Tekisi mieli aloittaa alusta

Tämä minun blogi täytti kesäkuussa 7 vuotta. Ihan noin vain, keromatta kellekään! Kuten varmaan suurin osa perhe-lifestyle blogeista, Sängyn alla blogi sai alkunsa nuoren äidin odottaessa esikoistaan. Mitään odotuspäiväkirjaa täältä ei vielä Nupun odotuksesta löytynyt, syntyihän neitokainen alle kuukausi ensimmäisen postauksen jälkeen. Sen sijaan vauvapäiväkirjoja täältä löytyy sitten kaikista kolmesta lapsesta ja poikien odotuksetkin on täällä tallessa odotuspäiväkirjamaisesti.


Aivan aluksi kirjoitinkin niitä tavallisia kuulumisia kerran viikossa ja siihen lisäksi sitten kivoja juttuja tai asioita jotka mietitytti. Sitten blogit eivät enää olleetkaan kuulumisten ja ostoskassin esittelyä varten. Toisaalta yksityisyyden ja tietynlainen anonymiteetin kaipuu ovat haastaneet mitä asioita haluan jakaa ja mitä en. Ja kun ei ole aikaa ajatuksella miettiä omia valintojaan, jää valinnat tekemättä ja siitä seuraa nukkuva blogi.  

Kuten on Mary Kay työssä myös blogin kanssa, ilman tavoitteita työskentely on aika turhaa suorastaan. Mistä löytää motivaation ja ajan, jos ei ole jotain tavoitetta jonka haluaa saavuttaa? Mary Kayssa tavoitteena on tottakai päästä tarjoamaan pientä luksusta arkeen mahdollisimman monelle ihonhoitohemmotteluissa ja jos hemmotteluista löytyy vielä asiakkaita, jotka saavat tuotteistamme ratkaisuja ihonhoidollisiin haasteisiinsa tai löytävät ripauksen lisää itseluottamusta, aina vain parempi! Mutta blogin tavoitteen hukkasin oikeastaan jo Starboxin jälkeen.

Ja viimeisetkin toiveet unohtuivat siinä vaiheessa, kun suurin blogiyhteistyötoiveeni toteutui Chipolino Etro rattaiden muodossa. Ehkä se oli niin suuri tavoite ja toive, jonka en koskaan uskonut toteutuvan, että sen saatuani unohdin suunnitella mikä olisi seuraava etappi, mihin suuntaan sitten mentäisiin? Kaikki oli tässä, suurin toiveeni toteutui. 

Olen kiitollinen niistä vuosista, jotka sain viettää Kaksplussan alla, sain sieltä paljon, vaikka rahalliseen palkkioon en sitä kautta blogillani koskaan yltänyt. Joskus sitä yritin tosissani, mutta tavoite tuntui liian suurelta ja useamman pettymyksen jälkeen lakkasin edes yrittämästä tienata rahaa blogillani.

Jotain uutta kaivatessani pääsin siirtymään Starbox portaaliin ja tein myös rahatavoitteen, päätin kuinka pian portaaliin siirtymisen jälkeen saisin ensimmäisen rahallisen palkkioni, hauskinta on se, että pääsin tavoitteeseeni täysin aikataulussani - harmi vain että Starbox lopetettiin juuri edellisenä kuukautena. Hieman huonoa tuuria sen kanssa, mutta Starboxilla on itseasiassa jonkin verran osuutta myös siinä miksi tartuin Mary Kayn tärkeimpään tuotteeseen - Starter Kit aloituislaukkuun uudelleen ja tällä kertaa tosissaan.

Starboxin lopetettua olinkin noin puoli vuotta blogini kanssa itsekseni, mutta ikävä tuttuun porukkaan sai hakeutumaan takaisin Kaksplussan verkostoon. Jokin oli jo siinä vaiheessa muuttunut. Tiesin jo ennen kuin Kaksplussan yläpalkkia ja mainoksia oli blogiini asennettu, että en koskaan tulisi edes tavoittelemaan sitä rahallista palkkiota, joka meille oli tarjolla. Keväällä meille ilmoitettiin myös Kaksplus blogiverkoston lopettamisesta. En voi sanoa, että se olisi tullut täysin yllätyksenä. Mutta jälleen on ollut hieman vaikea kerätä blogin murusia ja löytää ne pienet hetket mistä raapia aikaa kirjoittamiseen. 

Blogi on ollut hiljaisempi kuin koskaan, vaikka oikeasti, aina kun olen vain ehtinyt avata läppärin olen kyllä työstänyt postauksia. Sillä toisin kuin instagramistani, blogistani minä tykkään ja tähän yritän panostaa sen ajan illasta, minkä pysyn hereillä. Paitsi puoliskoni keväisen lomautuksen ajan tuli kylläkin panostettua parisuhteeseen se aika joka ennen olisi ollut blogiaikaa. Mutta jokatapauksessa kaikki on hyvin ja meidän perhe voi hyvin, parisuhde on edelleen olemassa ja sekin voi hyvin kun sille on muistettu antaa aikaa lapsien ja kodinhoidon ohella. Minä voin paremmin ja tulevaisuus näyttää menevän aina vain parempaan päin. 

Koko syksyn suunnitelmat ja vähän pidemmän ajan tulevaisuudenkin osalta menivät heinä-elokuussa aivan uusiksi työkkärin työtarjouksien ja sovitellun päivärahan sääntöjen ja yllätyksen takia ja näistä kaikista haluaisin päästä jo teille kertomaan! 

Mutta koska olen päättänyt koota ihania kuvamuistoja joka kuukausi tältä vuodelta, niiiin nyt olen sitten kolme kuukautta käynyt läpi kesäkuun kuvia, aina kun vain on ollut hetki aikaa avata läppäri ennen uniaikaa. Ja jätin vielä juhannus kuvat tästä setistä pois! Heinäkuun kuvat on edelleen kamerassa ja no elo-syyskuussa ei sitten ole paljoa kameraa käytetty......

Kuvia on ihana kyllä katsoa, mutta kun olisi jo niin paljon muutakin kerrottavaa, että ärsyttää kaikki 100 postausluonnosta ja tekisi mieli aloittaa vain aivan alusta ja poistaa kaikki. En toki suinkaan aio sitä tehdä. Olisihan se nyt aivan hullua pyyhkiä pois seitsemän vuoden muistot ja aloittaa täysin alusta. Sitä paitsi osa noista luonnoksistakin on vanhoja haasteita joihin voisi laittaa vuoden 2018 ja 2021 vastaukset vierekkäin.... Mutta kiltisti nyt pysyn ihan omassa päätöksessäni ja seuraavaksi postaan ne kesäkuun kevennykset, että päästään jo hiljalleen näihin uusiin kuulumisiin!

Mutta tunnustan, että ajanhallinta ja priorisointi ovat olleet nyt melkoisessa myllerryksessä ja isosti vielä ristiriioidassa omien kuvitelmieni kanssa siitä mitä 24 tunnin aikana ehtii tehdä nukkumisen ja pyykkäämisen lisäksi. En edelleenkään ymmärrä miten oikeita ruuhkavuosia elävät työssäkäyvät äidit tekevät kaiken - siisti koti, pyykkirumba rullaa, ruoka-ajat pysyy järjestyksessä ja joku vielä jaksaa tehdäkin sitä ruokaa..... 

No joka tapauksessa, toivottavasti siellä vielä on joku, kun tämä blogini taas tästä heräilee henkiin!

10 kommenttia

  1. Kiva oli käydä lukemassa kuulumisiasi, vaikka et ihan kaikkea paljastanut. Minullakin on hiipunut innostus ja panostus blogiin. Lopettamista olen pohtinut useampaan kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ollut vähän haikea ilmiö huomata miten useat tutut blogit on siirtyneet blogimaailmasta kokonaan instaan ja mua taas se insta ei nappaa niinkun yhtään. Paitsi seuraajana :D Sun kuulumisia on ollut kiva lukea :)<3 mutta pitää tunnustaa että samalla on kun oma kirjoitusaika on kadonnut, niin ei ole oikein tullut luettua muidenkaan blogeja :(

      Poista
  2. Mulla on ollut myös varmaan viimeisen vuoden ajan haasteita blogin kanssa. Lähinnä ehkä sen ajan ja innostuksen löytäminen kirjoittamiseen. Sen takia olenkin himmannut uusien postausten suhteen ja yritän olla bloggaamista stressaamatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, stressi ei oo hyvä ja se on yksi syy miksi kaksplussalle palatessani päätin etten edes yritä niitä heidän tavoitteitaan saavuttaa. Mutta jokin tavoite olisi ehkä ihan hyvä löytää tai edes se punainen lanka että miksi / kelle täällä oikein kirjoittaa :D Tsemppiä! Pitää itsekin ryhdistyä lukijana... :)

      Poista
  3. Minä olen vasta niin alussa, ettei ole muita haasteita kun ajan bloggaamiselle löyttäminen. Omassa tapauksessa blogilla tienaaminen on varsin haasteellista, koska asun ulkomailla ja kirjoitan suomeksi. Suurin osa yhteistöitä tulee Suomen toimijoista, jotka eivät ole kovin innoissaan tehdä yhteistyötä ulkosuomalaisten kanssa. Nevermind.

    Blogisi tapauksessa olisi kiva, jos jatkaisit eteenpäin. Vauvablogeja on paljon, mutta mitä tapahtuu kun lapsi vähän kasvaa? Olisi kiva saada vertaistukea muilta bloggaajilta 😁.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh no joo, omat haasteensa on kaikilla! Onneksi blogilla voi olla muitakin kuin rahaan tai lukijoihin liittyviä tavoitteita.... pitäisi vaan keksiä sellainen :D Kiva kuulla että vertaistukea kaivataan! :) Itsehän kirjoitin alkuun öisin, mutta sen mahdollisti allerginen vauva joka ei myöskään meinannut nukkua ja kun vihdoin nukkui saattoi itse vähän valvoa ja tiesi että aamulla nukutaan pitkään ja sitten nukutaan vielä päiväunet.... Yöllä kirjoittaminen ei vaan ole enää moneen vuoteen ollut vaihtoehto joten uusia rutiineja etsiessä...... :) Kyllä mulla on tarkoitus blogia jatkaa, jos vaikka edes omille isovanhemmileni. Kiva kuulla että vertaistuelle on tarvetta!

      Poista
  4. Itse aloitin blogin 2008 ja siitä lähtien on blogi etsinyt omaa muotoaan. Minulle blogi on lähinnä dokumentointia itselle ja sitä kautta toki lukijoille. Itseään ei pidä pakottaa mihinkään, joskus on hyvä ottaa etäisyyttä, että pääsee lähelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kun itselleen ja ehkä kaukana asuville sukulaisille oli alunperin tarkoitus kirjoitella kuulumisia, niinn siihen olisi ihana myös palata. Eiköhän blogin oma aika myös löydy tästä kun uusi arki on alkanut asettumaan raiteilleen :)

      Poista
  5. Ei bloggaamisesta kannata ottaa stressiä, kirjoitat aina silloin kun siltä tuntuu - niin homma pysyy inspiroivana ja kivana juttuna sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, stressi tappaa luovuuden, mutta ei mun kyllä ollu tarkoitus pitää täydellistä hiljaisuutta ja nyt tuli ensimmäistä kertaa tämän blogiuran aikana kun jäi vähän huomaamatta kaksi kokonaista kuukautta välistä ilman postauksia ':D

      Poista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !