Tiesittekö että mokkapalat ja jalkapallo kuuluu yhteen. Ja ilman jalkapalloa en olisi koskaan tenhnyt mokkapaloja!
Meidän perheen jalkapallo historia lasten osalta alkaa talvesta 2023. Jekun joukkue on perustettu helmi-maaliskuussa 2023, muistan sen siitä, että vein Jekun ensimmäistä kertaa treeneihin kun joukkue oli kasassa ehkä kolmatta viikkoa ja koululta lähdin takaisin kotiin ottamaan Kirpun 1v kuvat. Jekku on nyt siis pelannut joukkueessa n. 2,5 vuotta.
Nuppu kokeili jalkapalloa tyttöjen joukkueessa touko-heinäkuun 2023, heinäkuussa mukaan tuli yleisurheilu ja siirryttiin sinne. Ässä aloitti kesällä 2023 pallokoulussa ja 2024 marraskuussa pallokoulu vaihtui joukkuetoimintaan. Puoliskoni on valmentanut Jekun joukkuetta päävalmentajan roolissa ainakin huhtikuusta 2023, ellei jo aiemminkin.
Oikeastaan aika hassua ajatelle, että me ollaan oltu futisperhe vasta kaksivuotta, koska tämän hetken läheisimmät kaverisuhteet tulee tuolta futispiireistä, erityisesti Jekun joukkueesta. Ja kahteen vuoteen ei ole tainnut mahtua yhtään turnausta, jossa en olisi ollut mukana kannustamassa. Jekulla oli tänä keväänä yksi kaksipäiväinen turnaus Vierumäelle, näistä missasin ekan päivän - koska olin Ässän kanssa Lahdessa futiksen merkeissä. Uskallan väittää meidän perheen olevan aika omistautunut lasten harrastuksiin.
Meidän futishan pyörii pääasiassa iskävalmentajien ja joukkueen vanhempien talkoovoimilla. Meidän perheen talkoilut ovatkin olleet pääasiassa puoliskoni heiniä. Valmentaja kun on kentällä kaikissa treeneissä ja peleissä. Minä olen kentän laidalla keskittynyt kannustamisen lisäksi myös Kirpun ja Ässän tarpeisiin. Kaikki nämä kaksi vuotta, vaikka tottakai meidänkin joukkueella on ollut turnausten kioski- ja kenttävastuita.
Huhtikuussa otin Kevät Cupiin elämäni ensimmäisen talkoovuoron ja tein samalla elämäni ensimmäiset mokkapalat. Ja jotta homma ei olisi liian yksinkertaista, niin tottakai tein samaan syssyyn myös vegaaniset mokkapalat muffinsivuokaan. Tottakai sen kerran kun leivon, niin tein sitten myös Nupulle omat ja Jekulla on joukkuekaveri jolla on samat allergiat kuin Nupulla, joten vein sitten kiskan ohi hänelle omat. Kiskoissa on yllättävän hyvin huomioitu allergeenit, mutta onhan munaton ja maidoton vähän nextlevel monelle, jolle ruoka ja allergiat ei ole ammatti tai arkipäivää.
Jos nyt saan olla ihan rehellinen niin Puoliskoni vaikutti olevan ehkä jopa kauhuissaan, että päätinkin nyt alkaa leipomaan yhtään mitään. Olisi pitänyt vaan olla onnellisesti hiljaa ja luottaa siihen että meidän perheen talkoo-osuus on hänen kauttaan jo hoidettu. Ja toisekseen kauhu oli ehkä ihan aiheellista, kun minä en ihan hirveästi viihdy keittiössä. Jos jonkun metatyön olen onnistunut hänelle siirtämään salakavalasti, niin se on ruokahuolto kaupasta lautaselle asti.
Kaikki yllättyi positiivisesti, eikä hermotkaan menneet kokatessa. Saan tehdä toistekin, ainakin kotiin. :D
Mokkapalapellin tein Valion reseptillä ja vegaanisen reseptin löysin Pullahiiren leivontanurkasta. Vegaaniversiossa oli tosin niin paljon kahvia, että hirvitti tehdä ne lapsille. Itse en ole koskaan juonut kahvia, enkä usko että se voi edes maistua hyvältä :D Seuraaviin voisin kokeilla tehdä vain tumman kaakaon.