Meidän joulu oli ihanan tavallinen ja perinteinen. Myöskin siinä mielessä, että omat lahjani paljastuivat taas ennen aattoa. Muistan erään joulun, kun puoliskoni oli ostanut minulle The Body Shopin kasvojenhoito setin ja suorastaan vaati minua avaamaan sen heti kotiin tultuaan. Lahja oli mieleinen, vaikka hän oli sitä vähän epäillyt.
Minäkin sain joululahjoja!
Tänä jouluna en odottanut kuin yhtä lahjaa. Se tai nekin käytiin ostamassa yhdessä, kun oltiin etsimässä lasten joululahjoja. Ostettiin minulle korkokengät! Eikä mitkä tahansi korkkarit, vaan palkintokorkkarit! Laitoin elokuussa alkaneelle Mary Kay seminaarivuodelle aika ison tavoitteen ja kävin jo syksyllä sovittamassa näitä kenkiä. Niiden piti olla palkinto itselleni, kun minusta tulisi Senior Konsultti.
No ei minusta vielä ole tullut Senioria ja oikeastaan minulla vähän niinkuin loppui usko itseeni, joten vaihdoin palkintooni tehtävän työn. Meidän kouluttuja järjesti meille konsulteille joulukalenterin ja ensimmäisen luukun tehtävänä oli tehdä joulukalenterin suhteen tavoite ja päättää palkinto. Päätin että nämä korkkarit olisi mun palkinto suoritetuista 24 luukusta. Ostettiin kengät jo jouluviikon maanantaina, kun olin suorittanut kaikki hurjat 21 tehtäväluukkua. Loputkin kolme tehtävää tuli täyteen onneksi.
Sain puoliskoltani myös täysin yllätyksenä toisen lahjan. Valitettavasti, tutkin uteliaisuuttani mitä hän oli saanut työpaikaltaan perinteisestä joulukassista ja sieltä löytyi myös aika iso kauniisti paketoitu lahja. Hän siinä ihmetteli miksi kaivelen hänen lahjakassia paketti käsissäni. Se olikin minulle ja puoliskoni halusi minun avaavan sen taas heti, enkä minä tietenkään uteliaana kieltäytynyt.
Paketista löytyi ihana kaulakoru ja kun luin vielä korun kuvauksen se oli aika täydellinen. Puoliskoni ei ollut itse lukenut sitä tuotekorttia lainkaan, mikä on aika hauska sattuma. Miten hän olikin valinnut juuri tämän korun ja sitten sen kuvaus oli juuri tuo. Hän sanoi tämän olevan myös hääpäivälahja, koska hänellä oli työvuoro sille päivälle.
Korun saatekortissa lukee:
Kuljetaan käsikkäinen yhteinen tie
Riemulla eteenpäin elämä vie
suunnittelija: Eelis Aleksi
Lisäksi minulla oli yksi paketti kuusen alla melkein aattoon saakka. Sitä en avannut itse, koska tiesin mitä siellä oli. Mutta Ässä kokeili avata sitä vähän - useamman kerran. Sieltä paljastui minun toivomani seinäkalenteri, 4 suklaa levyä ja uudet puuvärit.
Me ollaan nyt useampana vuonna saatu äidiltä ja isiltä joululahjaksi kalenterit ja muistan miten äiti ja isi paketoivat myös toisilleen kalenterin uudet lehdet. Siksi on aika hauskaa, että nyt aikuisina he ovat ostaneet meillekin kalenterit joululahjaksi. Mutta kalentereista olikin jo puhetta vuoden ensimmäisessä postauksessa.
Lahjat on varmaan yksi minun rakkaudenkielistä. En yleensä osaa ostaa itselleni mitään, jos en oikeasti tarvitse ja sittenkin vasta kun on ihan pakko. Mutta osaan kyllä kertoa toiveitani ääneen.
Mikä on sun mielestä paras lahja antaa tai saada? :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sängyn alla on.....
.... pölypalloja ja kuusihenkisen perheen parittomat sukat ja kaikki muu, mikä vain kadota saattaa, juomapulloista neuvolakortteihin löytyy yleensä sieltä. Tarina on tosi.
Jossain kaiken seassa kimaltaa Unelmalaatikko, joka on aika kaivaa esiin, puhaltaa pölyt päältä ja opetella unelmoimaan uudestaan.
Blogia kirjoittaa: Petra ja seikkailua tähdittävät: Nuppu & Jekku & Ässä & Kirppu & aviomiehenä tunnettu Puoliskoni.
Tervetuloa Sängyn alle!
Yhteydenotot: sangynalla@gmail.com
Joko luit nämä?
-
Kävin perjantaina hakemassa vauvalle tarvikkeita poikien kummitädin luota ja samalla reisulla kävin vihdoin noutamassa cittarista Liberolauk...
-
Jekun joukkue perustettiin maaliskuussa 2023, ja näin samaan aikaan aloittaneilla kavereilla tuli juuri kaksi vuotta futisuraa täyteen! Ihan...
-
Tiedättehän sen, kun lapsen kasvaessa neuvolassakin tulee se hetki, kun huoltaja odottaa käytävän puolella ja terveydenhoitaja tekee jotakin...
-
Hei nyt on perjantai! Ja meidän viisi vuotias on sitä mieltä että tänään alkaa loma! Hänellä alkaa loma joka perjantai ja kaksi päivää lomaa...
-
*Tuotteet on itse ostettuja itsenäisenä Mary Kay kauneusneuvojana, postauksen on kirjoittanut Petra Sängyn alla, ei tuotemyyjä. Tein maalis...
Itse sain ihan maailman parhaan lahjan jouluna. Näin tyttäreni pitkästä aikaa. Olivat pikkuveljen kanssa junailleet, että tulee samalla kyydillä syömään meille kun pikkuveli ja mulle ei kerrottu mitään.
VastaaPoistaOi mikä mahtava idea! ❤️
PoistaLumoavalla on upeita koruja. Pitäisikin kaivella oma koru esille :)
VastaaPoistaNiin on! Tää on mun eka lumoava, mutta jo neljäs sydän jonka sain puoliskolta 😄 tosin 2 ekaa olen kadottanut 🤦🏻♀️
PoistaHauska oli lukea lahjoistasi. Meillä mies piilottaa ostamansa lahjat, eikä anna minun edes tunnustella lahjoja etukäteen. Lahja, jonka antaja on oikeasti miettinyt lahjan saajaa on paras.
VastaaPoistaTuo on kyllä aivan totta! 😊
PoistaAivan ihana tuo koru lahjana! 😍
VastaaPoistaIhana tuo koru!! :)
VastaaPoista😊🎀
Poista