Miten haluat aloittaa aamusi?

Nyt on kulunut kuukausi siitä, kun päätin laittaa herätyskellon soimaan klo 6.15. Ensimmäsen aamupostauksen kirjoitin 19.2. ja tänään on 20.3.. Hiihtoloman sairasteluita lukuunottamatta herätyskelloni on oikeasti soinut 6.15.. Se taas on sitten toinen tarina, että olenko joka aamu herännyt 6.15 ja alkanut kirjoittaa heti silloin. 

Kuten huomaatte, en ole kirjoittanut joka arkipäivä viimeisen kuukauden aikana. Toisina aamuina olen painanut torkkua, toisina sammuttanut koko herätyskellon. Yksi juttu tässä kuitenkin on muuttunut. En tiedä johtuuko se kevään tulosta, vai siitä että olen itse alkanut kuitenkin heräämään aikaisemmin, myös meidän päiväkotilaiset ovat alkaneet heräämään ennen seitsemää.

Näin siis leppoisat päiväkotiaamut ovat tulleet toivottavasti jäädäkseen, vaikka en heräisikään 6.15. 

Toisaalta olen taas alkanut pohtia sitä, miten oikeasti haluan aloittaa aamuni. Ehkä sittenkin aamusivut olisi järkevämpää kirjoittaa käsin. En ehkä haluakaan aloittaa aamuani ruudulta. Aamurutiinit vaativat siis vielä hiomista ja kokeilua. Minua on alkanut ärsyttää jopa se, että ensimmäinen asia mitä aamulla teen, on sään tarkistus puhelimesta. Ja vaikka parina aamuna oli hauskaa, että lapset kömpivät viereeni sohvalle katsomaan ohjelmaa, kun minä kirjoitin, en ehkä kuitenkaan halua, että aamutelevisiosta tulee rutiini. 

Ehkä täydellinen aamu voisi alkaa lukemalla kirjaa ja aamupesulla, siitä lasten kanssa pukemaan ja päiväkodille ja päiväkodilta kotiin kävellessä voisin kävellä ehkä vähän pidempää reittiä. Sitten kotiin tullessa voisin avata läppärin ja kirjoittaa sen puolituntia ennen työpäivän alkua. 

Maanantaina vein lapset autolla päiväkotiin, oli vähän surkeiden sattumusten aamu. Huomasin kotiin tullessa peiliin katsoessa näyttäväni vielä ihan uniselta. Vein meidän auton huoltoon ja kävelin sieltä vajaat 4km takaisin kotiin. Maanantaina sattui vielä aivan mahtava sää ja aurinko paistoi jo silloin päiväkodille lähtiessämme. Olen selvästi laiminlyönyt myös liikkumisen tarvetta ja sen haluan myös muuttaa aamurutiineihin.

Olen hyvä tekemään lukujärjestyksiä itselleni, joten katsotaan millaiseksi nämä aamut tästä muodostuu lopulta. Ja kuinka monta kertaa vielä muutan ja hienosäädän ruutineitani.

Miten sinä haluat aloittaa aamusi? :) 

Kevään kutsu

Herätyskello soi 6.15. Mutta taapero nukkuu käteni päällä. Minulla olisi läppäri jopa valmiiksi sängyn alla, ettei olisi pakko herättää taaperoa siirtyessäni olohuoneeseen vaan voisin kirjoittaa tässä, hänen vieressään. Tai sitten voisin kirjoittaa puhelimella, joskin läppärin näytön himmennys on paljon mukavampi kuin puhelimen.

Mutta taapero varmaan heräisi sitten siihen, kun joudun vetämään käsivarteni hänen selkänsä alta kääntyessäni nostamaan läppäriä lattialta. Noh ehkä minä sitten vain olen hereillä hetken enkä kirjoita mitään, vielä. Ässä tulee alakertaan, esitän nukkuvaa ja pyörin omissa ajatuksissani. Sälekaihtimien välistä näkyy pelkkää harmautta, kuinka ankeaa. 

Nyt on aika hyvä olla, melko virkeäkin, ehkä kirjoitan pari lausetta puhelimella. Tai sitten en, koska saatuani ajatuksen loppuun, ennen kuin ehdin etsiä puhelinta peittojen seasta, herätyskello alkaa soida. Siispä aika valmistautua aamun ulkoiluun. Ässä ehti syödä aamupalan Nupun kanssa, sillä aikaa kun hain hänelle vaatteet ja puin Kirpun valmiiksi.


Vaikka oltiinkin tänään tosi hitaita, pyöräily tuo aamuun ihan hurjasti lisää vauhtia ja oltiin hyvissä ajoin päiväkodilla. Takaisin kotiin kävelen Kirpun pehmopupun kanssa. Hän kyllä oletti, että jättäisin sen naulakkoon tai johonkin. Olen ihan varma, että hän katsoi perääni ja mietti, että vienkö sen pupun oikeasti pois. Mutta se on niin iso lelu, ettei se oikein sovi päiväkotiin unileluksi.

Keräsin kaikki alakerran pehmolelut ja sohvan tyynynpäälliset pyykkiin. Voitteko kuvitella, että meidän sohvatyynyissä on kuivunutta hammastahnaa! En voi käsittää miten se on mahdollista, kun hampaiden pesu paikka on eteisessä! Vessa on niin pieni, ettei sinne mahdu neljä lasta pesemään hampaita yhtäaikaa. Kylppärissäkin voisi pestä, mutta siellä taas on niin kylmä, ettei siellä halua pakkasella olla kukaan. Ei edes suihkussa. Ja kylpyhuoneen lattialämmitys kasvattaa sähkölaskua talvella iljettävän paljon. Onneksi kohta saa napsauttaa yläkerran patterit pois päältä! 

Koululaiset ovat lähteneet ja aurinko alkoi paistaa! Bottikin on pyörinyt ainakin osittain imuroiden, kotona on siis yllättävän kiva olla! Ja samalla siivosin yhdestä korista kaiken ylimääräisen pois ja värikynät oikeille paikoilleen. Koriin jätin vain imurin suulakkeet ja mikrokuituliinat.

Minusta ei ole tekemään suurta kevätsiivousta. Se olisi sellainen projekti jonka jälkeen meillä olisi seuraavat puolivuotta kauhea kaaos kotona, kun tyhjentäisin kaikki kaapit. Ehkä kuitenkin kori ja laatikko kerrallaan, saan tavaroita järjestykseen ja karsittua niin, että kotona olisi koko ajan kiva olla. Vaikka tiedänhän minä, että mitä pidempään illat ovat valoisia ja jalkapallokausi alkaa todella, niin eihän me kohta käydä kotona kuin syömässä ja nukkumassa ja muuten ollaan ulkona. 

Sekin kuulostaa oikein ihanalta!

Ammattilainen vai harrastebloggaaja?

Tein juuri itselleni mediakortin. Se on tiedosto, jonka voin lähettää yrityksille ja he näkevät siitä lukuni joiden perusteella päättävät kannattaako kanssani tehdä yhteistyötä vai ei. Siitä tuli aika hieno, vaikka itse sanonkin! Kiitos vielä Colour outside the lines blogin Susannalle avusta. Kirjoitin mediakorttiini, että salainen haaveeni olisi päästä tekemään äänirooli johonkin lasten ohjelmaan tai elokuvaan. Jos sen sanoo ääneen, se ei ole niin salainen, mutta ehkä se voisi toteutua! 


Ollaan puhuttu lasten kanssa toiveista ja monesti he sanovat toisilleen, ettei niitä saa kertoa ääneen tai ne ei toteudu. Olen yrittänyt sanoa lapsille toisin. Jos haaveen tai toiveen sanoo ääneen, joku saattaa vanhingossa kuullu sen ja voit saada yllättävistä paikoista apua tai löytää jonkun toisen kautta keinoja toteuttaa tuo toive ihan itse!

Sängyn alla blogi täyttää kesäkuussa 10 vuotta. Tiesitkös sitä? Et varmaan, kun en ole moneen vuoteen juhlinut blogin synttäreitä. Sängyn alla blogi aloitti itsenäisenä ja ensin ajattelin, että toivottavasti kukaan tuttu ei edes lue tätä.

Jossain vaiheessa blogille piti tehdä oma facebooksivu, niin minäkin tein. Olin liittynyt instagramiin jo aikaisemmin ja hetken päästä blogeissa mainostettiin omaa instaa, niin minäkin vaihdoin ig tilini nimen yhteensopivaksi blogin kanssa. Silloin ei edes ollut vielä insta tarinoita eikä reelssejä ja video sai olla neliön muitoinen 15 sekuntia pitkä. Aktiivinen en ole silti ollut instagramissa ikinä.

Kirjoitin alkuun paljon. Aina kun Nuppuvauva nukkui, aina jos en saanut itse unta. Kirjoitin. Vaikka tavallaan toivoin ettei kukaan tuttu löytäisi blogiini, oli kuitenkin kiva kuulla, jos joku luki. Itse luin muiden blogeja ja kommentoin niitä ahkerasti. He vastasivat kommentteihini ja kävivät kommentoimassa minun postauksiini.


Muistatko vielä kommentoinnin kulta-aikaa? Saatoimme käydä kahta keskustelua yhtäaikaa, toista minun postauksen alla ja toista hänen postauksen alla ja sitten vaihdettiin keskutelu seuraavien postausten alle. Sain kavereita, joita en ollut koskaan nähnyt.

Seuraavaksi löysin uuden blogikodin. Hain kahteen paikkaan, pääsin molempiin. Valitsin Kaksplussan blogiverkoston vuoden vaihteessa 2016. Blogini oli puolitoistavuotias ja odotin toista lasta. 2016 onkin aktiivisin vuoteni. Kaksplussan verkostossa meillä oli mahdollisuus laskuttaa tiettyjen ehtojen täyttyessä. Minä en koskaan saavuttanut niitä ehtoja. Se söi motivaatiota. Saimme myös joitakin mainoskampanjoita Kaksplussan kautta, joista saimme myös rahallisen korvauksen. Minä pääsin mukaan yhteen ja tavallaan mokasin senkin.

Olin hankala äiti. Meidän lapset olivat silloin vähän päälle 1,5v ja 3,5v. Pääsin kamppanjaan, jossa mainostin lasten puuroja ja minua harmitti, että ne sisältävät maitoa, koska Nuppu ei saanut syödä niitä ollenkaan ja Jekullakin tuli pienempänä oireita maidosta. Kirjoitin että maito harmittaa ja sain postauksen bumerangina takaisin. Lisäsin siihen perustelut, miksi puurossa on maitoa.

Verkostossa tapahtui jonkin verran vaihtelua, toisten blogit vain hiljenivät, toiset lopettivat ja toiset muuttivat uusiin blogiyhteisöihin. Niin minäkin. Löysin Starboxin. Heidän ehtonsa rahallisen korvauksen saamiseen oli mielestäni paremmat. Pääsin portaaliin. Odotin kolmatta lasta. Päätin saada ensimmäisen laskutukseni, kolmessa kuukaudessa. Pääsin tavoitteeseeni luvuissa, mutta tuo portaali lopettiin kuukautta aikaisemmin. Voisi sanoa, että minulla on ollut vähän huono tuuri joissain asioissa.


Sängyn alla oli taas yksinäistä. Ei vaan blogi oli itsenäinen. Mutta kaipasin yhteisöä. Kaksplussan verkostossa meillä oli aktiivinen whatsapp ryhmä, järjestimme tapaamisia itse. Syysjuhlissa olin minäkin järjestäjän roolissa mukana. Silloin goodiebagit suorastaan eskaloituivat. Minä kyselin yhteistyökumppaneita, joita en uskonut meidän saavan ja kas kummaa, ei ollut montaa jotka olisivat kieltäytyneet. Kaksplus järjesti meille pari tapahtumaa Otavamedian tiloissa ja 2021 etänä, kun Koronan vuoksi ei voitu kokoontua. 

Niinpä puolisen vuotta itsenäisyyden jälkeen, hain uudestaan Kaksplussan verkostoon. Tällä kertaa tiesin, etten tulisi koskaan edes tavoittelemaan sitä rahallista korvausta. Ajattelin päätöksen suojelevan motivaatiotani. Minua kun ei raha motivoi, mutta sen tavoittelu ja tavoitteen saavuttamattomuus masentaa.

Poissaollessani, eli noin vuoden aikana joulukuusta 2018 - marraskuuhun 2019, monet ystävistäni olivat vaihtaneet blogit kokonaan instagramiin. Verkostossa oli enää vain muutama niistä blogeista, jotka olivat aloittaneet kanssani samaan aikaan tai olleet siellä ennen minua. No  ei mennyt kauaa siitä, kun tuli takaisin, kun Otavamedia ilmoitti lopettavansa Kaksplussan blogiverkoston kokonaan. Portaaliblogit jäivät, mutta sellaisia lukuja ei minun blogissani oltu silloin koskaan nähtykään. 

Olin taas tahtomattani itsenäinen bloggaaja, mutta blogi on silti ollut olemassa koko ajan. Postaustahti on heitellyt miten sattuu oman jaksamisen ja arjen mukana. En välttämättä olisi halunnut olla itsenäinen kuitenkaan. Kaipasin ja kaipaa yhteisöä, jossa kannustettaisiin, kommentoitaisiin ja ideoitaisiin postauksia yhdessä. Päätin hakea yhteen nykyään suureen blogiyhteisöön. En päässyt. Minun lukuni eivät riittääneet.


Sain vaustauksen, että minun pitäisi julkaista postauksia 7 kertaa viikossa, ja sitten voisin hakea puolenvuoden päästä uudelleen. Ja totesin, että kiitos mutta ei kiitos. En uskonut, että minun arjessani olisi mitenkään mahdollista julkaista 7 kertaa viikossa. Ei ainakaan tuolloin. En nyt jaksa etsiä ikivanhoja sähköposteja, mutta tästä saattaa olla aikaa sen kolmekin vuotta. Ehkä huomaatte, että minulla on blogikavereiden kaipuu, kun muistelen näinkin vanhoja asioita.

Ja nyt huomaan julkaisevani kahdeksannen postauksen, kun eletään maaliskuun 11. päivää. Olen ehkä ymmärtänyt poduttoo rimaa. Palauttaa blogin sinne mistä kaikki alkoi. Kirjoitan, koska haluan kirjoittaa. Ei minun google analytics luvut edelleenkään mitään kovin kummoisia ole. Enkä tiedä voisinko koskaan elää 100% blogista saatavilla tuloilla. Mutta ehkä Sängyn alla voisi olla kuitenkin vähän kaupallinenkin?

Olen herännyt ajatukseen, että Sängyn alla blogi voisi olla osa Unelmalaatikko kokonaisuutta, jossa rahaa kassaan tulee vauvahieronnasta, jumpan ohjaamisesta ja kirjoittamisesta. Ja kuka tietää jos tähän lisäksi tulisi vielä jokin muukin hyvinvointiin liittyvä palvelukokonaisuus. Tykkään vauvoista, tykkään liikunnan ohjaamisesta ja tykkään kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta - kuvan käsittelystä en niinkään. 

Haluan, että mitä tahansa työkseni teenkin, olen äitien kaveri ja lempeän arjen puolustaja. Olkapää kun tarvitaan ja nauran hassuille vauva ja taaperoarjen jutuille yhdessä. Vaikka äitiys on joskus tosi vaikeaa ja omat voimat loppuu, haluan kuitenkin välitttää arjesta niitä iloisia puolia. Oikeasti Äitiys antaa enemmän kuin ottaa, vanhemmuudesta saa tykätä omista lapsista saa olla ylpeä ja onnellinen ja sen saa sanoa ääneen! Ja haluan kannustaa kaikkia näkemään niitä hetkiä joissa se taika on.


Ja jos olisin rohkea sanoisin myös että tykkään laulaa ja oikeasti jos saisin valita itselleni ääniroolin, se olisi jossakin lasten animaatiossa, jossa myös laulaisin. 

Mutta se oikea kysymys blogin kaupallistamisen takana on, voinko olla ammattibloggaaja jos en tykkää instagramista, enkä tuota sinne sisältöä? Kulutan kyllä senkin edestä muiden sisältöä. Vai pitääkö minun opetella tykkäämään somettamisesta, jotta voisin olla ammattibloggaaja?

Yrittäjähän minä nyt kuitenkin joka tapauksessa olen.