Joogaa kotona Minnan kanssa

 *Kaupallinen yhteistyö: Tmi Minna Tammisto

Parasta mitä tämä blogi on mun elämääni tuonut, on ystävät. Ensin niitä löytyi sattumalta muista samoihin aikoihin kirjoittamisen aloittaneista ja sitten Kaksplussan verkoston naisista, mutta eräs on löytynyt täältä mun blogin kommenttiboksista! 

Hän on Minna - ihana viiden lapsen yrittäjä äiti. Minnan palveluihin kuuluu erilaisia rentouttavia hoitoja esimerkiksi Chi Kung -päähoito sekä lymfahieronta kuulostavat molemmat mielenkiintoisilta. Minnalla on tietotaitoa myös eteerisistä öljyistä mikä mahdollistaa kokonaisvaltaiset aromahieronnat. Näiden ja muiden rentouttavien hyvinvointipalveluiden lisäksi Minna ohjaa joogaa. 




Meillä on välimatkaa sen verran paljon, etten ole vielä päässyt Minnan rentouttaviin hoitoihin. Mutta kiitos koronalle, Minna ohjaa joogatuntinsa nykyään etänä ja sain joulukuussa osallistua testimielessä Minnan Joogatunneille Zoomin välityksellä! Oli muuten myös hauska "sattuma", että teiniaikojen ystäväni Emiilia sattui tekemään Minnan kanssa joogayhteistyön samaan aikaan, joten oltiin sitten kaverin kanssa yhdessä joogaamassa, vaikka etänä. Emiilian postauksen löytää Unelma5 blogista: Miten pienten lasten äidin etäjooga onnistuu?

Minnan lempeään ohjaukseen pääsee joogaamaan keskiviikkoiltaisin klo 19 rentoutuen ja lauantaiaamuisin klo 9.30 lataamaan energiaa. Tykkään Minnan tyylistä ohjata. Oikeaoppisen tarkan joogasanaston lisäksi Minna käyttää ihan tavallistakin jumppasanastoa, jota on helppo ymmärtää vaikka omista joogailuista tai ylipäätän ohjatusta liikunnasta, onkin jo aikaa (öhöm) yli kymmenen vuotta. 



Pientä haastetta osallistumiseeni tuo meidän arjen rytmi. Ajat nimittäin sattuvat meidän iltasiivouksen ja lauantaina aamupalan aikoihin. Joten en päässyt ihan täysillä keskittymään vain joogaan ja rentoutumaan. Lapset halusivat oman osansa huomiostani tai oikeastaan mieluummin sen 100% jokainen, juuri silloin, kun itse olisin kaivannut puolituntia omaa rauhaa ja oloni oli sähellyksestä johtuen lievästi sanottuna kireä. Joogahetkeni hinta oli usein kaatunut kasvi ja ympäriinsä levitellyt mullat sekä räjäytetty sohva.

Sähellyksestä huolimatta loppurentoutus meni jokaisella kerralla perille asti. Ehdin vaipua uneen saakka vaikka rentoutus ei kestä muutamaa minuuttia kauemmin. Paras sana kuvailemaan Minnaa, niin hänen ohjaustaan, ääntään, puhetapaansa ja yleisestikin on lempeys. Ja väittäisin, että hän on löytänyt oman elementtinsä hyvinvoinnin ammattilaisena. 



Jos minulle luvattaisiin, että saan lauantaiaamuna ja keskiviikkoiltana osallistua rauhassa yksin, ilman selkään hyppiviä tai jaloissa roikkuvia irtopainoja (joita joogassa ei muutenkaan tarvittaisi),  olisin jo ostanut "pääsylippuni" online joogaan. 15€/kk omaan hyvinvointiin ei nimittäin ole suuri panostus, mutta varmasti sen arvoinen. Puolituntinen kuluu nopeasti ihan vain someakin ihmetellessä - sen verran löytyy varmasti myös itsestä huolehtimiseen päivittäinkin, eikä vain kaksi kertaa viikossa.

Minä tarvitsen nyt alkuun kuitenkin vähän parempia yöunia ja rauhassa itsestäni huolehtimista, ettei lasten osallistuminen aiheuta samanlaista hampaiden kiristyksiä, mitä joulukuussa. Minusta olisi ihanaa jumpata lasten kanssa yhdessä, en vain ole tällä hetkellä ihan siinä pisteessä, että se olisi kaikista (minustakin) hauskaa. Samassa tilassa oleminen estäisi ehkä kuitenkin ne suurimmat katastrofit.

Onneksi Minna on jo tämänkin kotiäideille tutun haasteen kimpussa, nimittäin Joogan 48h tallenteet on tulossa jo huhtikuussa! Silloin jooga hetken voi toteuttaa omassa aikataulussa. Minä tietenkin säästäisin joogan siihen hetkeen kun lapset nukkuvat tai olisivat päiväkodissa. 

Instagramissaan @ilonpisarat Minna jakaa tietoa eteerisistä öljyistä ja positiivista energiaa sekä IG-Livejä!

 Facebookista hänet löytää: Tmi Minna Tammisto, rentouttavat hoidot



Ollaan suunniteltu Minnan kanssa hyvänolon päivää täällä meillä teille! Muistan kun eräät bloggaajat kutsuivat lukijansa Nosh kutsuille ja se oli hauskaa! Tällaisen "kiitos kun olet ja luet" tapahtuman pitäminen oli minusta hyvä idea! Ajatuksena siis on, että Minna tulisi meille, ja juteltaisiin hyvinvointia tukevista eteerisistä öljyistä ja Minna pitäisi meille joogatunnin ja muutakin ohjelmaa (ainakin pientä syömistä) voitaisiin keksiä.

Ensimmäinen sovittu päivämäärä oli jo joulukuussa. Joouduin perumaan, koska korona kävi vähän turhan lähellä ja meillä oli yksi altistunut karanteenissa. Toinen päivä sovittiin maaliskuulle, mutten ehtinyt ennakkoon kysyä ja sitten kokoontumisia taas rajoitettiin. 

Joten kysynpä nyt! Tulisitko sie mukaan meille rentouttavaan hyvinvointipäivään? Näistä rajoituksista nyt ei tiedä, että kannattaako päivä toteuttaa vasta toukokuun jälkeen vai syksylle, vai sittenkin heti etänä.... Mutta kerrothan kommentteihin, missä välissä huolehdit itsestäsi ja haluaisitko osallistua hyvinvointipäivään? Hymiökin riittää, niin tiedetään sitten paljonko osallistujia mahdollisesti olisi ja millaisten rajoitusten puitteissa voidaan päivää suunnitella.  

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !