Ensisilmäyksellä

Olipa kerran tyttö joka sai silmälasit.  Mennessään poikapuolisen kaverin kanssa optikkoliikkeestä noutamaan näköään, huusi kauempaa kadulta joku poikaa. Joku oli tunnistanut pojan naurustaan. Pojat vaihtoivat nopeat kuulumiset ja matka optikolle jatkui.


Olipa kerran tyttö joka meni kaverinsa luokse yöksi. Siellä sohvalla oli joku kaverin kaveri,  yökylässä hänkin ja rehellisyyden nimissä mainittakoon että hieman humalassa. Seuraavana päivänä tyttö kiikutti unohtuneen puhelimen sieltä kaverin luota kaverin isän baariin jossa joku jo sitä malttamattomana odotti. 


Olipa kerran tyttö jonka ystävällä oli ihastus. Tytöt viettivät vapaapäivää kaupungilla kun vessahätä yllätti. Tietäen että ystävän ihastus asui keskustan laidalla, tytöt talsivat kohti kerrostaloa toiveenaan lainata poikain vessaa. Summeri soi, ovi napsahtaa lukosta, astuessaan käytävään tytöt näkevät kuinka joku hämmentynyt nuorukainen avaa ensimmäisessä kerroksessa olevan asunnon oven. Tytöt kiiruhtavat sisälle, kysyvät onko kumpikaan asunnon oikeista asukkaista kotona ja pyytävät päästä vessaan. Hämmentynyt nuorukainen on ainut paikalla ja palaa tietokoneen ääreen. Tyttö odottaa ystäväänsä ja käy ihmettelemässä nuorukaisen peliä. Tyttö löytää laukustaan tikkarin ja antaa sen nuorukaiselle kiitokseksi ennen kuin tytöt jatkavat matkaa takaisin kaupungille.


Kaksi vuotta sitten äiti, isi, minä ja pikkusiskoni matkasimme isin hienolla starcraftilla peräkärryn kanssa pohjoiseen. Teimme pikaisen muuttokeikan. Lauantaina kannettiin kaikki sänkyä myöten autoon ja kärryyn, niin että sunnuntaina kirkon jälkeen asunnosta haettiin ainoastaan yöpymiskamppeet ja niin minä muutin uhmakkaana takaisin äitin ja isin luokse kotiin. Tai siis sinne rivariin jonka edelleen miellän mummolaksi.

Rovaniemelle jäi ystäviä ja kun eräs neito facebookissa kaipaili etelän lämpöön, minä sitten hänelle kommentoin että eikös tää ole tarpeeksi etelässä, tervetuloa. Tähän samaan ketjuun liittyi poika joka kertoi kuinka etelässä on lähemmäs 30 astetta lämmintä ja kaikki niin hienoa. Ja tietysti elämän ollessa epäreilua minä päätin haudata tuon pojan multakasaan jonne kuulemma olin tervetullut seuraksi ja minä uhosin etten minä samaan kasaan tulis vaikka maksettais.

Uhoamisesta huolimatta laitoin pojalle kaveripyynnön ja ensimmäinen viesti jonka sain kuului: kato siehän ihastuit heti. Ja hetken juteltuamme poika ilmoitti että nyt meillä on nettisuhde. Puhuimme matkustamisesta ja kesäsuunnitelmista ja selvisi sekin ettei poika ollut pahemmin ulkomailla käynyt mutta ei kyllä myöskään kotikaupungissani joten hän päätti tulla meille. Sehän on sama kuin ulkomaille lähtö... :D (selvisi myös että se 30astetta oli hänen kotikaupungissaan eikä missään oikeasti etelässä niin kuin luulin ja minkä perusteella hänet sinne multakasaankin manasin...)

Aikamme chattailimme nimenomaan facebookissa mutta ei siinä varmaan paria päivää pidempää mennyt kun numerot jo vaihdoimme ja sitten meillä olikin kuulemma tekstarisuhde. Tosin sitä vähän haittasi oma reissu Fest i Nordiin joka oli Tanskassa.  Reissusta palattuani minä aloin elvyttää meidän tekstarisuhdetta. Mutta kun poika päätti nostaa suhteemme ihan puheluiden tasolle olin tietysti isin kanssa töissä enkä voinut silloin vastata.  Mutta viestittely jatkui ja olimme sopineet jo milloin hän meille olisi tulossa.

Sitten tuli viikonlopun mittainen hiljaisuus ja sen päivän aamu kun meidän piti nähdä,  ensimmäistä kertaa. Ja koska ei ollut pojasta kuulunut, minä soitin että hei ootko tulossa? Se oli meidän ensimmäinen puhelu. Poika heräsi siihen ja totesi tulevansa huomenna, jos ei haittaa.  Vaan eipä mennyt kuin tunti eteenpäin ja hän soitti että tunnin päästä lähtis bussi haittaako jos kuitenki tuun tänään. No ei tietenkään haitannut, ja rehellisesti olin pettynyt kun meinasi viivästyä päivällä ! :D niin ja noh. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Ensimmäinen vierailu oli ti-pe (ensimmäiset 3 kuvaa on muuten näiltä päiviltä :)). Uudestaan hän tuli meille jo seuraavana keskiviikkona ja viipyi seuraavan viikon perjantaihin. Sitten olimmekin erossa hurjan viikon verran minkä aikana ehdin kenellekkään mitään sanomatta hakea töitä hänen kaupungistaan. Ja kuinka sattuikaan, kun olin ensimmäistä kertaa käymässä hänen kotonaan sain soiton vuokrafirmalta ja kutsun työhaastatteluun. Minäkin olin viikon reissussa ja työhaastattelusta kerroin äidilleni kotiin palattuani maanantaina, mikäli paikan saisin, työt alkaisi jo viikon päästä. Ja niinhän siinä kävi että täällä nyt ollaan ei ihan multakasassa mutta saman katon alla käytännössä siitä asti kun isin kanssa toimme muuttokuormani tänne yksiöön.

Nyt jälkeenpäin harmittaa etten ehtinyt tuota päivitystä kommentteineen tulostaa silloin, koska en sitä enää löydä :/ se olisi ollut hauska muisto päiväkirjan väliin.

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !