Possuja & aarrearkku isänpäivälahjaksi


Isänpäivä ehti jo mennä hyvä tovi (tai tarkalleen kaksi viikkoa) sitten, mutta ei varmaan haittaa olla vähän myöhässä. Huomasin tuolla sivupalkissa kuukauden suosituimmissa ensimmäiset isänpäiväkortit, jotka tein Elpun kanssa neljä vuotta sitten. Tuleehan isänpäivä taas ensivuonna ja onhan tässä välissä myös joulu, joten tässä meidän tämän vuoden isänpäivälahjat.


Viime vuonna halusin antaa isänpäivänä jotakin tarpeellista, jossa näkyisi lasten (tai siis lähinnä 3vuotiaan Elpun) kädenjälki ja pienellä budjetilla. Elpu sai siis koristella papalle, vaarille ja isille heijastimet. Myös tänävuonna etsin jotain, minkä lapset voisivat itse tuunata tai askarrella. Haluan antaa lahjoja, jotka tulevat oikeasti käyttöön ja mieluiten tarpeeseen, mutta nyt saattoi mennä tarpeellisuuden kanssa metsään vaarin ja papan lahjan osalta.

En nimittäin voinut vastustaa ajatusta lasten maalaamista säästöpossuista! Papan lahja sai myös erityisen merkityksen olemalla osa synttärilahjaa. Minun täytyy myöntää, että jännitin aika tavalla mitä mieltä pappa tulisi possustaan olemaan. Ja soitin jo kaupassa puolille kälyistäni, että onko ajatus ihan hölmö jo ennen toteutusta. Omasta isistäni taas luotin, että possulle löytyy paikka jonkun hyllyn päältä.


Elpu askarteli isille oman kortin tietenkin päiväkodissa, mutta samalla kun tehtiin vaarin ja papan kortit, tehtiin yhteinen kortti isille. Olisin halunnut ostaa myös puoliskolleni säästölippaan, sellaisen ihanan norsun. Mutta tässä taloudessa olen aika varma, että se särkyvä isänpäivälahja kestäisi ehjänä korkeintaan viikon, joten norsu sai jäädä kauppaan.

Matkalla askarteluliikkeeseen kysyin kavereilta vinkkejä pienenbudjetin askarteluihin ja yksi päiväkodissa työskennellyt äiti kertoi heidän tehneen joskus lasten kanssa maitopurkeista arpakuutiot, joiden sisältä oli paljastunut yhteistä tekemistä isille ja lapsille. Tämä ajatus sopi täydellisesti siihen lahjaan, jonka olin jo aiemmin aloittanut puoliskolleni.


Puoliskoni sai isänpäivälahjaksi aarrearkun lapsilta täynnä hauskoja muistoja ja lasten toiveita mitä tehdä isin kanssa ja omaa hemmottelua. Keräsin vaihtelevalla menestyksellä lapsilta vastauksia kysymyksiin "miksi isi on paras", "mikä isin kanssa on hauskinta", "mitä haluaisit tehdä isin kanssa" tyyppisiin kysymyksiin. Ensimmäisenä hemmotteluna oli lempikarkkipussi ja kirjoitin muutaman "25min niska-hartiahieronta" lahjakortin ja vartalokuorinnan ja muuta pientä kotihemmottelua, vaikka tiedän olevani enemmän innoissani hänen jalkahoidoistaan kun hän itse.

1 kommentti

  1. Hauskoja maalauksia!

    Käyhän tsekkaamassa, kun listasin blogipostaukseen "Emyn TOP 5 seurattavat blogit" sinunkin blogisi. ;)

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !