Ai miksi taas muutetaan?

Taas mennään! Kuten vessa postausta julkaistessa totesin, että kotiesittelyjen kanssa uhkaa taas tulla kiire, niin jo seuraavan viikon lauantaina käytiinkin katsomassa tulevaa kotiamme ensimmäisen kerran lasten ollessa yökylässä mummin ja papan luona - ensimmäistä kertaa!

Viikko siitä ja kävimme katsomassa uudestaan lasten kanssa ja allekirjoitettiin uusi vuokrasopimus. Kyllähän siinä viikon aikana hetki pohdittiin, että mitäs nyt taas. Uusi asunto on ihanan avara ja tilaa on useampi kymmenen neliötä lisää. Mutta joo, onhan se tavaroiden pakkaaminen ja kantaminen... Jaaa meillä ei ole hissiä nyt eikä ole muuten uudessakaan kodissa, jotta että, ollaanko hulluja? Joo ja ei. Tai ehkä vähäsen ainakin.

Virallinen muuttopäivä on tämän viikon lauantaina, kun mummu ja vaari tulevat auttamaan vaarin pakettiautolla. Avaimet hain asuntoon maanantaina ja tiistaina vietiin jo ensimmäisiä säkkejä pois tieltä. Onneksi tuli otettua rätti mukaan, pelkkä kostealla pyyhkiminen ei nimittäin ihan joka paikkaan edes riitä. Keskiviikkona asunnolla käydessämme puoliskoni kysyi ääneen tuliko tehtyä hätiköity päätös? Johon todettiin että ei. 

Ai miksi me sitten muutetaan taas?

Noooo. Tähän on monta syytä jotka puoltavat muuttamista. Tällä kertaa syrjäinen sijainta, tai no ei edes syrjäinen, vaan uusi koti on ihan eripuolella kotikaupunkiamme... Tällä kertaa sijainti ei tunnu pahalta. Vaikka matka mummilaan kyllä tuplaantuu muuton myötä. Ja siinä missä edellisen muuton aikaan pohdin rivitalon helppoutta ja hissitöntä kerrostaloa vastakkain, ei tällä kertaa hissittömän talon KOLMASkaan kerros tunnu esteeltä.

Tällä hetkellä ei ole vauvaa tai vauvakuumetta, eikä kauhukuvia rattaiden ja ostosten ja vauvan kantamisesta. Sitäpaitsi juuri nyt meillä on kolme kävelevää lasta. Toki rappusia pitää taaperon kanssa harjoitella vielä paljon. Mutta kyllä te nappaatte pointin. - häntä ei ole pakko kantaa.

Mutta eipä sillä, meidän tämän hetkinen yhden asunnon asuttamisennätys on 2 vuotta. Ja tässä  76neliön asunnossa päästiin myös melko lähelle tuota - syyskuussa olisi tullut 2v täyteen. Joten kerran vuodessa muuttaviksi mehän ollaan asuttu täällä jo tosi kauan, että eikö se jo ole aikakin muuttaa! 

ps. ootteko koskaan kuulleet sellaista sanontaa että miehen pitää vaihtaa kolmen vuoden välein joko taloa, autoa tai naista... Musta on ihan kiva jos vaan autot ja talot vaihtuu :D Mutta siis on tässä taustalla ihan oikeitakin pohdintoja huoneluvusta kakkosauton hankintaan.

Muutetaan päiväkodin perässä

Päiväkodista oli tulossa ongelma. Kyllä, meidän lasten vanha päiväkoti on edelleen aivan ihana enkä ikimaailmassa olisi kuvittelutkaan laittavani taaperoa näin pienenä päiväkotiin, ellen olisi saanut tutustua näihin meidän päiväkodin pientenryhmänhoitajiin. Mutta, meidän päiväkotiin ei tule ensi syksylle eskariryhmää. Ja se on ongelma. Tai ei sekään vielä yksin.

Nupun tulevasta eskarista soitettiin jo ennen koronalomaa, että heiltä löytyisi kyllä paikka myös Jekulle, jos halutaan molemmat samaan paikkaan. Mutta heillä ei ole ollenkaan alle kolmevuotiaiden ryhmää. Ja siitä tulisi ongelma. Koska jos taaperokin menisi hoitoon meidän pitäisi päättää A)  viedäänkö eskarin päiväkotiin pelkästään Nuppu ja pojat ihanaan päiväkotiin vai B) viedäänkö molemmat isot eskarin päiväkotiin ja pelkästään taapero ihanaan päiväkotiin. Kuka jaksaa kulkea kodin ja kahden päiväkodin väliä joka päivä kaksi kertaa?

Ja sitten se kolmasvaihtoehto: Jos ja kun minä saan työn ja laitamme kaikki kolme tuohon lähimpään vuoropäiväkotiin. Tiedän sen vuoropäiväkodin nimeltä, siellä on muutaman kaverin lapset hoidossakin. Enkä ole ikinä kuullut siitä mitään pahaa. Mutta jostain syystä minä en millään haluaisi meidän lapsia sinne. En varsinkaan tuota pienintä, mutta se oli myös eskarivaihtoehdoista se viimeinen vaihtoehtto jonka taisin jättää valitsematta eskari-ilmoittautumisessa.

Kun kuulin Jekun kummitädiltä, että mahdollisen uuden kotimme lähipäiväkoti olisi vuoropäiväkoti - oli siinä koko päiväkotihärdellin ja eskarin ja kaiken ratkaisu! JOO MUUTETAAN VAAN!

Muutetaan isomman asunnon perässä

Ja sitten se kaikkein tärkein syy on totta kai itse asunto. Tämä nykyinen kotimme on liian pieni. Neliöitä on ihan hyvin, me sovitaan tänne ihan hyvin. Ollaan itse saatu tästä kodista eteisen, vessan ja vaatehuoneen kohdalta toimiva. Mutta täällä on muunmuassa liian vähän kaappitilaan. Nuppu ja Jekku jakavat yhden vaatekaapin ja minä jaan oman vaatekaappini taaperon vaatteiden kanssa. Toisena tulee huoneluku. Todennäköisesti viimeistään vuoden päästä tämä asunto olisi meille liian pieni ja pitäisi saada koululaiselle oma huone.

Uudessa kodissa Nuppu saa oman huoneen ja taapero siirtyy Jekun kanssa yhteiseen huoneeseen.  Saas nähdä kuinka monta yötä minäkin tulen nukkumaan sitten poikien huoneessa.

Ja sitten viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisinpänä! 

Uudessa kodissa on arkkupakastin! Kokeilkaapa hei itse elää ilman minkäänlaista pakastinta lähes kaksi vuotta... Ai että. Odotan jo miten pääsen täyttämään pakastimen jäätelöllä, marjoilla ja pakastekasviksilla! Ja bataattiranskalaisilla. Meidän perheen ruokavaliosta tulee taas paljon monipuolisempi ja ruokahävikki tulee pienentymään todella paljon, kun saadaan pakastin! 

Eikö siinä nyt ole jo aika monta hyvää syytä muuttaa?

Tästä tulee nyt meidän seitsemäs yhteinen koti, Nupun viides, Jekun kolmas ja Oshawottin toinen. Kyllä, me kutsutaan meidän taaperoa aika usein pokemonin nimellä. En ole vieläkään keksinyt hänelle bloginimeä... Ehkä hänestä tulee Ässä vaikka siitä puuttuu E. 

Mikä on sinun paras muuttomuisto? :)

76neliötä - part 6

Tervetuloa meille, vielä viimeisen kerran tähän 76 neliön kotiin! Viimeisenä vuorossa on lasten unelma ja siivoajan painajainen: Lastenhuone. Nämä kuvat on otettu heti sen jälkeen kun moppasin lastnhuoneen lattian, toivottavasti viimeistä kertaa ennen muuttoa.

Normaalisti tuolit, pöytä ja boblesit siis eivät ole nätissä rivissä seinää vasten, vaan yleensä ne ovat osa jos minkälaista majarakennelmaa. Samoin kuin liukumäkeä käytettään nykyään enemmän juoksumattona tai tikapuina vaatekaapille. Ja tavallisesti järjestäisin kirjat selän pituuden mukaan korkeimmasta matalimpaan - vasemmalta oikealle. Mutta nyt halusin vaan nopeasti kaikki hyllyyn.

Nuppu ja Jekku vaihtoivat keväällä sänkyjä, niin että Jekku pääsi yläsänkyyn. Uudessa kodissa alasänkyyn pääseekin jo taapero! Saapas nähdä mitä siitä tulee. Tavoitteena olisi tehdä lapsille myös uusi rutiini omien huoneiden järjestyksen ylläpitämiseen. Nuppu ainakin nyt kertoo että hänen huoneensa on sitten siisti, koska siellä ei sotke kukaan muu. Jekulle taas olemme löytäneet viikkorahaakin paremman motivaattorin. Toivottavasti se motivoi myös poikien  huoneen jäsjestyksen kanssa.

Vaatekaappiseinä nyt puuttuu näistä kuvista, mutta eipä sillä seinustalla ole mitään  muuta kuin kaapit ja ovi. Eniten uudessa kodissa odotankin kaikkien omia vaatekaappeja! Nyt sekä minä että taapero jaamme yhden kaapin ja Nuppu ja Jekku toisen.

Yksi huone kodistamme löytyy vielä, nimittäin vaatehuone/työhuone. Pieni koppi jossa rekin alla on puoliskoni tietokonepöytä. Mutta sitä huonetta on turha nyt kuvata blogiin. Uudessa kodissa tietokoneen sijoittaminen on vielä mysteeri, siellä ei nimittäin ole vaatehuonetta.

Mitkä ovat lastenhuoneen järjestämisen kulmakivet teillä? 

Tunteiden ja tavoitteiden toukokuu

Tavoitteet.

Unelmat. 

Itsensäkehittäminen. 

Siinä kolme isoa sanaa, joita olen viimeisen puolivuotta ja varsinkin menneen toukokuun aikana saanut taas pohtia useamman kerran. Toukokuussa olen ärsyyntynyt. Olen ollut epätoivoinen. Olen sättinyt itseäni. Vaikka olen saavuttanut tavoitteen, olen silti vähätellyt onnistumistani ja melkein kieltänyt itseltäni ansaitsemani palkinnot. Tämä postaus liittyy vahvasti "koronataitooni".

Vuosi sitten pääsiäisen aikaan puhelimeeni kilahti viesti eräältä äitikaveriltani. Viestissä oli kutsu Villa Polinissa järjestettäviin avoimiin oviin, joissa esillä olisi koko Mary Kay tuotekattaus ja kevään uutuudet. Mary Kay oli minulle ennestään tuttu, juurikin tämä äitikaveri on minut tutustuttanut niin tuotteisiin kuin konstultin uraankin. Mary Kay ei kuitenkaan ole se juttu, miksi päätän mennä.

Kyllä te tiedätte sellaiset kaverit, joiden kanssa olette lähes täydellisesti samalla aaltopituudella ja juttu ei katkea ennen kuin on pakko. Ja silti nähdään ihan liian harvoin. Kun hän kerran kertoi missä on ja milloin, niin lähdin vaihtamaan kuulumisia. Ja ehkä ripaus uteliaisuutta oli matkassa, eihän sitä ihan joka päivä pääse tutustumaan jonkun toiseen kotiin joka on vieläpä kartano!

Nupun vauva vuonna tilasin Mary Kay starter kitin. Ihastuin koko konseptiin Flipchartista alkaen. Suoramyyntiala on herättänyt kiinnostukseni jo aiemmin, useammankin kerran. Mm. Tupperware, Amway ja Forever Living Products ovat käyneet tosi lähellä. Ja Foreverin kanssa yritin aloittaa, mutta päätin unohtaa sen.

Tuon keväisen avointenovienpäivän jälkeen lähdin ystäväni kanssa kahville ja päätin tilata Starterin uudelleen. Nyt ihan tosi tarkoituksella. Vauvan laskettuun oli vielä hyvin aikaa ja laskeskeltiin, että ehtisin suorittaa jo ensimmäisen pinssinikin ennen vauvan syntymää. MUTTA. no arki. Kyllä te tiedätte, ei ehditty sopia uutta ajankohtaa starterin tilaamiseksi ja sitten koko homma vähän pääsi unohtumaan. Ja sitten syntyikin vauva. 10 päivää ennen laskettua.

Vauvan ollessa pari kuukautta sovittiin treffit meille ja luulen, että yllätin puoliskoni lisäksi myös ystäväni halutessani tilata starterin juuri sillä hetkellä. Ja syksyllä pääsinkin mielestäni yllättävän hyvään alkuun. Tai ainakin ylitin omat odotukseni.

Mutta sitten tuli ihan sairastalvi joka jatkui ihan sairaana hiihtolomana joka jatkui taas korona keväänä.

Toiset ihonhoitokonsultit aloittivat heti maaliskuussa digitaalisten ihonhoitohetkien pitämisen asiakkailleen. Testereitä postiin ympäri Suomea ja ohjeet kerrotaan videopuhelussa, kun tuotteet on päässeet perille. Toiset kuvasivat heti jos minkänäköistä videota instagramin ja facebookin kautta asiakkailleen ja minä mietin että jaaaaaaha tähänkö mä jäin.

Toukokuussa alkoi uusien konsulttien valmennusryhmä sekä oma ryhmä erään haasteen saavuttamiseksi. Minä halusin molempiin. Ja varsinkin tämän haasteen saavuttaminen on kyllä ollut melkoisen itsetutkiskelun paikka. Toukokuun viimeinen viikko alkoi itkien. Niin että puoliskonikin kysyi mitä itken. Vähän alkoi jo hävettääkin. En kertonut heti.

Kouluttajamme käytti viikon tehtävävideossa sanaa KILPAILLAAN! Eikä edes toisiamme vastaan. Vaan itseämme. Ja minähän vollotin. Ensimmäinen viikko oli helppo, toinen viikko vaati jo hieman luovuutta ja meinasi iskeä epätoivo, tavoitteeseen kuitenkin päästiin. Kolmas viikko alkoi sysäyksellä ja itkulla. Pääsin siitä tunteesta kuitenkin yli ja toukokuun sain päättää innoissani tuotetilausta tehdessä ja tavoitteet saavutettuina!

Spagaatitavoitteen kanssa kävi vähän eritavalla. Sen piti olla minun ja Nupun juttu. Mutta lasten unirytmit meinasivat vähän kärsiä näin pitkän kotoilun aikana ja oli pakko lopettaa iltavenyttelyt lasten kanssa, että uniaika ei veny liikaa. Ei se mitään. Kyllä minä sen spagaatinkin vielä tänä kesänä venytän pohjaan! Viimeksi se onnistui ainakin vielä syksyllä 2012.

KESÄ ON TÄÄLLÄ!
Iloista juhannusta kaikille :)


ps. ensi viikolla muutetaan ! :O pitäs varmaan alottaa pakkaaminen