Piilosilla

Sydän hakkaa. Syke kiihtyy. Vatsassa pyörii perhosia. Koko kehon läpi kulkee jännityksen väristykset. Pakko ravistella vähän käsivarsia ja karistaa hiipivää ahdistusta. Laita ikkuna kiinni - pyydän puoliskoani. Piilopaikkakin on jo aavemainen ja karmiva itsessään. Varmuuden vuoksi napsautetaan ovet lukkoon. Puhelimiakaan ei saa käyttää tai saa mutta hyvin varovaisesti. Puhelimen valon takia ne paljastui äsken meille, kun tuttuja vanteita ei vielä nähty, mutta puhelimen valo paljasti että parkeeratussa autossa on joku sisällä. Kaikesta tietämätön Tuhina nukkuu turvaistuimessaan takapenkillä. Tuijotetaan ohiajavia autoja. Ei. Ei. Ei. Huh. Pikkuhiljaa jo turrutaan odottamiseen.

Hei ne meni tossa!

Näkikö ne? Huomasiko ne? Arvasiko ne?

Nyt jännittää taas. Auto täyttyy jännityksestä ja arvailuista joko meidät löydetään. Ei, ei vielä. Taas ne ajoi ohi nauretaan hieman hermostuneina. Voi ei nyt ne tulee tänne! Pitkät valot välähtää löytymisen merkiksi, ikkunat aukeaa, samoilla säännöillä uusi kierros. Löytäjät lähtee ja me lasketaan kahteenkymmeneen. Nyt on niiden vuoro jännittää ja me kyllä löydetään.

Miten te vietätte aikaa kavereiden kanssa?

Me pelattiin pitkästä aikaa autopiilosta, meidän perhe vastaan lanko+kihlattunsa. Jännityksen täyteiset pari tuntia hurahti nopeasti. Ja mielikuvitus pääsi valloilleen aution talon takana piilotellessa.

Nyt

Nyt olen onnellinen koska....

... mulla on hauska, iloinen, terve, touhukas, kekseliäs ja kaiken kaikkiaan suloinen pieni tytär - ja se nukahti äsken itsekseen päikkäreille! (Juuri kun mie luovutin etten jaksa enää lukea satua kun ei se nukahda).

... mulla on ihana aviomies, jonka kainaloon aion käydä nukkumaan itsekin, kunhan saan tän listan kirjotettua.

... meillä on meitä miellyttävä kaunis koti, jossa on kohta myös siivottu vaatehuone - nyt pieni päikkäritauko ja sitten jatkuu siivous. Ja sitten ehkä otan kuvia tämän kodin esittelyä varten ja kutsun teidät kylään niinkuin entiseen kotiin.

... mun parveke puskassa on yksi punastunut tomaatti! Olin ihan varma, että tätä päivää ei koskaan tule ainakaan tänä vuonna. Ja tästä on itseasiassa aikalailla kuvia vailla valmis postaus.

... vaikka mun oma perhe asuu ympäri Suomea nykyään niin oon saanut itselleni toisen perheen mun appivanhemmista, kälyistä ja langosta jonka kihlattuunkin oon viimeaikoina päässyt tutustumaan enemmän.

... anoppi jaksaa huolehtia myös musta ja meidän perheestä.

... anopin anoppi, eli puoliskoni mummo, on halukas viettämään aikaa Tuhinan kanssa, että me saadaan nukkua ja levätä ja koska hän on useammin itse ilmoittanut että voisi ottaa lapsukaisen hoiviinsa!

...  voin vastata puhelimeen kun se soi ja jutella siskojeni tai mummon kanssa (näin koska he mulle eniten soittelevat :D) tai soitella äidille ja puoliskolleni.

... Tuhinan sängystä tuli hieno, vaikka itse sanonkin.

... jääkaapissa on vähän muutakin kuin valo.

... ulkona paistaa aurinko ja on kaunis syyskeli, vaikka tykkään myös kumpparikeleistä ja vesisateesta niin aurinko on silti aina aurinko.

... mun nenä ei oo nyt tukossa vaikka se on vuotanu koko päivän.

... meidän uudet naapurit on mukavia.

... Anni tulee meille huomenna ja puoliskoni menee ensimmäistä kertaa Tuhinan kanssa muskariin!

... meidän takapihalla on metsä jossa ollaan käyty tosi monesti jo syömässä mustikoita ja kävelyllä Tuhinan kanssa ja myös kolmestaan, koko perheen voimin.

... mun sisko asuu nyt puolen tunnin junamatkan päässä, jos me nyt saatais aikaiseksi vaikka käydä kyläilemässä.

... mulle tuli postista viesti "lähetys noudettavissa" eikä mulla oo mitään hajua mikä se on :D (paitsi nyt tajusin että se on kaasukahva eikä se oo mulle :'D)

... nyt mä kömmin tonne kainaloon.

Viimeinen

"Meillä oli kiireinen aamupäivä takana. Ensinkin aamu alkoi hurjan aikaisin, puoli seitsemältä jo. Oltiin kuitenkin ahkeria ja aloitettiin pyykkiralli heti, pesin samalla kylpyhuoneen ja katselin pienen tyttäreni touhuja uima-altaassa. Oli tarkoitus pakata mummolalaukku ja hoitaa vielä muutamia asioita ennen kuin isi tulee kotiin. Lounaskin syötiin yhdessä, pikkuinenkin oikein reippaasti ja malttoi hereillä että saatiin kaupassa käytyä. Annoin hänen nukahtaa autoon ja päiväunien aikana ehdin viimeistellä projektiani vaikken vielä valmiiksi saanutkaan. Vietiin auto isille ja tultiin kotiin pakkaamaan. Jostain syystä pikkuneiti ei enää viihtynyt ollenkaa, liekö kaksituntia ollut liian vähäiset unet, hereillä hän oli kuitenkin seitsemän tuntia yhtäkyytiä. En meinannut saada lainkaan pakattua kun pieni roikkui lahkeessani.

En enää tiennyt millä helpottaa pienen oloa. Otin hänet syliini ja istahdin sohvalle. Hän köllötteli tyytyväisenä ja rauhassa siinä, ihan lähellä. Tuijoteltiin tovi toisiamme ja sain häneltä hymynkin. Kutittelin varpaita ja silitin hiuksia. Hymyilin ja irvistin ja sain hymyn ja irvistyksen takaisin. Kutitin poskea ja sain naurun lahjaksi. Silitin hiuksia ja hän otti minua sormesta kiinni. Siinä me pitkän tovin istuskelimme, ihan lähekkäin. Tyttöni pieni rauhoittui ja reipastui, suorastaan voimistui ja antoi minulle palkinnoksi hymyjä ja naurua, näin sain minäkin osani tuosta läheisyydestä. Onnelisena ja ilmeisen kylläisenä, niin läheisyydestä kuin maidostakin hän nousi istumaan ja lähti leikkimään.

Haluan muistaa tuon hetken, tuon katseen ja tuon hymyn sekä naurun, kuivaan silmiäni ja tiedän että minun tulee tätä ikävä. Minä pakkasin repun ja me lähdimme ulos, isi jo odotteli että lähdemme mummolaan."

Tähän muistoon, tähän tunteeseen, ristiriitaisen haikeana mutta kuitenkin onnellisena, muutaman hormonipommi-kyynelen saattelemana, maitobaari sulki ovensa.