääsin myös maastoretkelle metsään. Heppainnostusta haittaa heinäallergia, mut olisi kiva käydä taas joskus ihan vaan kokeilemassa pysyykö siellä selässä edes enää.

🐳 Mun peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 8,4 ja mulla oli kolme 10 arvosanaa: liikunta, terveystieto ja käsityö.

🐳 Tein 8 luokalla itselleni ihanan vihreän mekon, vuotta myöhemmin purin sen, että oli helpompi ottaa siitä kaavat mun siskon mekkoon "äkkiähän mä sit sen ompelen takas kasaan" no en ommellu kun palat ehti kadota ennen kuin sain aikaiseksi. Nyt harmittaa, että se kuvapalvelin jossa oli kuvia tosta mekosta kuoli Facebookin myötä, enkä tajunnu sillon 2007 pyytää niitä kuvia myös itelleni.


🐳 Oon hokenut viimeiset 5 vuotta, että mulla ei oo ikinä ollu näin pitkiä hiuksia. Aiemmin oon saattanut leikata olkapäiden yli kasvatetut hiukset lyhyeksi (korvan alle) hetken mielijohteesta, mutta nyt en raaskisi vaikka välillä käykin mielessä "pitäiskö".

🐳 Olisin halunnut meidän hääpäiväksi 1.4.14 ja juhlan koristeeksi ilmapalloja. Puoliskoni mielestä se ei ollut lainkaan niin loistavaidea mitä minusta. Sitten joku keksi että 4.1.14 on samat numerot väärin päin, mutta meidän esteettömyystodistukset eivät olisi ehtineet siihen. Siksi päiväksi valikoitui 11.1.14 ja järjestelyihin oli aikaa kaksi viikkoa. 

🐳 Oon muuten aivan surkea matikassa, pahimmillaan olen saanut yläasteen matikan kokeista 4+ (4-10 asteikolla), mutta samaan aikaan sain fysiikan ja kemian kokeista 9 ja 10, päättötodistuksessa molemmat muistaakseni 9.

🐳 Haaveilin yläasteikäisenä 12 lapsesta. Amisikäisenä realisoin haaveni viiteen, mutta tällä hetkellä on varsin todennäiköistä, että tämä kolmas tekee meidän perheestä kokonaisen. En silti ole vielä valmis sanomaan "ei ikinä enää".

🐳 Mun haaveenani on aina ollut äitiys. Lapset ja oma perhe on parasta mitä tiedän, mutta samaan aikaan olen välillä ihan pulassa itseni sekä lasten kanssa ja mietin kuka hullu näitä halusi lisää (vastaus: minä olen se hullu). Tällä hetkellä tuntuu, että oon enemmän "raivohullu pregosaurus kahden lapsen äiti" ja mietin voiko musta ikinä tulla totaali "zen kolmen lapsen äiti".


🐳Haaveilen joskus tekeväni mallikeikkaa. Rovaniemellä asuessa mun piti hakea mukaan yhteen Helsinkiläiseen mallikouluun, kun he järjestivät koekuvaukset Rollossa kauppakeskuksessa. Meillä olikin samana päivänä kirkon nakkitoimintana pilkkiä ja unohdin koekuvaukset. (Nakki = nuorten naimattomien aikuisten toiminta)

🐳 Lähimmäksi tuota mallihaavetta pääsin, kun minut valittiin By Pinjan vaatemalliston kuvauksiin (aikaan ennen kuin Jewellery By Pinja siirtyi Oot niin ihanan omistukseen.)

🐳 Vihasin koulussa koripalloa. Ensinnäkin olin huono, pelkäsin isoa ja kovaa palloa, enkä ymmärtänyt puoliakaan säännöistä. Muistan vieläkin miten tenttiin lukiessa lähes itkien tuskailin ettei mun mieleeni jää yhtään mitään koko lajista, kunnes yksi sääntö sai mut nauramaan ja lopulta pääsin tentinkin läpi. Tiesittekö, että koripallon säännöissä on määrätty kuinka monta minuuttia valmentaja saa seistä ottelun aikana? Kaikkien vaikeiden sääntöjen joukosta tämä on se mikä jäi mieleen, minuutti määrä tosin on unohtunut. :D 

🐳 Lähes 10 vuotta luulin että mun valmistujaisjuhlista ei ole yhden ainoaa kuvaa. Ei poseerauksia yksin, ei sukulaisten eikä perheen taikka kavereiden kanssa. Kesällä annettiin mun ja isosiskon ensimmäinen kamera 4v lahjaksi Nupulle ja sen muistikortilta löytyi 1 kuva! Se kuva on IGssä näiden vastausten kanssa

🐳 Mun kaveri pohdiskeli talvella instagramissa, että mitähän ihmettä sitä haluis tehdä "sitten isona", kun tuo hetki on tänä syksynä täällä. Vastasin hänelle, että hei mulla on ihan sama ongelma, eikä mitään hajua millaista työtä edes haluaisin tehdä, mutta vähän niinkun pakko mennä töihin joka tapauksessa ja keksiä se oma juttu Viestin lähetettyäni tajusin, että hei miehän olen syksyllä kotona vauvan kanssa! HUPS!


Äitiysloman alkamisen lisäksi maanantai oli eräänlainen merkkipäivä blogillekin. Julkaisin 500. postaukseni! :D

Tervetuloa takaisin tutut ja uudet lukijat. Kiva, että monet on löytäneet takaisin tänne heti Starboxin loputtua!

16 kommenttia

  1. Nää kuvat vaan on niin kauniita! 😍

    VastaaPoista
  2. Kolahti toi viiminen, et niijjoo, mähän oon syksyl vauvan kans koton :D Niin on samat fiilikset. En mä taida tästä punkerosta olemuksestani huolimatta edelleenkä sisäistää et meillä oikeesti kohta on vauva! Ensin meni oikeesti pitkälle yli puoleen väliin, ennen ku aloin sisäistää et taidan oikeesti olla raskaana. Olo on ollu niin helppo ja energinen koko raskauden, tälläst energiaa mul ei oo ollu sit edellisen raskauden. Kiittelen rauta- ja d-vitamiinitankkausten lisäks eteerisiä öljyjä ja öljyjen kautta koettuja oivalluksia omasta itsestäni ja ja ja... Tästähän sais jo postauksen jos toisenki mittasen tekstin pikaisesti aikaseks ku antais mennä vaan ;D Mut nyt mä oon jopa jo ehtiny jotain valmistelujaki tehdä vauvaa varten, sairaalakassiin heittelin jotain juttuja nyt alkajaisiks, edellinen lapsi siirtyi isojen sänkyyn ja putsailin jopa pinnasängynki jo valmiiks vauvaa varten. Vauvan vaatteet pesin, tosin pitää varmaan pestä uusiks ku häiritsee edellisen omistajan pesuaineen tuoksut... Kierrosta ku on tullu suurin osa. Ehkä mä vielä jossain kohtaa alan oikeen oottaa et eikös se vauva sieltä jo tulis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mie taas nostelin eilen tuon äitiyspakkauslaatikon ja vaatepussit lattialta silityslaudan päälle turvaan vatsatautipotilaiden tieltä... Jospa niitä nyt sitten pääsis käymään läpi tässä kun saadaan kaikki muu pyykki hoidettua :'D

      Mun tarvii kyllä todella alka perehtyä myös noihin vitamiineihin.... voisin arvata et mulla on useampaa puutosta :< Ehkä sit sen 38 jälkeen kun on täysi aikainen tulee se olo et "apua nyt vauva voi syntyä koska vaan" ja sit sitä odotetaan ja tuskaillaan jos meneekin kovasti yli :D

      Poista
    2. Voi ei, tsemppiä vatsataudin keskelle. Jospa itse pysyisit terveenä!

      Mulle ekas äitiysneuvolas terkka laitto lähetteen sekä d-vit et ferritiini mittaukseen, olen siitä kyl älyttömän kiitollinen! Ihana terkkari, joka on perehtyny tohon ferritiini hommeliin nyt oikeen kunnolla ja halus testauttaa munkin arvoni ja suositteli rautalisää, vaikkei nyt ihan tosi alhaalla arvot ollukaan, ylitti siis viralliset suositukset roimasti. Lupas et kontrolloidaan arvot synnytyksen jälkeen :) suosittelen siis todellakin vitamiinien tsekkausta.

      Poista
    3. Mie kysyin terkkarilta niin se sanoi että voithan sie kysyä lääkäriltä mut oli aika epäileväinen. 🙄 Ja tosiaan sit se eka lääkäri käynti oli niin outo että unohdin koko asian 😅

      Poista
    4. Höhlä. Monil ammattilaisil tuntuu nykyään olevan tympee ajatus, et ferritiini on vaan muoti-ilmiö.. Argh!

      Poista
    5. no jep! Luulis et ihmisten lisääntynyt tietoisuus omasta hyvinvoinnista sais vaan alan ammattilaisetkin enemmän kehittämään omaa ammattitaitoaan ja tutkimaan, eikä vaan toteamaan et tää on taas tämmönen muotiaalto... (ehkä hieman kärjistän nyt mut tajuat varmasti :D)

      Poista
  3. Ihania kuvia <3 Ja onnea myös äitiysloman alkamisesta :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia ja aina on kiva lukea erilaisia faktoja bloggareista..Niistä oppii paljon uusia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 ja hauskaa myös ite muistella asioita joita ei oo ajatellu pitkään aikaan 🙈 esim. Mun mies ei tiennyt mun yläasteen keskiarvoa ennen tätä 😅

      Poista
  5. Me valitsimme hääpäiväksi karkauspäivän. Tämä siksi, että kumpikaan ei kuitenkaan hääpäivää muista (kuten ei syntymäpäiviä ym.), niin on yksi muisteltava vähemmän. Tai no neljän vuoden välein voi muistella : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa! Ei varmaan kovin monella ole karkauspäivänä vuosipäivää 😀

      Poista
  6. Onnea äitiyslomasta! Tää on kyllä mukava blogihaaste, jossa itsekin olin mukana.

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !