Akrobatiaa kankaalla ja tangolla


Elokuun puolivälin jälkeen, aurinko alkaa laskea kuuden aikaan. Olen myöhässä, yllättäen. Kiire tuli vaikka kuvittelin lähteväni ajoissa. Jumppahousuissa, pitkähihaisessa trikoopaidassa ja vesipullo kourassa, huppari takkina. Tiedän paikan, kävin avajaisssa, kun odotin Jekkua. Varmuuden vuoksi suunnistan kuitenkin navigaattorin kanssa ja onnistun silti kääntymään liian aikaisin väärän teollisuusrakennuksen eteen.

Jännittää, mietin sekunnin mahtaako ovi olla edes auki enää, mutta tottakai se on. Kengät jätän harkoista ja laudoista tehtyyn kenkätelineeseen viihtyisään aulaan, jonka seinää koristaa suuri Funky Pole logo. Menen suoraan tankotanssisaliin, jossa ohjaaja sekä kaksi muuta Silk start tunnin osallistujaa ovat jo lämmittelemässä rauhallisen musiikin tahdissa. Pääsen mukaan, kun Sini vapauttaa kankaansa minulle ja avaa itselleen uudet.

Välineenä vertikaalikangas on minulle tuttu, testailtiin sitä koulussa Sirkus & parkourtunneilla. Joskin olen unohtanut suurimman osan siitä, miten niitä käsitellään. Pääsen jyvälle kuitenkin tosi nopeasti ja äkkiä olenkin pääalaspäin. Välillä enemmän tai vähemmän solmussa ja välillä juuri niin kuin pitikin. Uusia juttuja tulee paljon, liinailu kuormittaa koko kroppaa ja saa kevyen hien pintaan.


Tottumatonta saattaa kankaan pyöriminen vähän häiritä, joten ohjaajamme Sini näyttää miten sitä voi helpottaa: pyöritetään kankaita oikein kunnolla jo ennen kiipeämistä, näin me pyöritään ja heilutaan kahta kauheammin. Hauskaa on ja onnistumisia tulee heti ensimmäisellä tunnilla. Joskin tottumattomat lihakseni ja tasapainoaistini tekevät tepposet minulle.

Lopputunnista en uskalla enää mennä pääalaspäin ja pysyttelen mieluummin turvallisesti paksun patjan päällä. Saatoin pyöriä muutaman kierroksen liikaa, kotiin päästessäni juoksen suoraan vessaan nipin napin ehtien. Makoilen sängyllä silmät kiinni, siihen saakka, että puoliskoni ja lapset tulevat kotiin ja harkitsen vakavasti raskaustestin tekemistä.

Seuraavan kerran pääsen kankaille kahden viikon päästä. Nyt meitä on jo vähän enemmän. Ja koska kaikki muutkin haluavat heistä otettavan kuvia, haluan minäkin ensimmäiset kuvat itsestäni instaan. Jälleen lähes kaikki on uutta, kuitenkin helposti opittavaa. Pyörin vähän vähemmän, kuin ensimmäisellä kerralla. Tällä kertaa ei riitä pelkkä kevyt hikoilu, vaan yritän tosissani, hieman enemmän ja rohkeammin. Onnistumisen tunne ja voiton riemu on taattua.


Kolmannella kerralla olen varannut paikan sekä silk start että silk 1 tunneilta. Ensimmäinen tunti menee leikiten. Sini näyttää mitä tehdään ja me muut harjoittelemme omaa tahtiamme. Sini auttaa ja neuvoo ja varmistaa vaikeampia temppuja, ettei kukaan pääse putoamaan. Kyselemme myös apuja toisiltamme ja salissa on kevyt tunnelma musiikin soidessa taustalla. Tunti päättyy jäähdyttelyyn, jonka aikana saliin tulee lisää väkeä.

Silk 1 tunnin temput ovat jo vähän haastavampia ja aivotkin joutuvat töihin. Täytyy tosissaan miettiä, mitä pitikään tehdä seuraavaksi. Mihin menee kangas, mihin menee jalat ja pää ja mistäs nyt pitikään pitää kiinni. Humps. Pienestä pelkokertoimesta selvitty. Ensimmäiset pudotukset on tehty! Välillä on pakko pitää tauko patjalla. Lihakset tärisee. Muistan taas, miksi liikunta on niin ihanaa.

Koska kahdesta tunnista tuli vähän tärinää lihaksiin, niin seuraavalla viikolla olen salissa kolme tuntia putkeen. Menen kokeilemaan tankotanssin alkeita Tiinan ohjaamalle Funkyn Pole start kurssille. Olen taas myöhässä, kuinkas muutenkaan. Mutta pääsen nopeasti mukaan.


Teemme pyörähdyksiä tangolla, mikä on hauskaa ja ihan helppoa. Tangolle kiipeäminen ei sitten olekaan lainkaan niin helppoa ja vaatii sekä aivo- että lihastyötä. Pääsen myös istumaan tangolle, se vaati myös hieman kivunsietokykyä tottumattomalta ja kokeilen jopa päällä seisontaa. En edes muista koska viimeksi sitä olisin yrittänyt.

Pole startin venyttelyjen jälkeen vaihdan tangon kankaisiin ohjaajan vaihtuessa. Jatkamme edelliseltä kerralta tuttuja pudotuksia. Yllätyksekseni jaksoin kolmen tunnin roikkumisen ilman sen suurempaa väsymystä, hapotusta tai tärinää. Ehkä entiset liikuntaharrastukseni näkyvät sittenkin vielä jossain tuolla syvällä lihasmuistissa.

Viidennellä kerralla olen Funky Polella taas kolme tuntia putkeen. On tankotanssin starttikurssin viimeinen kerta. Tehdään samoja pyörähdyksiä ja kiipeillään, kuten viimeksikin. Joskin tangolle kiipeäminen on huomattavasti haastavampaa kuin kankaalle. Tiina kiertää varmistamassa, että kaikki onnistuvat liikesarjassa jossa käydään tangolla pää alaspäin ja poistutaan kuperkeikalla. Tämä on minulle ensimmäinen liike jossa täytyy saada kyljellä pito tankoon.


Siitä voisikin kertoa ihan oman tarinansa miltä tuntuu nähdä itsensä peilistä "bikinit päällä" kun on tankotanssisalissa, eikä uimarannalla. Sen lisäksi, että laji on monipuolinen ja haastaa koko kehoa lihasvoiman, kestävyyden ja notkeuden osalta, uskallan väittää, että tankotanssin starttikurssilta saatujen onnistumisenelämyksien kautta voi vahvistaa omaa itsevarmuutta ja kehopositiivisuutta.

Tankotanssissa ja kankailla käytetään paljon samaa sanastoa. Niistä invertit on ainoa mieleeni jäänyt, enkä tosiaan  osaa edes selittää mitä se tarkoittaa. Täytyy siis käydä Funkylla vähän useammin tänä vuonna. Jos vain yhtään kiinnostaa, niin kannattaa heittää ennakkoluulot nurkkaan ja lähteä kokeilemaan ja haastamaan itseään tangolle ja kankaille! :)

Tankotanssi-, ilma-akrobatia- ja akrobatiatuntien lisäksi Funky Pole tarjoaa akrobatiatunteja lapsille! Koko tuntivalikoiman löydät täältä ja ajanvarauksen sekä viikko-ohjelman löydät täältä. (linkissä on valikoituna viiko 3, jos kalenteri on tyhjä,  klikkaa nuolista itsesi oikealle viikolle niin tunnit alkavat näkyä)  Seuraava Funkyn Polestart kurssi alkaa helmikuussa ja siihen ilmoittautuminen on nyt muuten auki.

kuva: Funky Pole

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !