Kotona ja reissussa - viikko 10


Maanantaina oli tavallinen maanantai, heräsin lasten kanssa ja vein Elpun päiväkotiin. paitsi että aamu oli oikeastaan pukemisineen ja aamupaloineen tavallista parempi aamu. Päiväkodilta kotiin tullessa huomasin puoliskoni hahmon keittiönikkunasta, mutta kun avasin oven, kuulinkin imurin surinan ja suurena yllätyksenä myös pyykkikoneen hurinan. Kirjoitin kalenteriin "Perfect hubby day", koska puoliskoni teki myös päiväruoan ja pesi enemmänkin kuin sen yhden koneellisen pyykkiä ja ehdittiin viettää aikaa myös koko perheen kesken ennen puoliskoni sählyä ja kummipojan yökyläilyä.

Alkuviikkoon kuului lisää pyykkiä ja junalippujen osto. Vietiin Elpu luistelemaan ja mummin ja papan luokse moikkaamaan vielä serkkuja, ennen kuin torstaina lähdettiin päiväkodilta suoraan matkakeskukselle ja hypättiin junaan. Pieksämäellä intercityn leikkivaunu vaihtui pendolinoon, jossa olikin konduktöörinä Elpun kummitädin isä.


Perjantaina aamuna mummu kävi hankkimassa reilusti matkaeväitä, eipä tarvitse miettiä onko lapsille kirkko- tai matkaeväitä mummun ja vaarin luona. Vihdoin, kun matkaan päästiin hieman aikataulusta myöhässä Jekku nukahti autoon, ennen kuin saatiin edes Elpua omaan istuimeensa ja lapset nukkuivat melkein Vaskikellolle saakka.

Otin läppärinkin mukaan ihan vain, että jos äitin ajovuoron aikana olisin voinut keskittyä kerrankin blogiin kaikessa rauhassa.  Lopputulos oli kuitenkin se, etten valita enää ikinä jos puoliskoni nakittaa pitkillä matkoilla ajovuoron minulle. Sen verran huono-olo tuli pelkästä tietokoneen avaamisesta, että ei tarvitse haaveilla automatkojen hyötykäytöstä. Mutta enpä mie ole koskaan kirjojakaan pystynyt lukemaan autossa, ja olen joskus tullut matkapahoinvoivaksi jopa junassa läksyjä lukiessa.


Vaskikellolta pohjoiseen päin ajeltiinkin sitten erittäin huonossa säässä haamurekan perässä. Siitä rekasta näkyi taaksepäin ainoastaan perävaunun toisen ylälkulman valo ja vasta ihan lähellä näkyi heikot takavalot, edes jarrutusta ei mennannut huomata. Siinä oli muutama hullu ohittelija pinteessä, kun ohittivat meitä näkemättä, että meidän edessä huilaa rekka. Päästiin tästä rekasta ohi vasta vähän ennen Kempeleen liikenneympyrää.

Lapset nukkuivat käytännössä koko ajomatkan. Pysähdys Vaskikellolla kesti tunnin ja ulkoiltiin siitä ainakin puolet ja kun matka kahdeksan aikaan jatkui nukahtivat lapset aivan oikeaan uniaikaan. Saapumisaika Rovaniemelle oli noin klo 1 yöllä ja siitä vielä tavaroiden raahaminen siskoni luokse ja petien laitto venytti nukkumaan menoa kolmeen saakka.


Pikku valvominen kesken yöunien ei kuitenkaan näkynyt lasten unessa, hehän pomppasivat sängystä vain puolituntia tavallista herätystä myöhemmin. Mummun ja pikkusiskoni suunnatessa kauppaan, minä lähdin lasten kanssa aamupalan jälkeen AngryBirds puistoon. Siellä kyllä huomasi, että takana on pitkä matkustuspäivä ja tavallista huonommat yöunet.

Normaalisti kaikesta innostuva Elpu oli puistossa kovin arka ja kaatumisiakin tuli paikoissa,  joissa ei normaalisti olisi mitään ongelmaa. Onneksi yksi isä tarjosi meille puhtaan nenäliinan, kun yhden kaatumisen seurauksena tuli vähän verta. Sisällä lämmiteltiin kuumassa suihkussa ja valmistauduttiin lähtemään babyshowerjuhliin.

Elpu piirsi kirskossa päivänsäteiden luokassa kuvan meidän perheestä 😍 
Babyshowerin jälkeen oli tarkoitus mennä uudestaan puistoon minun hyvän ystävän, vanhan luokkakaverin kanssa, mutta Jekku nukahti haalari päällä lattialle kesken Elpun pukemisen, joten hän sai jäädä nukkumaan ja vietiin Elpu puistoon. Tällä kertaa ei tullut yhtään niin pahasti vahinkoa ja saatiin vaihdettua kuulumisia kuuden vuoden ajalta samalla. 

Sunnuntaina kutsuin kaverin tulemaan syömään meidän kanssa. Minä kokkasin, mummu ja kaveri kasasivat hyllykköä ja jotta lasten kiinnostus saatiin pois koottavasta hyllyköstä mummu keksi antaa lapsille sen pakkauksessa mukana tulleet stryroxkalikat. VIRHE! En suosittele. Ei nimittäin kestänyt kauaa, kun lapset hoksasivat miten helposti styroxia raapimalla tulee "lunta" ja sitähän sitten oli joka paikassa. Tulipahan imuroitua koko pikkusiskon asunto, mutta sen verran myöhään lähtö olisi venynyt, että päätettiin jäädä vielä yhdeksi yöksi Rovaniemelle.

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !