Hukatut ystävät

Muistelen kuinka kesällä 2008, ennen huolia ja murheita, oltiin Raumalla. Isosisko meni tädille ja minä isoäidin ja isoisän luokse. Isosisko oli saanut ajokortin keväällä ja me oltiin kaksin liikkeellä meidän ladalla. Vietettiin aikaa parhaiden ystäviemme kanssa. Istuttiin takapihalla ja suunniteltiin ja haaveiltiin kuinka siistiä olisi jos sitten aikuisena asuttaisiin kaikki samalla alueella, naapureina. Miehet olisivat kavereita keskenään ja me oltaisiin kaikki kotiäitejä. 

Muistan Nuorten Naisten leirit. Silloin jaettiin salaisuudet, paljastettiin ihastukset ja vietettiin aikaa yhdessä paljon. Tutustuttiin uusiin tyttöihin ja luotiin paljon ikuisia ystävyyssuhteita.

Nyt huomaan että muutamat todella tärkeät ystävyydet, sellaiset joiden kanssa ollaan aina jatkettu siitä mihin viimeksi jäätiin, ovat hukkuneet. Se surettaa minua äärettömän paljon. Huomaan ettei enää ollakaan niin läheisiä kuin aikoinaan. Välimatka ja muuttuneet elämäntilanteet ovat tehneet tehtävänsä. Kun kysyn mitä kuuluu saan vaustaukseksi "aivan hyvää, entäs sulle?". Ja sitten mietin mitä siihen voi vastata. Haluaako tuo toinen edes tietää mitä mulle oikeasti kuuluu, mitä kaikkea haluaisin hänelle kertoa? Koska selvästikään hän ei halua kertoa minulle sen enempää. Tai sellainen tunne minulle tulee lyhyestä "hyvää kuuluu" vastauksesta. 

Huomaan ystävieni menevän naimisiin ja mietin että ei taida tuokaan kutsua häihinsä. Eikä tuokaan, tai tuokaan. Myönnän kyllä pettyväni kun huomaan olleeni oikeassa. Ymmärrän toki että häissä yleensä syödään ja ruoka maksaa ja häät maksaa muutenkin joten sinne tottakai kutsutaan ne ihan oikeasti läheisimmät ystävät. Mutta minuun sattuu huomata että hyvin harva ystäväni pitää minua tarpeeksi läheisenä, tarpeeksi tärkeänä kutsuakseen minutkin osaksi yhtä elämänsä suurimpaa juhlaa. Juhlaa josta kuitenkin jaettiin haaveet silloin nuorempana. Pahinta on kuitenki ehkä se etten tiedä onko tunne molemminpuolinen. En tiedä kaipaavatko ystäväni minua samalla tavalla kuin minä heitä. Kyse ei ole siitä että suuttuisin koska en saanut kutsua häihin, vaan siitä että tunnen itseni ulkopuoliseksi, hylätyksi, vaikkei mulla koskaan ole ollut sellaista tiivistä kaveriporukkaa josta nyt olisin pudonnut pois, mutta tuntuu että useat mun ystävät ovat unohtaneet minut. Tai ehkä kenties minä unohdin jossain välissä heidät ja sekös tässä tuntuu vielä lohduttomammalta ajatukselta.

Tiedän etten todellakaan ole paras pitämään yhteyttä. Mutta kun kysyn muilta "mitä kuuluu" niin minä ainakin haluan ihan oikeasti tietää silloin mitä kuuluu en vain "ihan hyvää, mitäs sulle". Olen siinäkin mielessä surkea ystävä että useimmille ystävilleni jotka lähtivät lähetystyöhön en kirjoittanut kertaakaan. Omalle siskollenikin hyvin harvoin. Ja nyt kun nuo ystävät ovat palanneet kotiin musta tuntuu että he voisivat olla yhtä hyvin ventovieraita tai hyvänpäivän tuttuja.

Mitä jos vain unohtaisin kuinka tärkeitä he ovat minulle. Mutta ei se niin toimi. Minä muistan miten ollaan itketty yhdessä mustasukkaisuutta, lohdutettu ja tuettu toinen toisiamme teini-iän seurustelujen päättyessä. Tsempattu toisiamme lähes kaikessa. Ja ennen kaikkea nautittu täysillä elämästä ja ystävyydestä. Naurettu, pelattu rannalla lentopalloa, talvisin porukalla sählyä, valvottu myöhään yökylässä, muistan päämäärättömät kävelyt joiden aikana on saatu puhua aivan kaikesta. Jos joku voisi pyyhkiä nämä muistot pois ei ehkä tuntuisi niin pahalta huomata että nuoruuteni parhaat ystävät ovat hukassa. Tunnen itseni usein tosi yksinäiseksi, ihan kuin multa puuttuisi täysin yksi kokonainen tukiverkosto.

Yksin on vaikea herättää sammunutta ystävyyttä ja tutustua uudestaan, mutta edelleen minä yritän parantaa tapani ja kysyä hieman useammin mitä kuuluu. Ehkä sitten jonain päivänä vielä saan kuulla mitä ystävilleni oikeasti kuuluu.

Vauva vs. Taapero

Perjantai on muskaripäivä ja viimeksi mentiin toista kertaa taaperoiden ryhmään. Syksyn muskarit alkoi syyskuussa ja käytiin muutaman kerran vauvaryhmässä (3kk-1,5v) jossa oltiin koko viime vuosi. Vauvaryhmässä oli tänä syksynä enemmän kävijöitä kuin viime vuonna ja koska joulun jälkeen ollaan siirtymässä joka tapauksessa taaperoihin niin ajattelin käydä kokeilemassa mitä Tuhina tykkää siitä jo nyt. Ensimmäisellä kerralla Tuhina oli vähän ujo, mutta sillä ei välttämättä ollut tekemistä ryhmän vaihdon kanssa. Mutta jotenkin mulle itselle jäi tosi epävarma olo.

Tuon kerran jälkeen puoliskoni vei Tuhinan kerran vielä vauvamuskariin, sen jälkeen meille tuli pitkä muskari tauko kun yhtenä kertana ei ollutkaan ja lokakuussa oltiin yhteensä kaksi viikkoa reissussa ja muuten sitten sen verran räkäisinä etten kehdannut lähteä.

Minua jäi mietityttämään kumpaan ryhmään meidän kannattaisi mennä. Tuhinalla on tuttuja kavereita molemmissa ryhmissä, vauvoissa viime keväänä aloittaneet lapset ja taaperoissa samanikäiset, ja molemmissa lauletaan, leikitään ja soitetaan. Mutta sitten vielä se aika. vauvaryhmä on 11-1130 ja taaperot 1145-1215 ja Tuhina käy päiväunille yhden jälkeen.... Ensimmäisen taaperokäynnin jälkeen Tuhinan lounas ja päiväunille nukahtaminen venyivät ja se vaikeutti päätöstä vielä lisää.

Mua alkoi melkein ahdistaa kun en osannut päättää kumpi on meille parempi. Taaperoissa Tuhina oli pienin, ja vauvoissa no ei isoin mutta ehdottomasti vilkkain (häirikkö melkein mutta ei lapsista niin voi sanoa kun puhutaan kuitenkin lasten omasta harrastuksesta). Päätöksen teko helpottui kun törmäsin sattumalta kauppakeskuksen leikkipaikalla kahteen vauvamuskari kaveriin. Molemmat kertoivat että heillä on aikeena vaihtaa taaperoihin heti tammikuussa ja taaperoissa käy yksi meidän mammaporukan äiti ja kaksi äitiä joihin on nimenomaan muskarissa tutustuttu. Maanantaina näin hellikerhossa yhden vauvaryhmästä tutun ja toisen näistä taaperoista tutun äidin ja molempien kanssa taas hetki juteltiin.

Päädyin taaperoryhmään, päiväunia uhmaten. Nyt olen tyytyväinen päätökseen vaikka takana onkin vasta yhteensä kaksi kertaa. Taaperoissa käytetään enemmän erilaisia soittimia, viimeksi Tuhina sai soittaa ensimmäistä kertaa triangelia ja uudet laulut virkistävät myös. Tuhinalla on varmasti yhtä kivaa kuin vauva ryhmässäkin ja osasipa hän laittaa rukouskivenkin vesialtaaseen itse.

Viimeksi tultiin kotiin vasta pikkuisen yhden jälkeen koska mentiin ilman vaunuja ja pysähdyttiin tietysti hyppimään lätäköissä ja keinumaan yhden matkanvarrella olevan talon pihaan. Päiväunille Tuhina nukahti kolmen aikaan, eli joo unet venähti taas mutta ilta ja yö sujuivat silti tosi hyvin.

Pakko se on myöntää ja hyväksyä että meidän vauva ei ole vauva vaan iso pieni taapero jo. Ja niinkuin aina itketti vauvamuskarin lopussa sylilaulu ja sitä edelleen  iltaisin laulan Tuhinalle, niin kyllä sai silmät kostumaan myös soittorasialaulu leikkeineen.

Milloin tää "apua mein vauva ei oo enää vauva" -kriiseily oikein loppuu?

Neuvola, puhelinaika ja Tuhina

En edes muista milloin viimeksi olisin kirjannut ylös Tuhinan kuulumisia ja osaamisia, paitsi joitakin juttuja vauvakirjaan ja muutaman rastin laitoin neuvolakortin takana oleviin ruudukoihin. Ravitsemusterapeutti määräsi meidät kasvukontrolliin neuvolaan sitten kun "uutta ruokavaliota" on takana kolme kuukautta. Tuo neuvolakäynti oli  viime viikon maanantaina ja perjantaina ravitsemusterapeutti soitti jatkosta.

Neuvolassa mitattiin pituutta +3cm ja melkein kilo lisää painoa 1v käyntiin verrattuna, seitsemäs hammaskin tuli läpi isänpäivää edeltäneenä lauantaina. Tietysti myös juteltiin Tuhinan osaamisista, syömisistä ja nukkumisista, sekä imetyksen lopettamisen tuomista muutoksista.

Ravitsemusterapeutin puhelinajasta jäi käteen, no ei kovin paljon. Sen verran että pituuskasvu on tasaista omalla miinus käyrällään ja painoa oli tullut todella hyvin pituuteen nähden. Jossain vaiheessa voidaan testata hapanmaitotuotteita hiljalleen lisäten jos mitään ei ilmene. Tällä hetkellä iho on muutenkin sen verran herkkä että ihan hetkeen tuskin testataan.

Ja nyt näiden virallisten tietojen lisäksi niihin osaamisiin. Tuhina 1v4kk juoksee, hyppää tasajalkaa, pyörii, tekee kuperkeikan, heittää palloa, päristelee kun ajaa mopolla tai potkuautolla, kiipeilee  - tuoleille, patterin päälle, sänkyynsä, meidän sänkyyn, tvtasolle, kaappeihin, vaunuihin ja pois, omaan leluhyllyynsä etc. toisin sanoen joka paikkaan minne vain pystyy kiipeämään. Kulkee rappuset ylös nelivedolla ja alas kävellen kaiteesta kiinni pitäen. Syö yleensä sormin vaikka lusikan annan omaan käteen aina, lusikka on usein väärin päin ja vaikkei olisikaan niin sotku on taattu. Hän pesee hampaat itse - sikäli kuin hammasharja suussa pään pyörittäminen voidaan hampaan pesuksi laskea :D. Ja hän avaa kaikki mahdolliset korkit ja myös sulkee suuren osan. Tuubit, kaurajuomatölkin, kierrekorkitkin onnistuu kunhan ne ovat vain löyhästi kiinni. Ja hän juo sujuvasti pillillä sekä erikokoisista laseista ja mukeista ja suoraan pullostakin. (tässä toki vaikuttaa jonkin verran juoman määrä, mutta puolilasia menee ihan hienosti)

Uusin ja ehkä suosituin juttu tällä hetkellä on kuitenkin pukeminen ja matkiminen. Kumpparit menee oikeisiin jalkoihin ja hihat löytyy usein ilman että täytyy ohjata kädet niihin. Paidan riisuminen on helpompaa kuin pukeminen mutta kumpikin kiinnostaa, Tuhina on myös kiinnostunut siitä mitä ja milloin hänelle puetaan. Esimerkiksi eilen vähän ennen nukkumaan menoa hän raahasi sadetakkiaan ympäri kotia niin kauan että se puettiin hänen päälleen. Lapaset, rukkaset ja äitiyspakkauksen toppatöppöset hän pukee itse muuten vaan. Pipon ja hiuspannat Tuhina pukee päähänsä itse. Ja kaikkien muiden kengät, täytyyhän niitäkin kokeilla. Pihalle lähtiessä minä laitan peukalot koloihinsa rukkasiin. Housut ovat helpompia ja hän yrittää usein työntää jalkojaan lahkeisiin, myös väärästä suunnasta. Viikatessani puhdasta pyykkiä hän saattaa ottaa jonkun vaatteen ja haluta sen päälleen ja yrittää sukeltaa paidan pääntiestä sisään. Isin paidat toimivat myös piiloina ja peiton alla on myös kiva olla piilossa.

Mitä tulee matkimiseen niin se käsittää aivan kaiken - ilmeet, liikkeet, tekemiset, puhumisen. Suihkussa Tuhina pesee omat hiuksensa, tai ainakin hän kovasti yrittää niin isolta alueelta kuin vain ylttää. Matkien hän myös harjaa hiuksensa ja se hampaiden harjaus. Tuhina myös auttaa meitä ja usein tarjoaa juomista tai syöttää lusikallaan sitä joka häntä syöttää, hän harjaa meidän hiukset ja mielellään harjaisi myös meidän hampaat. Silittämisen hellä taito ollaan myös opittu.

Puhe on ehkä jäänyt askeleen alle, niinkuin sanonta kuuluu, tällä meidän touhutoopella. Pallolle on ollut omat "paa" "apaa" ja "pao" äänteet jo pitkään. Isi on kuultu kaksi kertaa ja nyt äiti on tullut takaisin, oli hetki kun en muista selvää äitiä tulleen kertaakaan. "Kakka" on osattu jo pitkään ja nyt se alkaa myös tarkoittaa sitä oikeasti. Lyhyitä sanoja tulee "au", "oho", "huhhuh", "ui", "pappa". Elekieli on isossa osaasa meidän kommunikoinnissa, Tuhina osaa kävellä tiskikaapin eteen ja osoittaa kädellä ylöspäin - pyytääkseen vettä. Vastaavasti hän osaa osoittaa jos haluaa mennä jonnekin tai jonkin tavaran. Kun on ruoka-aika hän menee oman tuolinsa alle ja kurkottelee ylöspäin pyytäen nostamaan häntä. Puhe kuitenkin selvästi kehittyy koko ajan ja viime viikolla tuli sanottua ensimmäinen kahden sanan lause: "äiti tulee", valitettavasti se äännetään usein erittäin tulkinnanvaraisesti, kuulostaen kuin hän sanoisi "äiti lyö".