Meidän 10. joulu: ensimmäistä kertaa kotona

Nyt yllätyin täysin itsekin! Vuosipäiviä siitä kauanko ollaan oltu yhdessä, kihlapäivä, hääpäivä jne, niissä nyt melkein pysyy perässä. Vaikka tuntuukin aika uskomattomalta sanoa, että tiistaina oli meidän 8. Hääpäivä, niin enpä ole ajatellut, että nyt vietettiin puoliskoni kanssa joulua jo kymmenettä kertaa! Tai no ei me kyllä oikein vietetty tätä kymmenettä joulua... 

Ensimmäiset pari joulua vietettiin töissä ja aattona puoliskoni perheen kanssa, yökylä, jouluruoka, joulusauna, singstar ja lahjoja. Niistä on koottu viimeiset 9 joulua. Ei olla kertaakaan vietetty jouluaattoa Jyväskylässä minun vanhempien luona. Mutta se on ollut ihan järkisyistä: olin kaksi ensimmäistä joulua vuorotöissä, mentiin sitten joulun jälkeen, kun oli enemmän kuin yhden päivän vapaa. 

Lasten synnyttyä ajattelin, että aletaan viettää jouluja vuorotellen täällä mummilassa ja mummulassa Jyväskylässä sitten, kun lapsilla on serkkuja myös minun puolelta. Noh, puoliskoni aloitti vuorotyön, isosiskoni on matkustellut ympäri maailmaa ja pikkusisko asuu Rovaniemellä. Eli toisin sanoen, Jyväskylässä ei ole ollut "ketään", kun taas puoliskoni perheen kanssa meitä on pienimpänäkin jouluna ollut kymmenen. 

Ollaan me silti joka vuosi vietetty joulua myös Jyväskylässä. Joulukuusen alta löytyy lahjoja lapsille ja vähintään konvehteja aikuisille. Ruokapöydästä löytyy kaikki jouluherkut ja sunnuntaina kirkon jälkeen syödään lipeäkalaa. (saakohan sitä muuten raskaana syödä, pitääpä tarkistaa.) Reissuaikataulua ollaan suunniteltu puoliskoni työvuorojen mukaan ja koitettu ajoittaa myös niin että siskotkin olisivat Jyväskylässä. Yleisin jako on ollut joulu täällä ja uusivuosi Jyväskylässä. Tai sitten heti tammikuun ensimmäisellä viikolla Jyväskylään lasten kanssa junalla ja puoliskoni on tullut sitten töiltä ehtiessään perässä autolla.  

Mutta siis tänä vuonna meidän 10. yhteinen joulu vietettiin ensimmäistä kertaa koskaan ihan vaan meidän omalla 5 hengen perheellä kotona.

Koska minulla on päivätyö, ei pystytty hyödyntämään puoliskoni arkivapaita kuusen hakua ja joululahjaostoksia varten. Ja sitten tapahtuipa viikkoa ennen joulua, että perheeseemme rantautui vatsatauti. Joten jouluviikolla minä sitten olin kotona parannellen itseäni ja toipilaita lapsia. 

Puoliskoni haki joulukuusen 21.päivä töistä kotiin tullessaan ja sitä alettiin heti koristelemaan. Jouluostoksille rohjettiin 23.päivä ja suunnitelma lasten lahjoista piti aika hyvin! Vaikka Jekulle jäi yksi ehkä jopa tärkein lahja löytämättä. Hän siis kyllä saa sen, mutta se nyt myöhästyi. Löydettiin kuitenkin upeat foliopallot ja pitihän sellaiset ostaa lapsille jouluiloa tuomaan. Tosin niistä ei ole yhtään kuvaa. 

Aaton aattona lahjottiin lapset katsomaan ohjelmaa poikien huoneeseen paketoinnin ajaksi ja luvattiin, että saavat avata kaksi pakettia heti. Oltiinhan me kuitenkin aattona lähdössä mummille ja papsulle ja sinne mukaan saisi sitten ottaa yhden lahjan. Näin heillä olisi vähän enemmän aikaa iloita lahjoistaan heti. 

Tässä vaiheessa keskeneräistä kuusta katsoessani meinasi alkaa pieni jouluahdistus ja ärsytys, mutta paketoinnin jälkeen koristeltiin kuusi uudelleen valoineen ja nauhoineen, laitettiin tähti latvaan ja paketit kuusen alle. Kun lapset saivat avata pari pakettiaan, oli heidän riemunsa täydellinen palkka paketoinnista. 

Jouluaaton suunnitelma oli sama kuin viime vuonna: avataan lahjat aamulla kotona, syödään aamupala ja vaihdetaan jouluun juhlaisammat vaatteet. Ensimmäistä kertaa koskaan olin valinnut lasten ja omat vaatteet etukäteen. Ostin pojille samisteluhousut ja Nupulle samanlaisen tumman punaisen taskutunikan kuin itsellänikin on. 

Lapset siis ehtivät herätä ja ehdittiin jutella että otetaanko sittenkin mummilaan mukaan avaamaton paketti, samalla pohtien että ne parhaat lelulahjat avattiin jo illalla ja todettiin että ottakoot muut lahjan tai pari, me pysytään suunnitelmassa ja yksi avattu lahja lähtee mukaan.

Ja sen kerran, kun kaikki on näin hyvin mietitty ja sovittu ja odotetaan papsun kinkkua ja joulusaunaa, niin lahjakeskustelun päätteeksi kuulen ne lemppari sanat mitä koko perheen oireettomien neljän päivän jälkeen jokainen haluaa kuulla: "mulla on aika paha olo."

Ja niin me vietimme aattoa sitten kotona. Lähdin heti kiireesti kauppaan ostamaan riisipuurotarvikkeet ja jotakin ruokaa pariksi päiväksi, oltiinhan suunniteltu herkuttelevamme mummin ja papsun luona joulukinkulla sekä aattona että joulupäivänä.

Menihän se joulu näinkin. Saatiin leivottua piparit ja joulutortut ja kaikki syötiinkin ennätys nopeasti. Torttukasasta en ehtinyt ottaa yhtään kuvaa ja no pipareista en sitten edes yrittänyt. Meidän aattoöiset piparitalkoot ei aivan menneet minun  väsymystasoa huomioiden, mutta lapsilla oli kivaa ja kaikki piparit syötiin. 

Aattona en käynyt katsomassa oliko naapuri lämmittänyt taloyhtiön saunaa, mutta lauantaina saunottiin sitten lasten kanssa omalla saunavuorollamme pitkän kaavan mukaan, joulusaunahengessä. Havahduin myös ajatukseen että joulusaunassa lämmitellään ja rentoudutaan, rauhoitutaan jouluun, mutta se oikea hemmottelu ja vanhan pois peseminen uuden alkaessa kuuluu kyllä ehdottomasti tuonne vuoden vaihteeseen 1.1. aamusaunaan. Sellaista ei tosin ole tarjolla kotona, vaan yleensä Jyväskylässä.

Ei ollut suurta perhejoulua, mutta saatiin sitten levätä oikein rennosti elokuvia katsellessa. Kyllä silti tulevalta joululta toivoisin mieluummin sitä perinteistä perhejoulua, tai no ihan sama suurella perheellä vai omalla perheellä, mutta kunhan kellään ei olisi mahatautia. :D 

8 kommenttia

  1. Mukava lapsikeskeinen perhejoulu teillä! Varmasti mukavaa viettää joulu välillä oman perheen kesken, vaikka monihenkiset sukujoulutkin ovatkin varmaan olleet ihanan lämminhenkiset. Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Jos olisi yhtään ehditty valmistautua mm. miettimällä mitä jouluruokia halutaan syödä yms niin olisi ollut täydellinen joulu :D Vaan eipä edes ajateltu, että mahatauti kävisi kaikki läpi vielä oireettomien päivien jälkeen :D Noh jospa kuitenkin tuleva vuosi olisi terveempi :D Samoin, toiveet toteuttavaa alkanutta vuotta myös sinulle! :)

      Poista
  2. Muutamat joulut ollaan vietetty kotona, mutta en henkilökkohtaisesti välitä siitä. Haluan matkustaa, tokikaan en vietä joulua, mutta tietenkin kun mieheni ja lapset haluavat viettää, niin olen menossa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tulin uteliaaksi, onko teillä siis kahta eri kulttuuria kotona? :)

      Poista
  3. Ihana perhejoulu, vaikka vatsatauti varmasti verottaa jokaisen joulumieltä... Ja hei, hyvää hääpäivää näin jälkikäteen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hääpäivänkin suunnitelmat meni uusiksi 😂 ei onneksi vatsataudin takia vaikka mun vatsani takia kyllä 😅

      Poista
  4. Joulukuvia on niin ihana katsoa!

    Onko jo kevät suunnitelmia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jätettiin joululomalla jyväskylän reissu tekemättä, niin katsotaan mihin väliin sellainen sopisi :) muuten sitten on tarkoitus valmistautua vauva-arkeen nyt kun mulla alkoi loma :)

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !