Yt-neuvottelut ja työpaikkamme sulkemispäätös aiheuttivat minussa totaalisen työmotivaation katoamisen ja työmoraalin järkyttävän heikentymisen. En missään nimessä ole ylpeä omasta työpanoksestani mutta toisaalta onhan mulla hyvä perustelu.
Tuo kadonnut motivaatio ja työkavereiden lähtö harmitti. Olin todella väsynyt ja huono vointinen. Normaalisti aamupalani oli ehkä lasi kaakaota jos sitäkään, ruokatauolla vedin yleensä 400g valmis makaronilaatikon tai suunnilleen saman kokoisen satsin edellistä päivällistä ja tauoilla kahvikoneesta kaakaota, joskus myös hedelmäpilttejä tai naminameja. Tietämättä massuni valloittaneesta salamatkustajasta työpäivät kuluivat puoliskolle tekstareita kirjoittaen ja huonoa oloa valittaen, työajan huutaessa punaisella pausea kun olisi pitänyt olla asiakasvalmiudessa vähintään 91% työajasta. Useammin kuin kerran pyysin ryymäpäälliköitä päästämään kotiin, ihan vaan koska en jaksa ja on niin pahaolo.
Vihdoin menin työterveyteen mutta ystävällisesti hoitaja sanoi ettei voi mulle saikkua kirjoittaa "koska ei kiinnosta", hän varasi ajan työterveyslääkärille ja poistuin paikalta masennus- ja uupumuskyselyiden kanssa. Koska hoitajalta en saikkua saanut ja lääkäri ajankin vasta maanantaille, ryymäpäällikkö ja palvelukeskuspäällikkö olivat valmiita venyttämään omaa toimivaltaansa että saisin to pe la vapaaksi, mutta vuokrafirman esimies ihmetteli miksi aika on vasta maanantaille kun perjantaille olisi myös ollut aikoja. Niinpä siis menin seuraavana päivänä lääkäriin lappujeni kanssa. Uupumuslappu näytti huolestuttavalta, masennus ei. Tämä lääkäri ei kuitenkaan ollut työterveyslääkäri jolla olisi ollut tarpeen vaatiessa aikaa selvittää myös työnantajan kanssa minun työkykyisyyttäni joten sain saikkua ja hän varasi uudelleen tuon seuraavan viikon ajan. Kehotti myös tekemään sen raskaustestin kun mainitsin senkin olevan mahdollista. Ja tämä oli se päivä kun ensimmäisen kerran kroppani päätti antaa ylen.
Puoliskoni oli jo jonkin aikaa arvaillut ja vakavissaankin sanonut että oot niin paksuna, mutta keskenmenoa yhä peläten hän halusi venyttää testin tekoa, jos emme tiedä emme stressaa ja kaikki menee hyvin. Teimme testin tuona maanantaina ennen kuin menin jälleen lappujeni kanssa lääkäriin, ja noh istahdin penkille ja annoin laput lääkärille ja perään totesin että syy taisi selvitä jo, plussa tuli. Tämäkin lääkäri totesi että juu et ole masentunut ja raskaus selittää hyvin uupumuksen. Nyt laskin kalenterista että testi tehtiin rv6+4.
Toisaalta tieto salamatkustajasta antoi voimaa, meille se oli suuri ilo uutinen, mutta sitten taas nyt se vasta alkoi se oikea pahaolo tai siis ne olot jotka sai halaamaan pönttöä. Mamavitamiini purkki mulla oli kaapissa tallessa, apteekista haettiinki pahoinvointirannekkeet ja panadolia. Rehellisesti en tiedä oliko noista rannekkeista apua vai ei, ainakaan en oksentanut päivittäin ja jos oksensinkin niin yleensä vain kerran aamulla ennen aamupalaa. Mutta sen verran kokoaikaista pahaolo oli että uskalsin ottaa ne pois ainoastaan suihkuun. Ja täydensin ruokatottumuksiani aamupala leivillä ja töihin raahasin säännöllisesti pilttejä ja myös viinirypäleitä ja kirsikkatomaatteja joita napostelin työpisteessä.
Töissä kerroin kun iski pahaolo ja taas kerran pyysin päästä kotiin, nyt ryhmäpäälikkö kysyi jo että mistä moinen ja vastasin rehellisesti 8+0. Onneksi esimies oli ymmärtäväinen ja sanoi että iloinen ja hieno asiahan se on, toivotti parempaa vointia ja minä painuin nukkumaan.
Turhan lämmin talvi aiheutti hieman hankaluuksia, liekö möhömaha syönyt multa vastustuskykyä, kun huonon olon lisäksi flunssa tuli jäädäkseen. Joulun alla saikutin ensin ryhmäpäällikön luvalla ja sitten terkkarin kautta. Vähän jännitti kun sain ajan sille samalle terkkarille joka antoi mulle ne laput heti ensimmäisenä, käytävässä jo totesin että syy selvisi ja nyt oon oikeasti kipeä. Olin käynyt tällä hoitajalla joskus aiemminkin ja hän muisti keskenmenon ja onnitteli nyt ennen kuin edes ehdin mahasta itse mitään sanoa.
Joulun pyhät meni ja uusivuosi vaihtui. Hienoisen räkänokkana sinnittelin töissä ja tein pikaisia vihkiäisjärjestelyjä. Rv13+1 päivä ennen vihkiäisiä hain kuitenkin saikkua duhadedän on vaikea olla luureissa, ja maanantaina lääkärille, toiveena oli lisää saikkua jotta saisin levätä, mutta tämä lääkäri löi kouraan antibioottikuurin poskiontelontulehdukseen ja totesi että hyvinhän sie oot tähänki asti siellä töissä jaksanu. Tämä mamma oli erimieltä mutta ei auttanut. Pari viikkoa jaksoin yrittää töissä, mutta tammi-helmikuun vaihteen jälkeen näyttää että saikkupäiviä on kalenterissa enemmän kuin työssäoloa. Ja sitä jatkuu sinne 17.4. saakka kun nuo ovet vihdoin suljettiin.
Poskionteloihin sain yhteensä kolme kuuria, sen lisäksi avaavan astmalääkkeen ja nenäsumutteen. Tunnustetaan että nenäsuihketta en uskaltanut käyttää, vaikka lääkäri vakuutti sen olevan sikiöturvallinen, ja kolmatta antibioottia en myöskään enää syönyt. Pahoinvointi hellitti ennen puoliväliä, flunssa ei.
Loppukevään saikut olivatkin ihan rehellisesti uupumusta tästä flunssakierteestä, sen takia yleensä kaksi kertaa viikossa työterveydessä käyden (mikä sekin on tietyllä tapaa raskasta) ja sitä flunssaa. Kotona vietin aikaa kasvavaan mahaani keskittyen ja sohvalla päiväni viettäen enemmän ja vähemmän netflixiä silmät kiinni katsoen.
Minun raskausajan suurin haaste on varmaankin ollut juuri tuo flunssaputki, joten en valita. Tiedän kuitenkin äitejä jotka ovat oikeasti joutuneet koville pelkästään raskaus oireista. Flunssaputkeni mahdollisti minulle aikaa keskittyä vauvelin tuloon ja puoliskoni kanssa ajan viettoon, vaikkakaan saikkuillessa emme minnekään lounastreffeille tai vauvaostoksille voineet lähteä. Kaikesta huolimatta olen saanut viettää hyvin rentoa raskausaikaa.
