Ensimmäiset neuvolat ja puhelu lääkäriltä

Äitiysneuvolassa on tuttu ja ihana terkkari, sama jolla kävin koko Jekun odotusajan. Toisaalta, muutto sattui juuri sopivaan aikaan, koska edellisessä osoitteessa olisimme virallisesti kuuluneet toiseen neuvolaan. Ensimmäiseen neuvolaan pääsin aika pian testin tekemisen jälkeen, mutta nyt tajusin, että tein koko testin melko myöhään. 

Neuvola oli rv 7+6 ja ensimmäinen uusi asia oli häkämittari. Alkoholinkäyttötottumus- ja tupakointilappuset sain jättää täyttämättä. Ensin terkkari meinasi ettei minun tarvitse mittariinkaan puhaltaa, mutta jos sitten kuitenkin kun se on aika uusi juttu ja hänenkin pitää sitä harjoitella. Tottakai puhalsin. Toinen uusi juttu on, että pääsen tai joudun ensimmäistä kertaa raskauden aikana sokerirasitukseen, koska olen jo niin "vanha". Terkkari ei käyttänyt sanaa vanha, vaan itse totesin naureskellen, että ai niin enhän mie olekaan mikään ihan nuori pikkuäiti enää. Sokerirasitus tulee eteen joskus rv 24 tienoilla. 

Painoani tulen seuraamaan varmasti jossain määrin samalla tavalla, kuin Jekun ja Elpun raskauksia verratessa. Tosin mulla ei edelleenkään ole kotona puntaria ja jos muistan oikein, näitä kolmatta kertaa odottavan neuvolakäyntejä taisi olla muutama vähemmän kuin toista lastaan odottavan.

Täytyy myöntää että mahakuvia olen ajatellut joka torstai (tasaviikot), mutta aina on ehtinyt tulla liian pimeää, eteisessä on jonossa pari roskapussia tai muuta sellaista rekvisiittaa mitä en halua kuvaani. (Niin miksi?  Jekun mahakuvissa poseerasin likaisen peilin edessä, pyykkikasa takanani ja yöpaita päällä) ja sitten olenkin nukahtanut ja aamulla taas muistan että ÄÄÄH. Päätän, että nyt siivotaan eteinen, mutta energia menee keittiön puhtauden ylläpitoon. 

Edes ultrapäivästä ei ole masukuvaa. Tuo päivä oli varmasti kaikista jännittävin Elpulle ja Jekulle, koska Jekku oli koko aamupäivän papalla hoidossa ja ensimmäistä kertaa ikinä joku muu kuin minä tai puoliskoni haki Elpun päiväkodista.

Ultraajakin oli sama tuttu, joka ultrasi Jekun. Näkyvyys oli koko ajan todella selvä ja heti alkuun mekin näimme näytöllä sykkivän sydämen. Vauva huitoi vinhasti ja saatiin kuva, jossa hänellä on toinen jalka suoraan eteenpäin ja toinen koukussa. Minua vähän epäilytti pysyykö laskettuaika samana, jonka neuvola ja raskaussovellus antavat Minun menkkasovellus nimittäin ilmoitti lasketun ajan juuri sen 5 päivää myöhemmäksi, mikä siirtäisi laskettua. Niskaturvotus oli normaali 1.3mm ja vauva vastasi tarkalleen viikkojaan rv 12+6, eli laskettu aika pysyy 9.5.2019 

Mie olen ottanut alkuraskauden sikiöseulonnan verikokeet kaikista lapsista ja nytkin jo samana iltana netpostiin ilmestyi viesti, että testeistä ei paljastunut mitään riskiä kromosomipoikkeavuuteen. Lähetin heti puoliskolleni töihin kuvan viestistä. Torstaina heräsin aamupäivän torkuiltani kuitenkin tuntemattoman numeron soittoon, joka tuli sairaalasta.

Verikokeessa oli katsottu kolme arvoa. En ole ihan varma, mutta kolmas arvo oli nimeltään pap a tai jotain sinnepäin. Jos kyseinen arvo on äidillä matala, se tarkoittaisi todennäköisesti pienikokoista vauvaa. Lääkäri kysyi monesko lapsi on ja kerroin Elpun ja Jekun syntymämitat. Mihinkään paniikkiin ei ole aihetta. Ne äidit joilla tämä arvo on matala synnyttävät yleensä pienempiä ja sirompia vauvoja. Ja koska minulla tuo arvo oli matala, meille tulee kutsu kasvukontrolliultraan rv 28 tienoille. Joten tässä välissä ehtii olla vielä rakenneultrakin tämän vuoden puolella.

Itse en ole huolissani enkä yllättynyt tuosta pienikokoisuudesta. Sanotaanko vaikka, että sitä on suvussa ja ovathan meidän lapset edelleenkin siroja ja ikäluokkansa pienemmistä päästä, vaikka niin sanotusti normaaleissa mitoissa syntyivätkin. Oli silti pakko kysyä neuvolassa, että onko tämä uusi juttu ja otettiinko se nyt ensimmäistä kertaa. Kuulemma se on minultakin aiemmin otettu, mutta aiemmin se ei ole ollut matala.

Rv 13+6 oli toinen neuvolakäyntini. Peilikuvasta kyllä huomaa että kroppaan on kertynyt jo pyöreyttä muuallekin kuin mahaan, mutta silti neuvolan puntarin nähdessäni tuumasin pettyneenä että "eihän tämä ole edes mihinkään noussut." Terkkari korjasi että on se 1,3kg. Kuunneltiin sydänäänet ja mitattiin verenpaine. Niin ja juteltiin tietysti niitä näitä kuulumisia, mitä nyt yleensäkin tulee terkkarin kanssa juteltua elämästä.

Toivottavasti tästä ei nyt ehdi tulla raskausähkyä kenenkään lukuhermoille. Seuraava neuvolakäynti ja tämän raskauden ensimmäinen neuvolalääkäri onkin vasta tämän kuun lopulla, ja tavoitteenani on ennen sitä muistella vielä ainakin kesäkuuta. Puoliskoni muuten sai siivottua eteisen, niin että minä ja lapset saatiin imuroitua ja pestyä lattiat. Nyt voi ottaa mahakuvat eteisessä, tosin valo ei näin iltamyöhään ole kovin hyvä, kun viidestä lampusta palaa vain yksi. 

Unohduksia ja alkuraskauden"kooma"

Jekun alkuraskaus oli totaalista koomaamista. Olin kotona puolitoistavuotiaan Elpun kanssa. Herättiin kun herättiin ja jos en jaksanut nousta jatkoin unia sohvalla tai kylpyhuoneen lattialla. Nyt en voi puhua koomasta, koska totaaliselle olemiselle (nukkumiselle) ei yksinkertaisesti ole aikaa. Puoliskollani on pääsääntöisesti ilta ja yötöitä, joten hän saa nukkua aamuisin pidempään, kun minä kuskaan Elpun päiväkotiin ja kotiin ja ollaanpa me parina maanantaina päästy Jekun kanssa perhepuistoonkin kerhoon! 

Aamupäivän touhut  alkaa näkyä kuitenki päiväunentarpeena jo kahden aikaan. Lapsethan meillä ei nuku enää päiväunia. Jekun päiväunet unohtuivat kesälomalle. Joten ihmekös tuo, jos äitiä vähän meinaa iltaisin väsyttää. Ja kaikkihan tietää mihin väsymys vaikuttaa. Tai no toisinpän mihinpä se ei vaikuttaisi. 

Itse unohtelen paljonkin kaikenlaista. Meillä oli lasten 2v ja 4v neuvolat eräänä keskiviikkona, siitä viikon päästä oli minun ensimmäinen äitiysneuvola rv 7+6 ja taas seuraavana keskiviikkona olisi ollut Elpun 4v lääkärintarkastus. Mutta no arvaatte varmaan, että se kolmas keskiviikko unohtui. Oikeastaan muistin sen vasta, kun katselin Lauran instastoreja. Hän hehkutti kuinka kätevä kunnan tekstaripalvelu on, mikä ilmoittaa varatusta ajasta kaksi päivää aikaisemmin. Niin joo, siitäpä muistin itsekin sellaisen tekstarin saaneeni maanantaina. Selvästi se kaksi päivää oli liikaa, koska kerkesin unohtaa.

Mutta ei se mitään jos unohdan lapsen lääkärin, unohdin nimittäin myös itse käydä labrassa. Paniikissa laitoin jo kavereille viestiä että vieläköhän se kerkeää. Puhelu terkkarilleni meni vastaajaan. Onneksi terkkari soitti takaisin, eikä hommassa ollut mitään ongelmaa. Seuraavana päivänä labraan niin ne ehtivät hyvin ennen ultraa.

Rv11+4 tähän saakka selvisin muutamalla "mulla on paha olo" fiiliksellä, mitkä meni ohi ihan vaan vedellä ja levolla tai syömällä ja levolla. Rv 9+5 oli niin heikko olo aamusta, että pelkäsin oksentavani ensimmäisen kerran ja peruin päivän menot. Iltaa kohden olo helpotti ja sain järjestettyä lasten vaatekaapin ja pyykättyäkin. Mutta rv 11+4 oksensin ensimmäisen kerran.

Aiemmissakin raskauksissa aamun etova olo on lauennut oksennukseen viimeistään hammaspesulla. Ja nyt minulla oli jo aamupäivällä huono olo. Asiaa ei auttanut kirkkaassa auringonpaisteessa autossa puhelimen selaaminen ja lopulta kun tultiin ruokakaupasta kotiin lepäilin ja torkuin iltakuuteen saakka. Siinä vaiheessa totesin, että nyt on pakko lastenkin saada muuta virikettä kuin torkkuva äiti ja pikkukakkonen, joten laitettiin vaahtokylpy ennen iltapalaa.

Iltapala meni vähän niin ja näin, että syödäänkö vai mennäänkö nukkumaan ilman iltapalaa, kun taapero oli pöydän alla ja muutenkin halusi testata kuka meillä määrää. Vihdoin, kun Elpu nukahti vatsa täynnä vain 45min myöhässä uniajasta ja Jekkukin sitten sellaiset puolituntia Elpun jälkeen, aloitin omat ilta toimet ja huono olo tuli takaisin koko ajan hieman voimistuen ja hampaiden pesu oli taas se laukaisija. Onneksi huono-olo meni sillä ohi.

Olen nykyään aika mestari torkuttamaan. Vaikka toki rauhallisen aamun kannalta olisi parempi herätä 0711, kun herätyskello soi. Torkutan mieluummin puolituntia ja kömmin hitaasti keittiöön tekemään Elpulle aamupalaa (paahtoleipää), jonka hän yleensä syö loppuun vasta autossa matkalla päiväkotiin. Syysloman torstaina selvisi, että torkuttaminen on tainnut pelastaa minus oksentamiselta ja suurimmalta etovalta ololta.

Oltiin sovittu kaverin kanssa uintitreffit heti aamupalan jälkeen syyslomatorstaina. En noussut kun kello soi, mutta nousin heti ylös sängystä, kun kuulin Jekun heräävän lastenhuoneessa. Se oli selvästi ihan liian nopeasti ja päädyin halailemaan pönttöä, onneksi en kuitenkaan oksentanut.

Raskauden ensimmäiset 12 viikkoa menivätkin hujauksessa. Okei tein testin vasta rv 6+3 eli puolet oli ohi jo siinä kohtaa. Suurin raskausoire tähän saakka on ollut väsymys (ja finnit!). Sitä on onneksi helppo minimoida pienillä päiväunilla ja menemällä ajoissa nukkumaan. Toki kannattaa myös muistaa, että puhelin on huono unikaveri, joten sitä  ei kannata napata mukaan öisille vessareissuille.

Niin ja noh. Myönnetään, että aina tilaisuuden salliessa nuo päiväunet eivät välttämättä ole mitään kovin lyhyitä. Uimahalli aamun jälkeen nukuin kevyet neljän tunnin torkut ja viikonlopun keskiverto ruokalepo on sekin ollut parituntia. Pari kertaa myös lapset ovat tulleet meidän sänkyyn pötköttämään ja herättyäni vieressäni on köllötellyt kaksi nukkuvaa söpöläistä - vaikka lapsethan eivät enää omasta mielestään niitä päiväunia tarvitse.

Kolme toivomustani

"Lauantai-ilta hetki aikaa olla yksin, kun lapset ovat setänsä luona ja puoliskoni on töissä. Väsyttää, tekisi mieli nukkua päikkärit, mutta uni ei tule. Huomaan selanneeni tunnin puhelinta ja mietin pitäisikö käydä kaupassa.

Lapset tulee kotiin ja saavat pyöräillä kauppaan. Ollaan liian hiljaisen lidlin parkkipaikalla tarkalleen klo 2030. Tajuan, että on lauantai eikä perjantai. Joten matka jatkuu kohti Kmarkettia. Onneksi matkanvarrella oleva Smarket on auki yhdeksään saakka. Nappaan  ylähyllyltä raskaustestipaketin ostoskoriin, lasten pillimehukaakaoiden ja matkaeväspuurojen viereen. Minulla on jo aika vahva aavistus, että sovelluksen mukaan 5 päivää myöhässä olevat menkat eivät varmaan ala ollenkaan. Luulen huomanneeni ihan muutamia pieniä aavistuksia aiheuttavia oireita.

Pientä maidon nousun kaltaista kihelmöintiä, aika jäätävää vatsan turvotusta iltaisin, mitä ei selitä menkkojen alku koska ne eivät näytä alkavan. Ja nämä finnit, joita on varmaan jo kuukauden päivät puskenut naamaani enemmän kuin yläasteella. Toisaalta siihen ne oireet sitten jäävätkin.

Edelleen odotan koska alkaa etova olo ja oksentaminen."

Meidän perheen lapsiluvusta on puhuttu paljon. Olin onnesta soikeana, kun vihdoin keväällä puoliskoni totesi, että joo kyllä meille yksi lapsi vielä joskus tulee. Kevään edetessä vähensin ja aloin lopetella taaperon imetystäs. Mitään selkeää suunnitelmaa tai aikataulua ei ollut. Tuntui haikealta lopettaa imetys, koska sitten meidän melkein 2v taapero olisi vielä kauempana vauvasta. Saattaa olla, että taapero oli lähemmäs 1v11kk kun viimeisen kerran imetin.

Samalla hän alkoi selvästi osoittaa omaa tahtoaan ja ehtivyyttään. Kesällä aiemmin joskus vauva vaihtuikin eikö kaksi riitä, nyt on tosi hyvä. Vaikka totuus on, että ei ollut hyvä. Oli ihan kamalaa. Vauvakuume nosti päätään, mutta samalla tiedostin, että #vauva2018 on ihan turha toive, siitä myöhästyttiin ja huolella. Koska meille vauva tulisi ja mitä minä tekisin tässä välissä oli yhtä suurta kysymysmerkkiä.

Kesällä rytmit muuttuivat, kun taaperon ennen niin pitkät ja tärkeät parin tunnin päiväunet jäivät pois. Välillä omat voimavarat, osaaminen ja arjenhallinta reissussa tuntuivat olevan jossain kaukana hukassa. Totesin meidän isille, että lapset pitäisi tehdä alle 2v ikäerolla, koska tämä 2v vaihe oli niin kamala, ettei kukaan hullukaan halua enempää lapsia, ja vapaaehtoisesti elää tällaista uudelleen. Sen sanominen itketti. Olenko pettänyt itseni ja lapseni? Pelotti antaa periksi ajatukselle, että mitä jos meidän perhe on nyt tässä?

Haaveammattini pienestä saakka on ollut kotiäiti. Ja aina olen toivonut paljon lapsia. Vaikka proviisorin ammatti ja oma apteekki vaihtuivat liikuntaneuvojan ja vastaanottovirkailijan tutkintoihin ja 12 lasta ihan maksimissaan viiteen. Viisi lasta on iso perhe, eikö nykyään suurperheen määritelmä ole kolme lasta?

Vaikka kolmelapsisia perheitä on paljon tuntuu, että sille pitäisi olla jokseenkin suuret perustelut miksi haluta vielä lisää lapsia. Onhan meillä jo tyttö sekä poika, joten se "tekosyy" on pois pelistä. "Kyllä ne nyt jo riittää." Pelottavinta oli päästää suusta ulos ajatus, että mitä jos meille ei nyt tule vauvaa ennen kuin Jekku täyttää kolme. Mitä jos minä itse en haluakaan enää lapsia yli kolmen vuoden ikäerolla? Mitä jos minä en enää haluakaan lapsia, koska se olisi järkevää. On puhuttu ja itketty, koska vahvin tunne oli, ettei meidän perhe vielä ole valmis. 

Meillä ei ole vahinko vauvoja tai tekemällä tehtyjä lapsia. Meillä on erittäin toivottu, ihana, reipas ja rakas tytär ja erittäin toivottu ihana, vilkas ja rakas poika. Molemmat rikastuttavat meidän perhettä naurulla, höpötyksellä, juoksulla ja kaikella muulla millä lapsi nyt vain voi elämää rikastuttaa ja rakastuttaa. Molemmista olemme erittäin onnellisia ja kiitollisia, että juuri he ovat meidän perheessä.

Yllättäen muuttolaatikoiden keskellä, vain hetki ennen virallista muuttoa, aavistukseni osuvat oikeaan, tikkuun pirtyy vahvat viivat rv 6+3 ja meille on tulossa erittäin toivottu ja ihana vauva.

Enempää en voisi toivoa. Nollan ja viiden välillä kolme on täydellinen kompromissi. En silti sano ei koskaan, mutta nyt keskitytään siihen miten leikki-ikäisen ja taaperon kanssa arki rullaa taas mukavasti ja annetaan mahan kasvaa.