Unelma isommasta kodista

Olen suunnitellut omaa työaikarutiinia ja samalla lasten säännöllistä viikkorutiinia ja muutenkin koittanut järjestää omaa ajankäyttöäni järkeväksi, nyt kun minulla on mahdollisuus toteuttaa myös omia unelmiani. Näistä aikatauluista teen vielä erikseen postauksen, koska aikataulun visualisointi lukujärjestyksen tavoin on mulle kaikista helpointa ja muutenkin kalenteriaiheinen postausidea on muhinut päässäni jo viime tammikuusta, kun otin käyttöön ison kalenterin.

Tähän ajankäytönsuunnitteluun olen käyttänyt vanhoja luentolehtisiä, mitä löysin useamman nipun piirrustuskaapeista ja yhdestä näistä löysin pohjapiirrustuksen meidän vanhasta kodista! Tämä oli sen verran hauska löytö, että haluan jakaa sen myös tänne. 

Meidän edellisessä kodissa oli 76neliötä ja kaksi makuuhuonetta. Luonnollisesti asunto olisi jäänyt meille tulevan vuoden aikana pieneksi ja muutto olisi ollut edessä, viimeistään Nupun aloittaessa koulun.

Puhuttiin aiheesta vain haaveillen. Katsottiin myös muutamia alueen myynnissä olleita omakotitaloja vähän harmitellen ettei vielä ole meidän aika ostaa. Kävin jopa tutkimassa lähistöllämme olevia tyhjennettyjä rivitaloja, miettien mikä niiden tilanne on mahtanut olla ja miksi ne on hylätty. Kevättalvella ei kuitenkaan ollut vielä mitään muuttoaikeita.

Haaveilu on kuitenkin aina hauskaa. Koska tiesin meidän asunnon molempien seinänaapuriasuntojen olevan tyhjillään, päätin kaataa pari seinää paperilla. Samassa rapussa olevaa asuntoa en ole koskaan nähnyt sisältä, joten olohuoneen seinän kaataminen jätti liikaa tilaa mielikuvitekselle, mutta toisen rapun peilikuva-asunnon yhdistäminen oli varsin helppoa ruokailutilan seinän kaatuessa ruokapöydän tieltä. 

Tuossa piirroksessa siis oikeanpuoleiset huoneet kuuluivat oikeasti asuntoomme ja vasen puoli, jossa lukee makkari, vierashuone ja siniset sohvat olohuoneessa, oli oikeasti naapurirapun asunto. Olisi kätevää kulkea lasten kanssa toisesta eteisestä ja vieraiden kanssa toisesta, eikös. 

Paperilla aikuisten ja lasten makkareita yhdistävä reitti keittiön kautta näyttää aika pitkältä, mutta loppupeleissä asunto oli niin kompakti, että ei se kovin pitkä matka olisi ollut. Tuskin sen pidempi mitä nyt tässä uudessa kodissa on poikien huoneesta jääkapille. Ja toisaalta olisihan tohon vessaankin voinut laittaa välioven. Silloin lasten puolella olisi ollut vessa/kodinhoitohuone ja naapurin vessa olisi jäänyt wc/kylpuhuoneeksi. 

Kaikkea sitä ehtikin ajatella. Sitten tuli toukokuu ja tultiin katsomaan tätä uutta kotiamme ja olkoon tässä nyt sneek peak omatekoisen pohjapiirroksen muodossa vähän vertailuksi miltä meidän 126neliöisessä kodissa näyttää. Yhdestä huoneesta on jo kotiesittelyyn kuvat. Hiljalleen alan saada niitäkin julkaisukuntoon.

Nyt kun miettii, niin aika äkkiä toteutui tämä meidän unelma isommasta kodista. Täällä on ollut hyvä elellä eskariarkea ja täällä on varmasti hyvä aloittaa kouluarki ensi syksynä. 

Mikä sun viimeaikainen unelma on toteutunut? 😊 

Pikkutaaperon päiväkodinaloitus

Meillä alkoi nyt syysloma ja pojilla on kaksi päiväkotiviikkoa takana. Leikki-ikäisen Jekun päivänkodin aloituksessa ei ole ollut mitään ihmeellistä. Enkä kyllä odottanutkaan, mitään iltavillejä kummalisempia muutoksia. Mutta taaperon, joka on edelleen ainakin omasta mielestäni ihan minun vauva, päiväkodin alkamista jännitin hieman. Tutustumassa käytiin vain kerran ja silloin selvisi ryhmän aikataulu ja päädyttiin 4,5 tunnin pävistä 6 tunnin päiviin.

Ensimmäinen viikko sujui yllättävän hyvin. Ja oikeastaan ainoa outous oli hiljaiset aamupäivät kotona. Puoliskoni oli parhaillaan kesälomalla, joten viimeiset kaksi viikkoa olivat todellakin kummallisia myös sen suhteen, että saatiin olla kotona ihan vaan me kahdestaan. Mutta nyt minun piti kertoa, miten meidän pikkutaaperon päiväkoti on oikein alkanut. 

Toistaiseksi äiti ei ole itkenyt kenenkään takia eroikävää. En päiväkotiin viedessä, enkä myöskään iltapäivällä, vaikka sen kyllä tuntee miten aamun ja puolenpäivän imetyshetki on jäänyt välistä. Toistaiseksi en ole myöskään joutunut jättämään hysteerisesti itkevää lasta jälkeeni.

Päiväkodissa jokaisella ryhmällä on omat ulko-ovet ja osastot. Nupun osasto on ensimmäisenä, joten aamulla jätän hänet eskareiden ovelle ja menen poikien kanssa Ässän ovesta sisään. Samalla, kun laitan Ässän ulkovaatteet paikoilleen Jekku menee itsenäisesti omalle puolelleen laittamaan omat tavaransa lokeroon ja käsipesun kautta aamupalalle.

Ässän kanssa annan hänen laittaa kengät hyllyyn itse, tossut puetaan sylissä ja käsipesulle hän saa näyttää tien. Toisen viikon perjantaina hän suorastaan juoksi käsipesulle! Käsipesun jälkeen hän osaa ottaa käsipaperin itse, kuivata kädet ja heittää paperin roskiinkin. Ensimmäisellä viikolla koitin tässä vaiheessa kannustaa Ässää näyttämään minulle, missä hän syö aamupalan ja menemään huoneeseen itse. Taapero kuitenkin hoksasi heti, että tämä on nyt vähän kumma juttu, kun äiti ei tulekaan enää kynnyksen yli ja laittoi jarrut pohjaa. 

Ensimmäisen viikon keskiviikkona ei tullut minkäänlaista aamuitkua. Torstaina ja perjantaina taas tuli sitten alkuviikkoa isompi itku. Tai itku ei sinällään ollut iso, mutta Ässä tarttui käsivarteeni tosi lujaa, kun yritin antaa häntä hoitajan syliin. Ensimmäisenä päivänä hoitaja laittoi vielä ulkoilun aikana viestin, miten Ässä oli syönyt ja muut aamukuulumiset. 

Toiselle viikolle otin oppia ensimmäisestä viikosta, enkä enää yritä rohkaista taaperoa menemään itse aamupalle, vaan nappasin hänet syliin jo käsien kuivauksen jälkeen ja ojensin sitten hoitajan syliin. Tämä sylistä syliin taktiikka toimi tosi hyvin ja toisella viikolla ei tullut yhtään aamuitkua. Kertaalleen taapero suorastaan ojentautui hoitajaa kohti sylistäni ja loppuviikosta he jäivät vielä vilkuttamaan ja sanomaan  minulle heipat ovelta. 

Ensimmäisellä viikolla yritin vain kadota paikalta mahdollisimmana nopeasti huikattuani nopeasti heipat. Ja taktiikka tosiaan toimi, joka aamnu kuulin eteiseen, miten itku ehti loppua jo ennen kuin olin saanut kenkiä jalkaani lähteäkseni.

Ensimmäisten viikkojen ajan taapero on hätkähtänyt toiveikkaana ovikellon soidessa ja ovien avautuessa ollut kuulema hieman pettynyt, kun ei häntä nyt tultukaan hakemaan. Iltapäivällä taas tulee helpotus itku, kun hän näkee minut ja Nupun oven takaa. Jospa syysloman jälkeen tilanne on vielä toisen viikon kaltainen, voin tossuja pukiessa toivottaa hauskaa päivää ja muistuttaa että, nähdään sitten päikkäreiden jälkeen. 

Päiväunet onkin se mikä minua erityisesti jännitti Ässän kohdalla. Ei sen takia etteikö hän niitä nukkuisi, vaan se nukahtaminen. Kotona hän on edelleen äidin vauva ja perheemme nukutustaktiikka hänen kohdallaan on äiti ja unitissi - päikkäreille ja yöunille. Muita toimivia nukutustaktiikoita on liikkuvat vaunut, auto tai pyörän istuin. Joten ymmärrätte ehkä jännitykseni. 

Ei tässäkään ollut mitään ongelmaa päiväkodissa. Ensimmäisellä viikolla muistan hoitajan kertoneen silitelleensä Ässää ennen kuin hän nukahti ja uudelleen, kun hän oli havahtunut hereille kesken unien. Taapero oli jatkanut uniaan hienosti. Nyttemmin minulle on kerrottu hänen nukahtaneen heti, kun sänkyyn pääsi ja hän nukkuu ainakin puolentoistatunnin päiväunia. Unikaveriksi vietiin mustekalapehmo.

Kotiin lähtiessä kyselen vähän onko hän ollut ulkona, onko nukkunut, entäs syönyt, joo ja ei kysymyksiä joihin jo tiedän vastauksen. Viimeisenä kysyn oliko hyvä päivä. Tähän asti hän on tyytyväisenä nyökännyt jokaisen kysymyksen kohdalla, joten uskallan väittää että hänellä on oikeasti hyvä olla hoidossa. Itsekin voin olla hyvillä mielin luottaessani lapset meidän uuteen päiväkotiin. 

Tsemppiä myös sinne ruudun toiselle puolelle, kaikille päiväkotitaivaltaan aloittaville! 

2. Kiitollisuuspäiväkirja

Olipa kerran torstai, se tarkoittaa meidän perheelle balettikoulupäivää. Niinpä autoilin lasten kanssa ensin Nupun balettiin ja sitten poikien kanssa kukkaruukkuostoksille.

Kotiin tullessa "paremman tekemisen puutteessa" päätin siivota auton samalla, kun heitin turvaistuinten kankaat pesuun. Autoa imuroidessa ja puunatessa mietin, että auton siivoaminen on varmaan parhaita tapoja olla kiitollinen ylipäätään koko autosta. 

Kiitos Auto. Meidän perheen nelipyöräinen. 

Kiitos Auto, kun kuljetat meitä ruokakauppaan, myös siihen isompaan, joka on auki myös myöhään viikonloppuina.

Kiitos Auto, kun olet toiminut tämän ensimmäisen vuoden kohtuullisilla rempoilla.

Kiitos Auto, kun kuskaat meitä aikaisina aamuina ja illan pimeydessä. 

Kiitos Auto jokaisesta reissusta mummin ja papsun luo ja mummun ja vaarin luo Jyväskylään. 

Kiitos Auto, että kyydissäsi päästään töihin ja lääkäriin ja lasten harrastuksiin.

Kiitos Auto, että meillä on toimiva auto.

Unisina aamuina olen erityisen kiitollinen, että meillä on myös se back up plan, mahdollisuus hypätä autoon ja kurvailla päiväkotiin. Matka-aikaa säästyy neljä minuuttia ja ulkovaatteiden mukaan nappaaminen säästä vähintään saman verran, ellei tuplasti aikaa pukemisesta ja kaikkien hermojen säilyminen on siitä hyvästä aika valtava bonus.

Kiitos Auto, kun autat meitä olemaan ajoissa ja ystävällisempiä toisillemme. Ja vähennät meidän perheen stressiä.

Jos meidän Autolla olisi tunteet, niin se olisi varmasti onnellinen auto.