Lääkärillä kasvukontrolliultrassa

Meinasin kirjoittaa sekä viikontakaisesta rv 28+1 lääkärin tekemästä kasvukontrolliultrasta että rv 28+6 neuvolaläynnistä. Postauksesta tulikin aika pitkä, joten leikkasin neuvolakuulumiset omaan postaukseensa. Tänään eletään jo 30. raskausviikkoa ja tarkalleen nyt  on rv 29+1.


Viikko sitten, eli rv 28+1päästiin äitiyspolille kurkkaamaan miten vauva kasvaa minun matalan PAPPAkMoM* arvon takia. Täällä matalaksi katsotaan alle 0.3 ja minun arvoni oli 0.21. Lääkäri tosin kertoi osan henkilökunnasta olleen juuri koulutuksessa, jossa oli kerrottu, että Helsingissä tähän kontrolliin otetaan, jos arvo on 0.1 tai pienempi. Matala arvo viittaa mahdollisesti pienikokoisena syntyvään vauvaan. 

*Arvon virallisen nimen löysin omakannasta, mitään muita tietojani en sitten sieltä löytänytkään :D

Nt ultrassa ja rakenneultrassa vauva vastasi tarkalleen viikkoja. Painoni on noussut aikalailla samaa tahtia kuin aiemmissa raskauksissa, siinä mielessä en siis ultraan mennessämme ollut mitenkään huolissani, enemmänkin utelias.

Lääkäri kysyi haluaisinko hänen tutkivan myös kohdunsuun tilanteen. Minulle ei ole koskaan ennen tehty sisätutkimusta raskauden aikana. Tykätään kuitenkin käydä lasten kanssa uimassa, joten halusin tietää onko siellä vielä tapahtunut mitään. Sen verran oli, että lääkäri teki tutkimuksen tosi varovasti, mutta uimaan uskaltaa ihan hyvin.


Lääkäri oli tosi mukava ja tutki huolellisesti vauvan pään, vartalon ja reiden mitat, joiden perusteella saatiin rv 28+1 koko arvioksi 1152g vastaa kokoa rv 27+4. Vauva on oikeinpäin, eli pää alaspäin raivotarjonnassa ja aika alhaalla jo. Vielä näyttäisi mahtuvan myös jalat suorana linkkuveitsi asentoon. Lapsivettä oli nyt runsaasti, sen osuus kuulema vähenee raskauden loppua kohden. Vauvan lisäksi lääkäri katsoi ja kuunteli myös napanuoran virtauksia ja ne oli ok.

Tutkimusten jälkeen verrattiin tämän raskauden ja Jekun odotuksen riskilukuja ja Jekun odotuksessa tämä PAPPAkMoM oli 0.5. Samalla kysyin, onko sieltä tapana lähettää ambulanssilla kätilö vastaan, jos tulisi ambulanssilla synnyttämään.

Tietenkin se riippuu tilanteesta - jos synnärillä ei ole ruuhkaa, siellä on kätilö vapaa lähtemään ja voidaan olettaa, että vauva tosiaan syntyy, niin silloin tulee kätilö vastaan. Periaatteessa me ehditään kyllä, jos lähdettäisiin heti kun tiedän synnytyksen olevan käynnissä. Mutta silti omalla autolla lähteminen tuntuu lievästi uhkarohkealta.

En yleensä tykkää kuvista, joissa pidän kättä mahan alla, mutta tämän tunikan kanssa kädellä sai hävitettyä muumimamma-oloa
Seuraavan kontrolliultran kutsu kerkesi jo tulla ja se on sitten huhtikuussa rv 36+0. Kaikki aiemmat äitiyspolikäynnit ollaan käyty synnytyssairaalalla, jonne meiltä on noin tunnin matka. Nyt tuo seuraava kontrolli onkin tuossa kävelymatkan päässä vuoden päivät toimineella äitiyspolilla.

Oletteko te käyneet ylimääräisissä lääkärin kontrolleissa vauvan koon tai jonkin muun takia? :)

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !