Rehelliset öiset kuulumiset - haaste

Heräsin puoliskoni lähtiessä töihin ja heitin vielä viimeiset pyykit kuivuriin. Seuraavaksi tein virheen ja nappasin puhelimen käteen...

Luin aikaisemmin viikolla jo Janinan kuulumisia ja unta odotellessa Selinan - Kun äiti kelaa postauksesta selvisi, että tämähän onkin haaste. Nukkumatti ei tullutkaan takaisin. Ajatuksena oli käyttää takuuvarmaa nuijanukutusta ja käydä kuvia läpi erästä postausta varten vaan pieleen meni, kun aloinkin tätä kirjoittaa.


Mitä oikeasti kuuluu? 
No juuri nyt kuuluu pattereista suhinaa ja kellon tikitys yöpöydän laatikosta. Ja yllättävää, naapurissa on "hiljaista", kun yleensä siellä soi musiikki, nyt kuuluu vaan puhetta ja oven pauketta. Heh heh.

Tänään on ollut paljon hyviä hetkiä, vaikka toisaalta rankkapäivä. Heräsin aamulla viiden aikaan, kun Jekku kömpi meidän sänkyyn. Käväisin vessassa, yllätys, ja sitten ei uni meinannutkaan tulla. Vihdoin kun seitsemän aikaan olin nukahtanut, myös Nuppu kömpi meidän sänkyyn. Ensin jalkoihin ja sitten väkisin minun ja isin väliin niin, että mulla meinasi mennä hermot, kun en mahtunut kääntymään. Onneksi sain köllötellä ja torkkua yhdeksään saakka vaikka lapset lähtivätkin leikkimään.

Olin ainakin olevinani tosi ahkera heti aamusta saakka, kun pesin koko vessan hyllyjä ja peilejä myöten ja pyykkäsin neljä koneellista. Keittiönkin imuroin ja lattiat pesin, koska puoliskoni lupasi tehdä ruoan. Lopulta kyllä kokattiin yhdessä. 😂🤩

Lapset olivat lähes koko päivän pihalla ja ruoan jälkeen käytiin pikaisesti saunassa pesulla. Molemmat menivät ajoissa nukkumaan ja minäkin nukahdin ennen kymmentä. Nyt kello on 0214, puoliskoni on töissä ja minä valvon, kun uni katosi jonnekin. Jotakin tekisi mieli syödä, mutta en tiedä mitä, joten hain ison kupin kuumaa kaakaota ja lasillisen jääkylmää vettä. 

Mitä tapahtuu työrintamalla?
Hei tämä on hauska juttu, kiva että kysyit! Minulle nimittäin oli aika kova pala, etten viime kesänä saanut yhtä työpaikkaa, johon oli vain kolme hakijaa. Olin tosi iloinen, että pääsin haastatteluun ja työ olisi ollut unelma, toivoin myös voivani päivittää omaa ammattiosaamistani. Mutta no, en saanut paikkaa. Kerroin kyllä olevani käytettävissä, kun tulee tarvetta sijaisille.

No nyt varmaan arvaat, että sain viikolla puhelun kaupungin numerosta ja kysymys oli vieläkö olen kotona taaperon kanssa... Harmi vain, että sijaistarve oli nyt juuri sille viikolle, kun meillä on laskettu aika! Voitte silti varmasti kuvitella, kuinka hyvälle mielelle tuo puhelu sai minut! Kerroin kyllä taas, että saa syksylläkin soitella jos sijaistarvetta tulee. 

Virallisestihan olen ollut äitiyslomalla aprillipäivästä.


Parisuhde / perhe / ystävät?
Parisuhteessa kaikki hyvin ❤️ kerron aika vähän meidän parisuhteesta täällä blogissa, olen varjellut sen yksityisyyttä eniten. Voin kuitenkin paljastaa, että syksyllä oli vaikeaa. Käytännössä jokainen tärkeä keskustelu loppui ennen kuin alkoikaan joko riitaan tai mykkäkouluun. En ole itsekään varma mikä talven aikana muuttui, mutta arki on parasta ja pyöritän sitä yhdessä maailman hauskimman tyypin kanssa, jota saan ilolla kutsua parhaaksi ystäväkseni ja puolisokseni. 

Mitä tulee perheeseen, arvaatte varmaan, että meillä on vähän odottavat ja jännittävät ajat. Jekun päiväkotiarki alkoi viime viikolla, ja oikeasti mun piti nyt käyttää aikaani kertoakseni taaperon ensimmäisestä päiväkoti viikosta ja katsoa viikon kuvasaldoa nykshtaakseni, mutta kirjoitankin tätä. Ja tietenkin eniten meillä jännitetään, koska vauva syntyy.

Mitä taas tulee laajemmin perheeseen, mummu kävi meillä pääsiäisenä, pikkusiskon kanssa ollaan soiteltu viime aikoina tavallista useammin ja isosiskoa odotellaan jo reissusta kotiin, lapsilla on ikävä sua! Ja vaaria. Grillikausi on avattu appivanhempien kanssa ja olen onnellinen, että minulla on aivan mahtavat appivanhemmat. Viime talvena se vielä korostui ja oikeastaan harmittaa, etten aikaisemmin ole uskaltanut avata itseäni heille enemmän. 

Öh, ystävät. Anteeksi! Mun ystävät koostuvat nykyään parista huippu tyypistä ajalta kun olin töissä, blogi kavereista ja perheestä - siskot, kälyt, serkut. Huippu tyyppejä tekin. Lähinnä viestitellään, kun on välimatkaa tai erilaiset elämäntilanteet. Ja nyt täytyy myös tunnustaa, että tällä hetkellä en kyllä meinaa jaksaa mitään ylimääräistä. Musta on ihana nähdä, mutta just nyt mieluummin olen kotona ja mahdollisimman vähillä ärsykkeillä.

Matkat? 
Lasketaanko ensi viikon ultra synnärillä? Onhan sinne tunnin matka ja mennään puoliskoni kanssa kahden! Kunhan päästään nyt ensin kunnolla täyttämään säästötiliä, niin jokin kylpyläreissu olisi meidän perheen unelma. Toki kesällä tulee varmasti reissattua mökille ja Jyväskylään ja varmaan Raumallekin. Ja tässä kun ollaan tehty säästöhaaveita, on alettu myös haaveilla pienesti ulkomaan reissustakin. Mie olen käynyt edellisen kerran reissussa Tanskassa kesällä 2012. Tällä hetkellä meidän perheessä ei ole yhtään passin haltijaa.


Harrastukset / hyvinvointi?
Blogi on mun tärkein ja tavoitteellisin harrastus. Nyt huhtikuussa tavoitteet on saavutettu, itseasiassa ylitettykin. Starboxin lopettamisen myötä ammattimaisuuden tavoittelu koki kovan kolauksen ja sen puolesta identiteetti on vähän hukassa.

Tällä hetkellä hyvinvointi koostuu säännöllisestä päivärytmistä. Valvomisen ei pitäisi olla osa sitä. Nyt kello on jo 0337 👀 ja kaakaokin kylmää. 🤦🏻‍♀️Fyysiseen jaksamiseen koitan panostaa koko ajan enemmän. Tavoitteeni on käydä ajoissa nukkumaan - sulkea puhelin / tietokone klo 2230. Mun herätys kello soi aamulla 0705 siitä sitten puetaan ja tavoitteena on päästä lasten kanssa ovesta ulos klo 0740. 

Olen luonut itselleni aamurutiinit päiväkoti päiville. Nyt vielä lasten kanssa yhteiset aamurutiinit viikonlopulle ja omat iltarutiinit kuntoon, niin hyvä tulee. Kehonhuoltoon yritän panostaa päivittäin edes 15min osana iltarutiinia ja sitten kun imetys on sujuvaa voin alkaa miettiä mihin tarvitaan lisää lihasmassaa.

Inspiroi eniten / vähiten? 
Lapset ja luonto ja siisti koti! Niistä saan virtaa ja niitä on ihana ihmetellä ja ihastella, lapsiakin ja lasten kanssa.

Vähiten inspiroi Facebook, huomaan tuhlaavani aikaa päämäärättömästi seinää selaillen, vaikka on siellä myös inspiroivia juttuja.


Tällä hetkellä syön / katson / luen?
Juuri nyt en syö mitään, ja kuumasta kylmäksi jäähtynyt kaakao on juotu sekin. Tänään tehtiin uunissa kukka- ja parsakaalia ja piti ihan himmailla sen syömistä, että jää lapsillekin maisteltavaa. Ollaan viime aikoina syöty useammin perunamuusia ja kyllä se vaan on hyvää! Uusia perunoita odotellessa. 

Me ei olla pitkään aikaan katsottu mitään sarjaa tai leffoja puoliskoni kanssa. Mutta ensi kuun alussa netflixiin tulee uusi kausi Lusciferia. Mie en oikeastaan yksin katso mitään ohjelmia, joskus jos väsyttää, saatan torkkua lasten ohjelmien pyöriessä. Tai jos uni ei tule lapset nukkuu ja puoliskoni on töissä saatan laittaa tutun Disney leffan pyörimään.

Luen tällä hetkellä lähinnä blogeja. Matu kirjoittaa harvoin, mutta Helmoissa blogi on edelleen olemassa. Reetan Tusinakotiin kerkesin tutustua Starboxin kautta, Julialta oon lukenut varmaan kaikki postaukset ja satunnaisesti kurkin otsikoita Kaksplussan ja Vaikuttajamedian bloggaajilta. 

Mitä odotan? 
No niitä uusia perunoita! Ja sitä koska vauva syntyy ja sähköposteihin vastauksia ja nukkumattia. Ja odotan kunnon kevätsadetta, joka huuhtoo nuo katupölyt. 

NYT kello on 0419 ja mie nukahdin! Jes! Lisäänpä siis kuvia vasta aamulla tai päivällä 👌🏻

10 kommenttia

  1. Olipa hyväntuulinen ja rehellinen postaus, tätä oli mukava lukea! 😊

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa kuulla mitä kuuluu. Mukavaa kevättä ja aurinkoa päiviisi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, samoin sulle 😊

    VastaaPoista
  4. Kiva sukeltaa taas pikkulapsiarkeen kanssasi. Itselläni kun se aika on jo takanapäin. :=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, tervetuloa meidän matkaan 😊

      Poista
  5. Olipa kiva postaus, tällaiset kuulumiset on aina mukavia 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää vaihtelua ja terapiaa myös kirjoittajalle 👌🏻😊

      Poista
  6. Ihana kirjoitus. Yön yksinäiset hetket ovat parhaita naputteluun 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ne kyllä on 😊 jos vaan aamulla sais myös nukkua ne valvotut tunnit takas 😅

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !