Tervetuloa taas meille! Viimeksi pyörittiin eteisessä, mistä löytyy ulko-oven lisäksi kuusi ovea eri huoneisiin. Ja nyt kurkistetaan oviaukosta, josta jo edellinen asukas on kantanut oven pois. Ensi kertaa asunnossa käydessäni en halunnut myöntää, että pohjaratkaisu on oikeastaan ihan toimivan oloinen. Eniten vastustin muuttoa vessan ja tämän takia. Tervetuloa keittiöön!
Täällä ei näyttänyt ihan tältä silloin, kun muutettiin. Tähän nähtiin eniten vaivaa, että saatiin tästä mielestämme kivan näköinen. Pienen pintaremontin ja hyllyjen virittelyn lisäksi, hankittiin nyt ensimmäistä kertaa kunnollinen tiskikone omaksi. Yhteen aikaisempaan kotiin hommattiin pyötämallinen ja muissa tiskikone on kuulunut asunnon kalusteisiin. Puoliskoni halusi ehdottomasti kivan maustehhyllyn ja minä peilin hanan taakse tuomaan lisää valoa.
Edellisessä keittiössä meillä oli suurimmaksi osaksi laatikoita ja ne olivat mielestäni hurjan kätevät. Joten valtavat syvät alakaapit ja kaiken ikkunasta tulevan valon blokkaava keskimööpeli (jääkaappi ja korkeakaappi) joutuisivat remonttikohteiksi, jos tämä ei olisi vuokra-asunto. Meillä on nyt makuuhuoneissa vähemmän kaappeja mitä edellisessä kodissa ja hetken aikaa harkitsin jopa lasten vaatteiden sijoittamista tuohon jääkaapin viereen. En tiedä onko liinavaatteet ja vierasvuodevarat yhtään sen loogisempia keittiössä, mutta ainakin mahtuvat hyvin.
Meidän piti laittaa syöttötuoli kiertoon, mutta mieli muuttui viikkoa ennen muuttoa. Laitettiinkin sitten koko ruokailuryhmä uusiksi ennen joulua. Oltiin koko talvi ilman lamppua ruokapöydän päällä, kun ei osattu päättää millainen siihen halutaan. Mulla ei oikein ollut väliä, kunhan se asettuisi nätisti ja miellyttäisi silmää. Puoliskollani taas oli mielessään tietty tyyli, mutta ei löydetty siihen tyyliin sellaista joka olisi miellyttänyt myös mun silmää.
Tämä keittiö koostuu tavallaan kahdesta osasta. Malliltaan kuvaisin tätä jotenkin I, U, tai L keittiön yhdistelmänä. Eteisestä tullessa ollaan heti suoraan kodinsydämessä ja keittiön toisessa päässä on ruokailutila, jonka saa tarvittaessa eristettyä olohuoneesta leveällä liukuovella.
Meidän piti laittaa syöttötuoli kiertoon, mutta mieli muuttui viikkoa ennen muuttoa. Laitettiinkin sitten koko ruokailuryhmä uusiksi ennen joulua. Oltiin koko talvi ilman lamppua ruokapöydän päällä, kun ei osattu päättää millainen siihen halutaan. Mulla ei oikein ollut väliä, kunhan se asettuisi nätisti ja miellyttäisi silmää. Puoliskollani taas oli mielessään tietty tyyli, mutta ei löydetty siihen tyyliin sellaista joka olisi miellyttänyt myös mun silmää.
Nyt on uusittu myös verhot ja molemmista kiva lamppu löytyi. Tätä lamppua löytyy myös kolme palloisena ja saatetaan hakea vielä sellainen tuohon jääkaapin eteen tuon valmiina olleen lampun paikalle. Kaikista kauneinta keittiössä on kuitenkin luonnonvalossa ja tämä kevään mukanaan tuoma ilta-aurinko on ihana!
Eipäs muuten mentykään nyt vielä olohuoneeseen, niin kuin eteisestä kirjoittaessa meinasin. Katsotaan kumman saan nyt kuvattua ensin, että onko seuraavaksi esittelyssä olohuone vai vessa.... :)
Eipäs muuten mentykään nyt vielä olohuoneeseen, niin kuin eteisestä kirjoittaessa meinasin. Katsotaan kumman saan nyt kuvattua ensin, että onko seuraavaksi esittelyssä olohuone vai vessa.... :)
Kaunis ja toimiva keittiö. Oliko tosiaan näin, että teillä on neliöitä 76m?
VastaaPoistaKiitos, alakaapit vaihtaisin laatikoihin, mutta aika harvoin noita leipomustarvikkeita sieltä tarvitsee kaivella 😁 Joo vuokrasopparissa lukee 76m2 😊
PoistaIhanan näköistä teillä! 😍 Tykkään etenkin siitä, että keittiö ei ole sellainen perus massa keittiö, joka löytyy jokaisen kodista. Hyvä, että olette löytäneet molemmille sopivan lampun😊
VastaaPoistaKiitos, nyt pitäisi päästä äkkiä mummolaan, kun äiti kävi kylässä ja tuumasi et mummolla taitaa olla sama lamppu 😁
PoistaOnpa ihanan näköinen keittiö! Todella tunnelmallinen <3
VastaaPoistaKiitos 😍 onnistuttiin mielestämme tässä kivasti 😊
PoistaHyvin vaikuttaa keittiö toimivan, kiva määrä ainakin laskutilaa ja tarpeeksi avara fiilis!
VastaaPoistahanna
https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi
Joo tasoja on kyllä tarpeeksi! Alkuun tää tuntui tosi kummalliselta ton keskimööpelin takia, mut nyt ei oikeastaan puutu kuin pakastin 😊
PoistaOottepa laittaneet nätiksi😍 tää teidän keittiö on ihan saman mallinen kuin meillä oli ensimöäisesse yhteisessä kodissa !🤩🤩
VastaaPoistaHaha tässä asunnossa on kyllä ylipäätään yllättävän hyvä pohjaratkaisu! :D
Poista