Bannerin tarina

Huhtikuussa 2014 istuin keittiön pöydän ääressä. Edessäni tietokoneen ruutu jossa oli auki blogger, ensimmäistä kertaa sitten neljään vuoteen. Blogin nimi oli Elämää sängyn alla. Tausta oli vihreä ja fontti epäselvä. Julkaistuna oli kaksi juttua, joista en ymmärtänyt juuri mitään, vaikka olin ne itse kirjoittanut. Meidän työpaikka sulki ovensa tuona päivänä ja mun elämässä alkoi uusi jakso. Kirjoitin lyhyen tekstin pätkän ja suljin bloggerin.

Haudoin blogiajatusta kaksi kuukautta. Kesäkuussa avasin bloggerin uudestaan. Surutta painoin roskapöntön kuvaa ja poistin nuo kaksi ensimmäistä postausta. Aloin kirjoittaa. Löysin facebook kavereistani yhden bloggaajan ja laitettiin viestiä aika paljon noihin aikoihin. Pyysin vinkkejä ja apua. Tutustuin ulkoasunmuokkaamiseen ja yllätyksekseni aherruksen jälkeen olin tyytyväinen pinkkiin blogiini. Tästä se alkoi, kaksi vuotta sitten.


Luin yhden blogin läpi kokonaan ja tutustuin muihinkin saman portaalin blogeihin. Huomasin melkein kaikilla olevan jonkin näköinen kuvabanneri - mäkin haluan. Ja ensimmäisen kuvabannerin tein elo-syyskuussa. Blogin pinkki ulkoasu vaihtui jossain vaiheessa sateisen harmaaseen ja surullisen siniseen. Kysyin muutamalta kokeneelta bloggaajalta mielipidettä ja lopulta päädyin edelliseen ulkoasuun.  Ja nyt huhtikuussa päädyin lopulta tähän nykyiseen, johon olen enemmän kuin tyytyväinen.

Hieman hitaasti lämmeten avasin instagram tilini julkiseksi ja vaihdoin käyttäjänimeen blogin nimen. Tein myös facebooksivun blogille. Blogin nimi alkoi tuntua pitkältä ja lopulta lyhensin sitä virallisesti. Blogi tuntui taas enemmän oman näköiseltäni.


Bannerin värikuvat kertovat missä laidassa mulla on sivupalkki blogissa ollut, tai ehkä paremminkin siitä missä vaiheessa niitä olikin kahden sijaan enää yksi. Tavallaan harmittaa, ettei aiemmin tullut otettua screenshotteja blogin kaikista ulkoasuista. Niistäkin näkisi kivasti oman kehittymisen ja blogin vaiheita.

Ennen nimen lyhentämistä tein kollaasibannerin söpön sukkakuvan ympärille ajatuksena, että siinä esiintyy elämäni keskipisteet: Elpu ja puoliskoni itsekseen, me yhdessä odottamassa Elpua ja tietenkin kuva minusta ja Elpusta.  Sen jälkeen kaikki aiemmat ja nykyinen banneri ovat rakentuneet samoihin kuviin ja samaan ajatukseen. Ne kertovat meidän tarinan.


Ensin oli me kaksi, sitten me odotettiin vauvaa, vauva syntyi ja musta tuli äiti ja meistä tuli perhe. Kuvien määrästä riippuen tarina muutti muotoaan - me odotettiin vauvaa, vauva syntyi, musta tuli äiti, meistä tuli perhe - me kaksi, me odottamassa vauvaa, meistä tuli perhe.

Ajattelin tehdä uuden bannerin raskauden loppumetreillä, mutta jotenkin se unohtui kun en keksinytkään millaisen haluaisin. Nykyinen on hyvä, se kertoo meidän tarinaa ja miellyttää silmää. Vaikka banneri on ollut mulla vasta huhtikuusta, sen uusin kuva on kuitenkin jo kaksivuotta vanha sekin. Eihän se sovi, että pikku-Ukko puuttuu tästä tarinasta kokonaan, vaikka hänellä onkin oma paikkansa meidän perheessä. Nyt on siis työn alla uusi banneri.

Unelmien asunto

Äidin ja isin luota poismuuton jälkeen mun kotihistoriaan mahtuu yksi soluasunto Tampereella, jossa asuin ystävän kanssa ja yksi opiskelijaasuntosäätiön pieni yksiö Rovaniemellä. Yksin asumiseen kyllästyttyäni muutin kaverin kanssa 70neliöiseen kolmioon, joka olisi muuten nytkin aivan passeli meidän perheelle. Opintojen jälkeen kävin mutkan taas äidin ja isin luona, ennen kuin muutettin mun yksiöön puoliskoni kanssa.

Yksiöön, missä mitä ilmeisemmin oli jotain kosteusongelmaa, ainakin hajusta ja vessan seinien ja katon maalin perusteella. Seuraavaksi muutettiin kaksioon, jossa oli pakastin, sekä pyykkikone että tiskikone! Se se vasta oli unelma. Elpun ensimmäinen koti, meidän kolmas asunto - kaksio sekin - oli noh, vähän sinne päin. Tämä neljäs asunto - edelleen kaksio - on siis toiminut hyvin ja toimii edelleen, jos ei huomioida tilan puutetta, tai siis yhden huoneen ja yhden vaatekaapin puuttumista.

Vuoden vaihteen jälkeen alettiin etsimään isompaa kotia, välillä aktiivisesti ja välillä taas ahdistuen ja hanskat tiskiin heittäen. Nyt alkaa olla jo vähän pakko tilanne ja ollaan aktiivisesti anopin kanssa etsitty koteja, tarjonta vaan on ollut kovin nihkeää ja monet kohteet lähes mahdottomia lapsiarkea ajatellen - esimerkiksi asunto kolmannesta kerroksesta, hissittömässä talossa.


Mulla on unelmia siitä millainen talo me voitaisi rakentaa ja mitä siellä pitäisi olla, mutta puhutaan tällä hetkellä vähän unelmista, joista ainakin osa voisi toteutua jo seuraavassa muutossa - eli vuokra-asunnnoista ja niiden ominaisuuksista. Asunto numero kolmesta opittiin aika paljon kantapään kautta, mitä ei ainakaan enää haluta. Ja välillä pelkään nelosen nostaneen riman liian korkealle.

Lyhykäisyydessään etsinnässä on 3h, k, wc. 

Mutta se toivelista:

  • Eteinen sen muotoinen, että mahtuu ohittamaan toisen ihmisen sujuvasti. Plussaa jos vaunut mahtuu eteiseen tukkimatta sitä kokonaan.
  • Olohuone sellainen johon mahtuu meidän sohva, piano ja telkkari. Mahdollisesti pieni työpöytä minulle, paitsi tällä hetkellä en omista työpöytää enkä kyllä läppäriäkään. Vaaleanpunainen pulpetti mulla kyllä olis jemmassa, mitenhän se sopisi sisustukseen. Saahan aina haaveilla.
  • Makuuhuoneen ei tarvitse olla valtava tai erityinen. Kunhan sinne mahtuu parisänky ja kaappitilaa saisi olla vähintään kaksi hyllykaappia - molemmille oma ja samankokoinen mekkokaappi tai vaatehuone, puoliskollani on paljon vaatepuihin ripustettuja vaatteita. Todennäköisesti puoliskoni tietokone sijoitettaisiin myös meidän makkariin, koska se on lapsilta kiellettyä aluetta.
  • Lastenhuone on ihan ehdoton, niin säilytystilan, kuin parempien unienkin kannalta. Elpu on alkanut nukkumaan hyvin. Kokonaisia öitä on useampi viikossa ja pelkään hänen heräävän vauvaan, vaikka toistaiseksi niin ei olekaan käynyt. Lisäksi lelujen paikka on mieluummin lastenhuoneessa, kuin äidin ja isin sängyssä. Ja tietysti lapsille täytyy olla omat vaatekaapit.
  • Keittiössä täytyy olla tiskikonevalmius (ja paikka tiskikooneelle!) jos ei tiskikonetta. Asunto kolmoseen olisi pitänyt tehdä keittiöremontti, että tavallinen tai edes kapeamman mallinen normaali tiskikone olisi mahtunut. Liesituuletin on myös toivelistalla. Jos oikein unelmoidaan niin sellainen tasossa oleva hella olisi paras, mutta perinteinen hella+uuni systeemi kelpaa oikein hyvin. Jääkaappi ja pakastin tottakai - onkohan olemassa 100% todler proof. Jep, Elpusta on tullut varsin omatoiminen pieni tyttö.
  • Vessa! Vihaan suihkukaappeja, mutta se on toissijaista. Kunhan vessassa on suihku ja pyykkikone paikka ja vessanpöntölle mahtuu istumaan oikein päin ja vessassa liikumaan pyykkikoneesta huolimatta. En minä kylpyammettakaan pois pura jos sellainen on, mutta se ei saa olla pyykkikoneen tiellä tai minä jätän muuttamatta. Sauna ja lattialämmitys ei ole välttämättömyyksiä, sauna tietysti kiva plussa. Jos löytyykin erikseen kylpyhuone ja vessa, kelpaa toki sekin!
  • Jos asunnossa on parveke niin se saisi olla vaunuystävällisen muotoinen - eli vaunut mahtuisi kääntämään siellä. Toisaalta jos löytyykin rivarin pätkä, niin takapiha lapsille kuulostaa ihanalle idealle.
  • Jos asunto ei ole maantasalla siellä täytyy olla hissi! Vuoden kannoin Elpua ja vaunuja kakkoseen ja olen onnellinen, etten rikkonut selkääni tai mitään muutakaan. Kahden lapsen kanssa sanon hissi.


Rivitalo olisi varmaan tällä hetkellä se meidän unelma. Löydettiin me yksi aivan ihana omakotitalokin, mutta sen lämmityskustannukset ei aivan taitu meidän kukkarolle. Pitäkää peukkuja, että etsintä tuottaisi pian tulosta ja meilläkin kuultaisiin muuttoauton tööttäilyä!

Ps. postauksen kuvat ovat asunnosta yksi. Valitettavasti ja suureksi harmikseni en tajunnut heti blogiurani alkuun tehdä kotiesittelyä asunto kakkosesta.

Nimi

Mietin tässä otsikko vaihtoehtoja tälle tekstille jota alan kirjoittaa. Erimielisyys. Mielensämuuttaja. Saako mies muuttaa mielensä? Mutta kaikki näistä kolmesta ovat jonkin verran harhaan johtavia. Olkoon tämän nimi sitten Nimi. Ja nyt kerron teille tarinan meidän perheessä majailevasta erimielisyydestä ja nimistä. Heti alkuun paljastan myös, että miehillä (lue puoliskollani) ei pitäisi olla oikeutta muuttaa mieltään - ei tässä asiassa, ei nyt.

Itse rakastan kaikkia kolmea nimeäni. Kysyin joskus koulutehtävää varten äidiltä mistä nimeni tulee. Ensimmäiseltä näytin, toinen on lyhennelmä isoäitini nimestä, huomattiin myös yhtäläisyys isomummon toiseen nimeen. Kolmas nimeni taas kulkee suvussa - molemmilla puolilla - isin puolelta isoäidin äidin toinen nimi ja äidin puolelta pappani äidin toinen nimi. Ja kaikki kolme sointuvat yhteen, ihan niin kuin kuuluukin.

Omat vanhempani ja appivanhemmat ovat onnistuneet nimeämään minut ja puoliskoni erittäin hyvin. Hänellä on kaksi etunimeä, jotka myös sopivat yhteen kuin nenä päähän. Elpun nimi oli myös aika helppo.


Ehdotin Nuppua, Kukkaa, Ruusua ja Liljaa, jotka puoliskoni tyrmäsi kertomalla ettei vauva ole kasvi. Palasin sitten siihen nimeen, josta oltiin puhuttu jo vuosia aiemmin ja rakensin siihen toiset nimet. Kolmas nimi oli selvä jo aikaa sitten, mutta etunimen versiosta riippuen jäin pohtimaan keskimmäistä. Puoliskoni sai päättää kumpi versio ensimmäisestä nimestä annetaan ja sitten nimiä tuli kolme. Jälkeen päin tajusin, että nimi on rytmiltään ja tavumäärältään suora kopio omastani. Sisältäen samankaltaisuutta myös isosiskoni toiseen nimeen.

Mutta nyt sitten tämä ukkeli, armas pikku-Ukko. Mikä onkaan sinun nimesi? Yksi jos toinenkin, sukulainen tai ystävä kyselee jo ristiäisten perään, mutta kun se nimi. Se täydellinen nimi jonka puoliskoni itse keksi ei enää kelpaa! Ja kun minusta se on täydellinen! Tunnustan, että ensimmäisen kerran kun puoliskoni sanoi nimen ääneen järkytyin. Mistä se ton repäisi! Mutta en tarvinnu edes tuntia nimen makustelemiseen, kun olin jo varma, että tässä se on.


Jos Ukko on yhtään siskonsa kaltainen, mitä ainakin masupotkut vahvasti enteili, nimi olisi parempi kuin nenä päässä. Nimestä puuttuu se alkuperäinen säännönmukaisuus ja yhtäläisyys Elpun nimeen, mutta keksin uudet. Tupla konsonantti olisi molemmissa ja lisäksi meidän kaikkien kutsumanimissä olisi silloin yksi sama kirjain, mikä sekin olisi aika hauskaa.

Lisäksi jos ja kun meille kolmas (tai ne neljäs ja viides) lapsi joskus suodaan ja lapsi olisi tyttö, tuo ensimmäinen säännönmukaisuusidea tuottaisia ongelmia. Se aiheutti niitä jo nyt ennen rakenneultraa. Mutta tämä uusi sääntö taas olisi huomattavasti helpompi mahdollisten tulevien sisarusten nimien kannalta.

On mulla vielä yksi kolmaskin yhtäläisyys vaihtoehto ja siitä nimiehdotus, mutta tykkään vaan tästä puoliskoni keksimästä enemmän. Kerkesin jo rakastua siihen raskausaikana ja minusta vauva olisi sen näköinenkin. Meillä kaikilla on myös lempinimi joka loppuu uuhun ja tosi hyvä sellainen olisi tästäkin nimestä. Silti edelleen kysymys kuuluu mikä on vauvan nimi?