Siivouspäivän pihakirppistelyä mummulassa

Elokuun viimeisen viikonlopun lähestyessä pakattiin koko perhe autoon ja lähdettiin mummun ja vaarin luo Jyväskylään. Äiti otti heinäkuisten ristiäisten jälkeen kaikki meidän kirppispussit mukaan ja nyt elokuun lopussa mentiin sinne selvittämään niitä ja perustettiin oma Siivoupäivän pihakirppis lauantaina 31.8. 


Torstaina ja perjantaina minä kävin vaatteita läpi, laitoin hengareihin ja rekeille ja osan myös kuvasin meidän omalle Siivouspäivän facebook tapahtumasivulle. Tavaroiden esillelaitto ja kuvaaminen oli oikeastaan aika rentouttavaa ja kivaa hommaa. Jos jotain tekisin toisin, olisi facebook tapahtuma pitänyt perustaa samaan aikaan, kun ilmoitettiin meidät Siivouspäivän kartalle. En tiedä oliko Siivouspäivän karttailmoitusta mahdollista muuttaa jälkikäteen, mutta itse en ainakaan osannut. Joten facebookissa tuotteiden kuvat eivät päätyneet sen suuremmalla yleisölle.

Kirpparin valmistelut olivat aikalailla minun vastuullani, mutta lauantaina "rakennettiin" kirppis yhdessä siskoni kanssa. Omasta mielestäni meidän kirppis oli tosi hieno ja ainakin yritettiin panostaa siihen huolella. Lopuksi vielä leiriydyttiin viltille autotallin eteen. Lapset söivät myös kirppislounaansa kivasti piknikillä.


Näin jälkikäteen Siivouspäivästä jäi hyvämieli. Sijaintiin nähden asiakasmäärä yllätti meidät kaikki positiivisesti. Harmi vain, ettei kysyntä ja tarjonta oikein kohdanneet. Paikalla kävi muutamia lapsiperheitä, mutta heidän lapsensa olivat jo koululaisia ja meidän lastenosasto käsitti lähinnä vauva- ja taaperovaatteita ja tarvikkeita.

Ja tottakai, koska saatiin myytyä ehkä 4 juttua, kuvasin kaikki loput facebook-kirppareita varten. Facebook kirpparit ovat taas ihan oma maailmansa ja pidin kyllä Siivouspäivän kirpparista huomattavasti enemmän. Vaikka live-kohtaamisessa olikin välillä hankala aavistaa halusiko virailijat vain katsoa ja lähteä vai oliko rupattelu toivottua.


Meidän kirppiksellä oli myös "Annetaan" osasto, jossa oli vaunut. Ne menivät facebookin kautta ja samaan pakettiin annettiin myös kaikki lasten vaatteet. Nyt ne ilahduttavat vähävaraisia perheitä Romaniassa. Muutenkin meidän kirpparilla tehtiin hyvänmielen kauppoja.

Seuraavaa Siivouspäivää varten tuli jo paljon ideoita, mutta saa nähdä toteutuuko ne vai päästäänkö tavarasta eroon jo ennen sitä.


Tämä kirppari oli muuten myös syy sille, etten saanutkaan vauvan 4kk kuulumisia julkaistua heti kuun vaihteessa. Sain kyllä istua koneella ja plärätä kuvia, mutta ne olivatkin vaatteiden kuvia facebookiin, eikä vauvan kuvia elokuun ajalta.

Tänään lapset palaavat päiväkotiin kahden viikon loman jälkeen ja puoliskoni on kesälomalla. Meidän koko perheen reissut taisi silti hetkeksi olla tässä. Oi arki oli ikävä!

Iloista uutta viikkoa just sulle! :)

8 kommenttia

  1. Täytyy tunnustaa etten itse ole koskaan tainnut käydä pihakirppiksellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en miekään ennen tätä kesää tämmöisillä oikeasti jonkun omassa pihassa olevilla. puistoissa järjestettyissä ollaan käyty myynässä ja asiakkaina jo pienenäkin :)

      Poista
  2. Tuollaiset kirppispäivät ovat kivoja!
    Tykkään käydä niin ostajana kuin myyjänäkin.
    Viime aikoina en vain ole ehtinyt kumpaakaan. Ollut aina jotain menoa silloin,
    kun kaupungissa ollut kivoja kirpparitapahtumia.

    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos samoin! mie en ole pitkään aikaan myynyt mitään missään mutta tää oli kyllä kivaa. Vielä kun tavaraa olisi lähtenyt vähän enemmän eteenpäin....... :D

      Poista
  3. Kirppistely on ollut täälläkin mielessä viime aikoina, mutta vielä jäänyt ajatuksen tasolle :D Monesti se menee kuitenkin niin, että lahjoitan parhaimmat hyväntekeväisyyteen. Hyvä näinkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo kyllä tuo lahjoittamisen helppous vie monesti voiton kirppistelystä! :D

      Poista
  4. Noi pihakirppikset on kyllä ihan parhautta

    VastaaPoista

Ihana yllätys, kiitos kommentista !