Me ollaan nyt kotiuduttu uuteen kotiin ja autoton arkikin loppui. Palataan kuitenkin hetkeksi meidän autottomaan syksyyn. Todistetusti jopa Kouvolassa voi pärjätä ilman autoa, jos oikeasti on pakko ja tahtoa.
Meillä on (oli vanhasta kodista) kävelymatka kauppaan, joskin ostosten suhteuttaminen kävelyyn on välillä ollut hankalaa, onneksi mulla on yleensä rattaat mukana.
Myös minun surkeaksi parjaama Kouvolan julkinen liikenne on osoittautunut yllättävän toimivaksi vaikka aikataulut on välillä pöljiä ja puolen päivän aikaan taitaa olla kaikki kuskit samaan aikaan lounaalla.
Unelmalaatikon syksyn jumppakausi on ollut kevään jaksolta tutussa Studio Yogananda Kouvolassa. Sinne bussi kuljettaa varsin kätevästi. Vien lapset päiväkotiin, kotiin palatessa ehdin pakata jumppakamat, syödä vähän ja vaihtaa vaatteet. Hyvänä aamuna ehdin olla kotona n. puolituntia ennen bussiin lähtöä. Huonona aamuna ehdin hakea kamat ja juosta pysäkille. Kertaalleen menin väärään bussiin, mutta pääsin asemalta sopivasti bussilla toiseen suuntaan. Ja kertaalleen myös myöhästyin bussista, mutta onneksi lähijuna pelasti silloin!
Bussimatka jumppaan kestää 20min ja siinä ajassa ehdin kerrata jumppasuunnitelman. Bussipysäkki on käytännössä joogasalin takana, joten turhaa kävelyä ei tule oikeastaan ollenkaan.
Otan nykyään aamun ihonhoitotuotteet ja hammasharjan mukaan ja hoidan kasvojenhoitoruutiinin ennen jumppaa. Minulla on noin puolituntia aikaa valmistautua päivään ja jumppaan ennen kuin ihanat jumppaajat saapuvat 10-15min ennen jumpan alkua. Jumppa alkaa klo 10 ja loppuu yhdeltätoista. Paluu bussiin lähden kävelemään 20 yli 11.
Vaikka bussit kulkevatkin ihan kätevästi jumppaan, tarkoittaa tämä silti, että jumppaan menevä aika tuplaantuu. Omalla autolla jumppaan menisi matkoineen aika tarkasti puolitoista tuntia. Nyt menee kolme tuntia.
Toinen mihin säännöllisesti yritettiin kulkea bussilla oli Nupun treenit. Niihinkin bussi toi etuajassa, puolituntia. Kun taas treeneistä piti lähteä kotiin 10 min ennen niiden loppua. Seuraava bussi lähtee nimittäin taas vasta puolentoista tunnin päästä eikä junakaan auta tässä asiassa. Junalla kun ei oltaisi kotona ennen ilta yhdeksää.
Juna taas pelastaa, jos myöhästytään treeneihin lähtiessä bussista, vaikka silloi myöhästytään myös treeneistä 10 minuuttia, kun juna on tasalta keskustassa. Kertaalleen kello kuuden bussi pelasti minut, kun myöhästyin junasta mennäkseni Mary Kay Mondayhin Kauneusakatemia Lumoukseen.
Sen verran tutuiksi ollaan tultu bussilla matkustamisen kanssa, että puhelimen muistia syö nykyään sovellus, jolla saa bussiliput ostettua. Nupun treeneihin otan aina Kirpun mukaan, välillä myös Ässän, koska rattaiden kanssa matkustan itse ilmaiseksi ja lapsista menee lippumaksu vasta 7 vuotiaana, sekä bussissa, että lähijunassa.
Autoa on ollut ikävä Jekun pelipäivinä. Kouvolan peleihin ollaan menty niin, että Jekku ja valmentaja on saaneet kyydin joukkuekaverilta ja mie olen tullut pienten kanssa bussilla. Kotiinpäin ollaan välillä päästy autokyydeillä kaikki, mutta pääasiassa olen kulkenut junalla Kirpun kanssa kotiin. Myös Ässän pelipäivänä pyydettiin kyytiä naapurin joukkuekaverilta. Ja minä ja Kirppu kuljettiin bussilla ja junalla.
Jotakin hyötyä autottomuudesta on ollut myös, kun joukkuekaverit tarvitsivat kyytiä kentälle. Pari pelaajaa tuli minun ja pienten kanssa bussilla kentälle. Kentältä kotiin saatiin pelaajat kimppakyytiin, niin että ainoastaan minä ja Kirppu tultiin junalla kotiin.
Naapurin apua pyysin myös kun päätin hetkessä ottaa kirppispöydän - ilman autoa, jolla voisin tavaroita sinne kuljettaa.
Pari kertaa tarvittiin autoa ja lastenvahtia, jolloin homma on järjestynyt kun äiti on tullut meille ja kertaalleen tarvittiin vain auto. Sekin onneksi järjestyi, samalla kerralla järjestin isin tuomaan meille kuivausrummun. Mutta se on jo ihan eri tarina se.
Mutta se täytyy todeta, että yhtään ylimääräistä menoa ei ole tullut tehtyä bussilla. Ainoastaan pakolliset menot - eli omat yritykseni työmenot ja lasten harrastusmenot ovat riittäneet. Vaikka ajatuksissani Prismasta saisi vessapaperia ja kaakaojauhetta halvemmalla kuin lähikaupasta, niin eipä ole käynyt mielessäkään lähteä sinne ostoksille bussilla. Aika pieniksi on autottomana ympyrät jääneet.
Marraskuussa alkoi Inksan jumppajakso ja sinne pääsi bussilla niinkin näppärästi, että sama lippu oli voimassa vielä paluumatkalla. Tosin tiukkaa teki ehtiä ajoissa siihen bussiin, vähän ahdisti ja juoksin osan matkasta.
No bussista soitin puoliskolleni, että ehdin tähän aikaisempaan bussiin ja olisin kotona jo sopivasti ennen kahtatoista ja hän kertoi, että lähdetään katsomaan autoa kun tulen.
Noh, ostettiin auto, helpotti aika paljon elämää, kahdeksi viikoksi...
ps. epäonniset autotarinat jatkuvat 💩
Millaista teidän arki on tai olisi ilman autoa?
Minulla ei ole ollut autoa koskaan ja hyvin on pärjännyt. Polkupyörä, bussi, juna ja mitä näitä nyt on. Joka paikkaan ei pääse, mutta täytyykö? Lähelläkin on inspiroivia matkakohteita.
VastaaPoistaSinun tapauksessa haluaisin kutsua autottomuutta ehkä elämäntavaksi, enkä pärjäämiseksi. :) Meidän elämä ilman autoa oli tosi erilaista ja kuusihenkiselle perheelle auto helpottaa ja mahdollistaa ajallisesti mm lasten harrastuksien kanssa asioita, niin että mie sanon pärjättiin ilman autoa, mutta jos olisin saanut valita, olisin valinnut autollisen elämän autottomana pärjäämisen sijaan. :)
PoistaTässä tapauksessa se on tietysti ymmärrettävää.
PoistaSinkkuna voi elää tasan niin kuin haluaa, eli autoa ei välttämättä tarvitse. Julkisilla koko perheen kärrääminen on tietenkin vaikeaa, vaikka asuisi hyvällä alueella, jossa niitä menee tämän tästäkin. Elämän valintoja, mutta perille olemme kaikki päässeet, se on pääasia :D
no juurikin näin, kunhan pääsee perille :) ja autoilun vastapainoksi kuljetaan lasten kanssa kouluun ja päiväkotiin pyörillä tai kävellen, ja kun tuon bussilla kulkemisen väsyttävyyden takia laitettiin yleisurheilu tauolle, niin nyt alkuvuonna hänellä oli sitten kaksi harrastusta tässä omalla kylällä, jonne pääsee kävellen ja pyörällä. :)
Poista